JP Koskinen: Hukkuva maa. Like 2020.
Jukka Elias Vaaterin katoaminen oli sensaatio, sillä hän oli suuren luokan teollisuusmoguli, poliittisen uran lopettamisesta ilmoittanut entinen kauppa- ja teollisuusministeri, joka antoi medialle auliisti kimakoita lausuntoja asiasta kuin asiasta. Katoamisesta on kulunut jo viisi vuotta, mutta hänen puolisonsa Amanda uskoo miehensä palaavan, sillä hän saa kaksi kertaa vuodessa Jukan lähettämän kortin. Hänen poikansa Niklas, muistikatkoksista kärsivä ilmastotutkija, sanoo äidin itsensä lähettäneen kortit. Nyt Sandra-tytär haluaisi ehdottomasti julistaa isänsä kuolleeksi käytännön syistä.
Siinä puitteet JP Koskisen (1968) 20. romaanille Hukkuva maa. Ei, kyseessä ei suinkaan ole dekkari vaan kantaa ottava psykologinen ihmissuhde- ja ilmastonmuutosromaani. Koskinen on terävä havainnoitsija, jonka teksti on juohevan asiallista ja lauseet täyteen ladattu merkityksiä.
Vaaterin ruumista sen paremmin kuin autoakaan ei ollut löydetty, mutta nyt, viiden vuoden jälkeen uuden tutkinnan avauduttua epäilykset kohdistuvatkin Niklakseen. Miksi hän olisi tappanut isänsä? Motivaatiota kun ei ole, ellei perinnön vonkaamista hyvissä ajoin lasketa sellaiseksi. Tietysti ilmastotutkijan ja teollisuuspomon tarkoitusperät sotivat useinkin toisiaan vastaan mutta tuskin johtaisivat murhaan. Toisaalta Niklas oli saanut isä-Vaaterin katoamisen aikoihin päävamman, jonka seurauksena muistinmenetys olisi voinut tehdä tepposet.
Koskinen on romaanissaan tiukasti ajan hermolla, mutta hän ei ole fanaatikko vaan asioiden taustoittaja. Täsmällisesti ja asiatuntevasti hän valottaa jäätiköiden sulamista ja meriveden korkeuden nousemista. Koskisen romaanissa eletään tässä ja nyt mutta ei asetuta maailmanlopun odotukseen.
Niklas etsii totuutta vaikka ei muista kaikkea. Hänen hartioilleen ilmastotutkijana on sovitettu messiaaninen maailman pelastajan rooli, besserwisser, joksi hän itse ei tunnistaudu. Meri toimii Niklakselle niin symbolina kuin konkreetisti avainasemassa hänen työnsä kannalta. Koskinen lisää kierroksia teoksen edetessä loppua kohti ja jännitys tihentyy sivu sivulta. Totuus paljastuu karulla tavalla pala palalta. Niklas luennoi rohkeasti muutoksista, jotka realisoituvat vasta vuosikymmenten päästä. Ilmasto lämpenee ainakin neljä astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.
Niklas kerää tutkimuksillaan myös vihamiehiä, jotka eivät kaihda käyttää rankkojakaan keinoja hänen tukahduttamisekseen. Uhkakuvat ovat totta, mutta ihmiset jatkavat samaan malliin, kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Koskinen on kirjoittanut modernin yhteiskuntaromaanin, jossa suomitaan länsimaista kulutusyhteiskuntaa sekä ihmisen loputonta ahneutta syvällisellä ja tuoreella tavalla.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
