Kategoriat

Räväkkä puheenvuoro elämän perusteista

Timo Airaksinen: Jäähyväiset uskonnolle. Henkisyyden puolustus. Bazar 2020.

Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen (s. 1947) tunnetaan aktiivisena keskustelijana, joka on julkaissut teoksia ihmisyydestä, yhteiskunnan eri ilmiöistä, onnellisuudesta, liike-elämästä ja johtamisesta. Uudessa kirjassaan Jäähyväiset uskonnolle hän käsittelee henkisyyttä ja hengellisyyttä sekä pohtii kirkon tulevaisuutta.

Airaksinen aloittaa henkisyydellä, jonka hän selittää korkeimpien inhimillisten arvojen pohdinnaksi ja perimmäisten kysymysten äärelle asettumiseksi. Näitä kysymyksiä hän selostaa pitkin matkaa teoksessaan filosofin työkaluin persoonallisesti.

Tunnustautuessaan ateistiksi Airaksisella on tavallaan hyvin rationalistinen lähtökohta pohdinnoilleen. Paikoitellen hänen ajattelunsa on ristiriitaista. Kun hän ei sulje ihmeen mahdollisuutta pois, hän tulee samalla ilmaisseeksi uskonsa johonkin korkeampaan. Teksti livahtaa siellä täällä hieman naiiviksikin.

Toiseksi Airaksinen käsittelee uskoa hyvin monipuolisella tavalla. Hän sanoo tiedon kritisoivan uskoa ja uskon tietoa. Tieteessä kaikki ilmiöt selitetään, vaikka selitykset olisivat kuinka outoja ja paikkansa pitämättömiä. Filosofia on yhtä aikaa sanaleikkiä ja saivartelua, välillä hyvin hauskaakin, kuten Airaksisen kirja osoittaa. Usko ja tieto elävät kuitenkin limittäin maailmassa: ”On olemassa tämä ihmisen maailma ja rajantakainen eli tuonpuoleinen maailma.”

Kolmanneksi Airaksinen tarkastelee hengellisyyden politiikkaa ja tekee sen todella mielenkiintoisella tavalla. Lähtökohtana Airaksisella ovat ristiriidat ja kamppailu, jotka ajavat elämää eteenpäin niin hyvässä kuin pahassa. Luterilaisen kirkon jäsenet ovat Airaksisen mukaan tapakristittyjä, jotka eivät usko niin kuin kirkko opettaa. Tämä pitää monien tutkimusten valossa toki pitkälti paikkansa, mutta aivan niin lohduton tilanne ei ole kuin Airaksinen kuvaa. Tunnustukseksi kirkon työlle on luettava Airaksisen lausahdus: ”Kirkon kauppatavara on rakkaus.”

Airaksinen puhuu rakastamisen hyveen velvoittavuudesta. Kristillinen rakkaus ja rakkaus kosmisena käsitteenä ovat itse asiassa yhtä, koska ne tähtäävät ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvään. Siksi Airaksinen toteaa, ettei hän edes tiedä, mitä kristillisellä rakkaudella tarkoitetaan.

Ajatuksia moneen suuntaan herättävä ja inspiroiva Airaksisen kirja on.