
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Snapper Films Oy: Vinski ja näkymättömyyspulveri. 80 min, ensi-ilta 22.12.2021. K7.
Ohjaus Juha Wuolijoki; käsikirjoitus Aapelin romaanin pohjalta Jari Olavi Rantala, Mauri Ahola ja Juha Wuolijoki.
Pääosissa Kuura Rossi, Martti Suosalo, Pirjo Heikkilä ja Mikko Leppilampi.
Suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikot ovat saaneet suosiota myös valkokankaalla. Esimerkiksi Risto Räppääjä sekä Onneli ja Anneli -elokuvasarjojen katsojaluvut ovat olleet suuria niin elokuvateattereissa kuin erilaisissa televisiopalveluissa. Kuopiolaisen Aapelin (Simo Puupponen) 1950-luvulla luoma Vinski sopii hyvin joukon jatkoksi. Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta on siirtynyt useampaan otteeseen, mutta nyt se tulee jouluksi teattereihin.
Aapelin hahmot ovat olleet valkokankaalla ja televisiossa aikaisemminkin. Jo Jack Witikan ohjaama Pikku Pietarin piha (1961) jouduttiin Kuopion sijaan kuvamaan Porvoossa, jotta puutalokortteleihin sijoittuvalle tarinalle saataisi sopiva ympäristö. Wuolijoen ohjauksessa Vinskin kuvitteellinen Hömpstad on myös Porvoo. Kaupunki on ollut yhteistyökumppanina elokuvassa, ja sen tunnistaa elokuvasta hyvin. Enää ei tarinaa edes viitteellisesti sijoiteta savolaiseen maailman napaan. Tosin Wuolijoki on liittänyt puutalokaupunkiin rappioromanttista kapeiden kujien ja huviloiden kivitalokaupunkia.
Vinski (Kuura Rossi) on koulukiusattu yksinhuoltajaäidin kymmenvuotias poika. Äidin (Pirjo Heikkilä) elämän täyttävät työkiireet, eikä aikaa lapsen huolien käsittelylle riitä. Tavallisesti rauhallisen pikkukaupungin elämää häiritsee rikosaalto, ja myös Vinskin äidin konditoria ryöstetään. A-Turvan Antero (Mikko Leppilampi) asentaa liikkeeseen – kuten melkein koko kaupunkiin – perustason turvalaitteet estämään tulevia anastajia.
Sankarimme tietä johdattelemaan ilmestyy vanha apteekkari (Martti Suosalo), joka kertoo Hömpstadin tarvitsevan omaa supersankaria. Hänellä on tarjota myös keino rikosaallon selvittämiseksi, näkymättömyyspulveri. Vinski empii tarjousta, mutta äidin kaupan ryöstön jälkeen tarttuu siihen hanakasti. Pelkkä näkymättömyys ei ratkaise ongelmia, vaan tarvitaan suunnitelmia ja oveluutta.
Alakouluikäisille suunnattu elokuva tarjoaa jännitystä ja samaistumispintaa. Elokuvan rytmitykseen olisi voinut kiinnittää tarkempaa huomiota, etenkin Vinskin päättäväisyyteen olisi voinut luottaa enemmän. Kokonaisuutena nykyaikaistettuihin kehyksiin siirretty tarina toimii edelleen hyvin. Supersankaruuteen liittyvä voimien rajallisuus sekä vastuullinen, yhteiseksi hyväksi toimiminen korostuvat. Oman edun tavoittelu ei kuulu näkymättömänkään supersankarin toimenkuvaan, mutta yhteinen hyvä voi olla myös omaksi onneksi.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.