Heidi Silvan: Tyhmästi tehty. 263 s. Myllylahti 2021.
Oululaisen Heidi Silvanin julkaisutahti on kirjailijan uran alusta asti ollut hengästyttävä. Vuonna 2018 julkaistiin esikoisteos John Lennon minussa ja sen jälkeen lasten- ja nuortenromaaneja on kertynyt jo kuusi lisää. Tyttöpäähenkilöiden rinnalle saatiin viime keväänä Hardcore Ysäri -kirjan myötä poikamaisempaa menoa, ja nyt liikahdetaan jälleen uuteen suuntaan. Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista kirjoista.
Josefiina, Iris ja Elsa ovat teinityttökolmikko, joiden keskinäisissä väleissä on pahoja jännitteitä. Hankausta aiheuttaa esimerkiksi perheiden erilainen taloudellinen tilanne sekä se, että kaikki kolme ovat ihastuneet samaan poikaan, hävyttömän komeaan Leoon. Asetelma kuulostaa periaatteessa tutulta ja sangen viattomaltakin, mutta keinot kuvion purkamiseksi ovat lopulta niin kovat, että yksi tytöistä kuolee. Kirja alkaakin nettiuutisella, joka on otsikoitu ”Teinityttö löydettiin kuolleena yksityisasunnosta”. Lukemaan pakottava jännite syntyy halusta tietää, mitä on tapahtunut ja miten tilanteeseen on päädytty.
Silvan purkaa murhenäytelmään johtanutta tapahtumaketjua, tekojen motiiveja ja tyttöjen tunteita ja ajatuksia huolellisesti, mutta juonta ripeästi kuljettaen. Varsinaista kertovaa tekstiä rytmittävät uutispätkien lisäksi lyhyet dialogit poliisikuulusteluista.
Heidi Silvan on ammatiltaan opettaja ja on työskennellyt aiemmin nuorten lehdessä, joten hänellä on varmasti hyvä tuntuma teinien maailmaan. Teoksen hahmojen itsekeskeisyyttä, empatiakyvyttömyyttä ja laskelmointia on siis varmaan pidettävä uskottavana. Masentavaa luettavaa tarina silti on. Lähes kaikki hahmot tavoittelevat omaa etuaan, pönkittävät egoaan ja käyttävät muita hyväksi jokaisen sopivan tilaisuuden tullen.
Kirjailijan aiempien romaanien päähenkilöillä on ollut erityispiirteitä, diagnooseja ja oireyhtymiä. Uutuuskirjassa tällaiseen ei viitata, mutta on selvää, että psyykkisiä ja sosiaalisia hankaluuksia on näilläkin hahmoilla. Tyttöjen taustoista löytyy pikkurikollisia, neuroottisia äitejä ja riiteleviä vanhempia, mutta kovin selvää yhteyttä tyttöjen käytöksen ja epävakaiden kotiolojen välille ei vedetä. Välillä tuntuu, että hahmot leijailevat irrallisina, omassa maailmassaan.
Silvan on yksi kiinnostavimmista uusista tekijöistä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentällä. Innolla ja uteliaisuudella jään odottamaan omaääniseltä tekijältä lisää luettavaa.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
