Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Timo Airaksinen: Jäähyväiset uskonnolle. Henkisyyden puolustus. Bazar 2020.
Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen (s. 1947) tunnetaan aktiivisena keskustelijana, joka on julkaissut teoksia ihmisyydestä, yhteiskunnan eri ilmiöistä, onnellisuudesta, liike-elämästä ja johtamisesta. Uudessa kirjassaan Jäähyväiset uskonnolle hän käsittelee henkisyyttä ja hengellisyyttä sekä pohtii kirkon tulevaisuutta.
Airaksinen aloittaa henkisyydellä, jonka hän selittää korkeimpien inhimillisten arvojen pohdinnaksi ja perimmäisten kysymysten äärelle asettumiseksi. Näitä kysymyksiä hän selostaa pitkin matkaa teoksessaan filosofin työkaluin persoonallisesti.
Tunnustautuessaan ateistiksi Airaksisella on tavallaan hyvin rationalistinen lähtökohta pohdinnoilleen. Paikoitellen hänen ajattelunsa on ristiriitaista. Kun hän ei sulje ihmeen mahdollisuutta pois, hän tulee samalla ilmaisseeksi uskonsa johonkin korkeampaan. Teksti livahtaa siellä täällä hieman naiiviksikin.
Toiseksi Airaksinen käsittelee uskoa hyvin monipuolisella tavalla. Hän sanoo tiedon kritisoivan uskoa ja uskon tietoa. Tieteessä kaikki ilmiöt selitetään, vaikka selitykset olisivat kuinka outoja ja paikkansa pitämättömiä. Filosofia on yhtä aikaa sanaleikkiä ja saivartelua, välillä hyvin hauskaakin, kuten Airaksisen kirja osoittaa. Usko ja tieto elävät kuitenkin limittäin maailmassa: ”On olemassa tämä ihmisen maailma ja rajantakainen eli tuonpuoleinen maailma.”
Kolmanneksi Airaksinen tarkastelee hengellisyyden politiikkaa ja tekee sen todella mielenkiintoisella tavalla. Lähtökohtana Airaksisella ovat ristiriidat ja kamppailu, jotka ajavat elämää eteenpäin niin hyvässä kuin pahassa. Luterilaisen kirkon jäsenet ovat Airaksisen mukaan tapakristittyjä, jotka eivät usko niin kuin kirkko opettaa. Tämä pitää monien tutkimusten valossa toki pitkälti paikkansa, mutta aivan niin lohduton tilanne ei ole kuin Airaksinen kuvaa. Tunnustukseksi kirkon työlle on luettava Airaksisen lausahdus: ”Kirkon kauppatavara on rakkaus.”
Airaksinen puhuu rakastamisen hyveen velvoittavuudesta. Kristillinen rakkaus ja rakkaus kosmisena käsitteenä ovat itse asiassa yhtä, koska ne tähtäävät ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvään. Siksi Airaksinen toteaa, ettei hän edes tiedä, mitä kristillisellä rakkaudella tarkoitetaan.
Ajatuksia moneen suuntaan herättävä ja inspiroiva Airaksisen kirja on.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.