Timo Airaksinen: Jäähyväiset uskonnolle. Henkisyyden puolustus. Bazar 2020.
Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen (s. 1947) tunnetaan aktiivisena keskustelijana, joka on julkaissut teoksia ihmisyydestä, yhteiskunnan eri ilmiöistä, onnellisuudesta, liike-elämästä ja johtamisesta. Uudessa kirjassaan Jäähyväiset uskonnolle hän käsittelee henkisyyttä ja hengellisyyttä sekä pohtii kirkon tulevaisuutta.
Airaksinen aloittaa henkisyydellä, jonka hän selittää korkeimpien inhimillisten arvojen pohdinnaksi ja perimmäisten kysymysten äärelle asettumiseksi. Näitä kysymyksiä hän selostaa pitkin matkaa teoksessaan filosofin työkaluin persoonallisesti.
Tunnustautuessaan ateistiksi Airaksisella on tavallaan hyvin rationalistinen lähtökohta pohdinnoilleen. Paikoitellen hänen ajattelunsa on ristiriitaista. Kun hän ei sulje ihmeen mahdollisuutta pois, hän tulee samalla ilmaisseeksi uskonsa johonkin korkeampaan. Teksti livahtaa siellä täällä hieman naiiviksikin.
Toiseksi Airaksinen käsittelee uskoa hyvin monipuolisella tavalla. Hän sanoo tiedon kritisoivan uskoa ja uskon tietoa. Tieteessä kaikki ilmiöt selitetään, vaikka selitykset olisivat kuinka outoja ja paikkansa pitämättömiä. Filosofia on yhtä aikaa sanaleikkiä ja saivartelua, välillä hyvin hauskaakin, kuten Airaksisen kirja osoittaa. Usko ja tieto elävät kuitenkin limittäin maailmassa: ”On olemassa tämä ihmisen maailma ja rajantakainen eli tuonpuoleinen maailma.”
Kolmanneksi Airaksinen tarkastelee hengellisyyden politiikkaa ja tekee sen todella mielenkiintoisella tavalla. Lähtökohtana Airaksisella ovat ristiriidat ja kamppailu, jotka ajavat elämää eteenpäin niin hyvässä kuin pahassa. Luterilaisen kirkon jäsenet ovat Airaksisen mukaan tapakristittyjä, jotka eivät usko niin kuin kirkko opettaa. Tämä pitää monien tutkimusten valossa toki pitkälti paikkansa, mutta aivan niin lohduton tilanne ei ole kuin Airaksinen kuvaa. Tunnustukseksi kirkon työlle on luettava Airaksisen lausahdus: ”Kirkon kauppatavara on rakkaus.”
Airaksinen puhuu rakastamisen hyveen velvoittavuudesta. Kristillinen rakkaus ja rakkaus kosmisena käsitteenä ovat itse asiassa yhtä, koska ne tähtäävät ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvään. Siksi Airaksinen toteaa, ettei hän edes tiedä, mitä kristillisellä rakkaudella tarkoitetaan.
Ajatuksia moneen suuntaan herättävä ja inspiroiva Airaksisen kirja on.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
