Jari Jolkkonen: Ymmärrystä etsivä usko. Kulttuurin, tieteen ja uskon vuoropuhelua. 278 s. Väyläkirjat 2022.
Kuopion vuonna 1939 uudelleen perustetun hiippakunnan seitsemän piispaa ovat olleet ahkeria kirjoittajia. Ensimmäinen piispa Eino Sormunen (1893–1972) lienee Suomen eniten julkaissut piispa, sillä hän kirjoitti kymmeniä kirjoja, niin teologisia tutkimuksia ja populaariteoksia luterilaisuudesta kuin kirkollista ja hartaudellista kirjallisuuttakin. Erityisen paljon hän käsitteli kulttuurielämän ilmiöitä ja julkaisi jopa kuusi näytelmää.
Vahvaa kirjallista perinnettä jatkaa myös nykyinen piispa Jari Jolkkonen (s. 1970) teologisella esseekokoelmallaan Ymmärrystä etsivä usko, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Tekstit ovat syntyneet niiden kymmenen vuoden aikana, jotka hän on toiminut piispana.
Jolkkonen lähtee liikkeelle tarkastelemalla kristinuskoa ja ihmiskuvaa. Elämänkatsomukselliset kysymykset nousevat juurevasti esiin uskonnon ja terveyden suhteessa sekä uskon, tieteen ja uusateismin haasteissa kristinuskolle. Tematiikka on monisyistä, ja siksi Jolkkonen tarkastelee huolellisesti eri vaihtoehtoja olematta kovin ehdoton. Usko tukee kokonaisvaltaisesti ihmisen terveyttä, mutta ahdas uskonnollisuus voi olla myös sairastuttavaa. Tätä puolta olisi voinut avata hieman enemmänkin, kun aihetta on meillä viime vuosina käsitelty railakkaasti kaunokirjallisuudessakin.
Kirkon uskon ja tieteellisen maailmankuvan vuoropuhelu on maltillisen kunnioittavaa. On hyvä, että Jolkkonen käy tätä keskustelua, sillä se antaa eväitä laajempaan hahmottamiseen niin ihmiskuvan kuin koko kulttuurin kannalta. Luterilaisuus arvostaa tiedettä ja tutkimusta mutta tunnistaa samalla niiden rajallisuuden. Se, mikä tänään on relevanttia, voi uusien tutkimusten valossa olla vanhentunutta. Usko elää maailman keskellä, mutta ei kilpaile järjen kanssa.
Uusateismi haastaa kristillistä uskoa tavoitteenaan heikentää sen merkitystä yhteiskunnassa ja elämässä. Vastakkain asettuvat naturalistinen ja uskonnollinen maailmankatsomus. Uskontokritiikkiä on Jolkkosen mukaan kuunneltava herkällä korvalla, mutta samalla pitää myös puolustaa uskonnon roolia: ”Jos uskonto suljetaan julkisen elämän ja keskustelun ulkopuolelle, se muuttuu idiosynkraattiseksi, suljetun sisäryhmän koodikieleksi, ja mahdollisesti radikalisoituu.”
Toisessa osastossa Jolkkonen keskittyy kristinuskon ja politiikan suhteisiin. Analogia kirkkoisä Augustinuksesta (354–430) kuljettaa halki vuosisatojen vallankäytön kritiikistä esivallan välttämättömyyteen. Valta hyvällä tavalla kietoutuu viimein Jumalaan. Puoluepolittisesti kirkko on sitoutumaton, mutta Jolkkonen painottaa kirkon arvostavan ”kaikkia puolueita ja poliitikkoja, jotka pyrkivät hyväksyttävin keinoin ja demokraattisin periaattein rakentamaan yhteistä hyvää.”
Kolmas osasto painottuu hengellisyyteen, uskoon ja Jumala-yhteyteen. Ensimmäisenä musiikkiterapeuttina Jolkkonen ylistää Martti Lutheria, joka virsiensä kautta saattoi viedä reformaation ilosanomaa tehokkaasti eteenpäin. Laveasti musiikki ja virret antavat tilaa tunteille ja sytyttävät sydämeen ilon.
Teologisesti kokoelma on väkevä ja argumentointi perusteellista systemaatikon työtä. Vaikka joihinkin teemoihin on ajallista etäisyyttä useampi vuosi, ne ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa.
Jolkkonen on juoheva kirjoittaja, mutta paikoitellen tekstiä olisi voinut hioa populaarimmaksi. Välillä hän lempeästi polemisoi, mutta asettuu reilusti kuuntelemaan myös toisinajattelijoita. Tällaista avarakatseista ja kuuntelevaa vuoropuhelua soisi olevan kosolti enemmän maailmassa, jossa vihapuhe ja polarisoituminen nähdään suorastaan hyveinä. Joissain kohdin on toistoa ja samojen teemojen uudelleen nostoa. Summum bonumia, korkeinta hyvää kun tulisi aina tavoitella. Siellä täällä pilkahtelee vähäeleinen huumori, jota olisi voinut olla enemmänkin tekstiä ryydittämässä.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
Tapani Rantalan näyttely Kaikki on ollut mahdollista on esillä Kemin taidemuseossa 7.6.–9.8.2025. Kriitikko Helki Kallio yllättyi näyttelyssä positiivisesti.
”Vaikkakin teos on nimetty dekkariksi, murhat ja niiden setvintä on sivuosassa.” Matti A. Kemi luki Aurora Sainion esikoisteoksen Älä anna syntejäni anteeksi.
Sarjakuvataiteilija Aapo Kukko on kuvittanut ahkerasti muitten käsikirjoituksia. Matti A. Kemi paneutui kahteen uudehkoon Kukon kuvittamaan teokseen.
