Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Räväkkä puheenvuoro elämän perusteista
Timo Airaksinen: Jäähyväiset uskonnolle. Henkisyyden puolustus. Bazar 2020.
Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen (s. 1947) tunnetaan aktiivisena keskustelijana, joka on julkaissut teoksia ihmisyydestä, yhteiskunnan eri ilmiöistä, onnellisuudesta, liike-elämästä ja johtamisesta. Uudessa kirjassaan Jäähyväiset uskonnolle hän käsittelee henkisyyttä ja hengellisyyttä sekä pohtii kirkon tulevaisuutta.
Airaksinen aloittaa henkisyydellä, jonka hän selittää korkeimpien inhimillisten arvojen pohdinnaksi ja perimmäisten kysymysten äärelle asettumiseksi. Näitä kysymyksiä hän selostaa pitkin matkaa teoksessaan filosofin työkaluin persoonallisesti.
Tunnustautuessaan ateistiksi Airaksisella on tavallaan hyvin rationalistinen lähtökohta pohdinnoilleen. Paikoitellen hänen ajattelunsa on ristiriitaista. Kun hän ei sulje ihmeen mahdollisuutta pois, hän tulee samalla ilmaisseeksi uskonsa johonkin korkeampaan. Teksti livahtaa siellä täällä hieman naiiviksikin.
Toiseksi Airaksinen käsittelee uskoa hyvin monipuolisella tavalla. Hän sanoo tiedon kritisoivan uskoa ja uskon tietoa. Tieteessä kaikki ilmiöt selitetään, vaikka selitykset olisivat kuinka outoja ja paikkansa pitämättömiä. Filosofia on yhtä aikaa sanaleikkiä ja saivartelua, välillä hyvin hauskaakin, kuten Airaksisen kirja osoittaa. Usko ja tieto elävät kuitenkin limittäin maailmassa: ”On olemassa tämä ihmisen maailma ja rajantakainen eli tuonpuoleinen maailma.”
Kolmanneksi Airaksinen tarkastelee hengellisyyden politiikkaa ja tekee sen todella mielenkiintoisella tavalla. Lähtökohtana Airaksisella ovat ristiriidat ja kamppailu, jotka ajavat elämää eteenpäin niin hyvässä kuin pahassa. Luterilaisen kirkon jäsenet ovat Airaksisen mukaan tapakristittyjä, jotka eivät usko niin kuin kirkko opettaa. Tämä pitää monien tutkimusten valossa toki pitkälti paikkansa, mutta aivan niin lohduton tilanne ei ole kuin Airaksinen kuvaa. Tunnustukseksi kirkon työlle on luettava Airaksisen lausahdus: ”Kirkon kauppatavara on rakkaus.”
Airaksinen puhuu rakastamisen hyveen velvoittavuudesta. Kristillinen rakkaus ja rakkaus kosmisena käsitteenä ovat itse asiassa yhtä, koska ne tähtäävät ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvään. Siksi Airaksinen toteaa, ettei hän edes tiedä, mitä kristillisellä rakkaudella tarkoitetaan.
Ajatuksia moneen suuntaan herättävä ja inspiroiva Airaksisen kirja on.
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Stereotyyppejä ruokkimatta: 2020-luvun saamelaiset rap-artistit Yungmiqu ja Jezebro
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Saamelainen taidepuhe yksityisestä julkiseksi?
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Kaikkea kaikkialla, koko ajan
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Kannessa: Bellum sacrum
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Mielettömän hengetön epookki Seilin saaren mielettömistä ihmiskohtaloista
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Kenen Suomi näkyy apurahapäätöksissä?
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Säämerkintöjä (kulttuuri-) ilmastonmuutoksen alla
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
maasta, vitusta
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Salaiset taidenautinnot vesivoimalaitoksella
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Tervasta ja taiteesta…
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
.. ekologiseen jälleenrakennukseen
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Haapajärven rannalta, Nivalan laakeilta pelloilta Pielaveden lepikolle
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Taiteilijavieraita ja talonväkeä Pikisaaren polulla
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Muraalimaalarin kertomus Merikosken muraalista
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Sisar väkevä valkoinen, sisaret solidaariset siniset
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
Everstiluutnantti Kuussaaren kujanjuoksu
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
Ostari on festari
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
Perämeren muuttuvat kasvot
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Kannessa: Pieni punainen metsä
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.