JP Koskinen: Hukkuva maa. Like 2020.
Jukka Elias Vaaterin katoaminen oli sensaatio, sillä hän oli suuren luokan teollisuusmoguli, poliittisen uran lopettamisesta ilmoittanut entinen kauppa- ja teollisuusministeri, joka antoi medialle auliisti kimakoita lausuntoja asiasta kuin asiasta. Katoamisesta on kulunut jo viisi vuotta, mutta hänen puolisonsa Amanda uskoo miehensä palaavan, sillä hän saa kaksi kertaa vuodessa Jukan lähettämän kortin. Hänen poikansa Niklas, muistikatkoksista kärsivä ilmastotutkija, sanoo äidin itsensä lähettäneen kortit. Nyt Sandra-tytär haluaisi ehdottomasti julistaa isänsä kuolleeksi käytännön syistä.
Siinä puitteet JP Koskisen (1968) 20. romaanille Hukkuva maa. Ei, kyseessä ei suinkaan ole dekkari vaan kantaa ottava psykologinen ihmissuhde- ja ilmastonmuutosromaani. Koskinen on terävä havainnoitsija, jonka teksti on juohevan asiallista ja lauseet täyteen ladattu merkityksiä.
Vaaterin ruumista sen paremmin kuin autoakaan ei ollut löydetty, mutta nyt, viiden vuoden jälkeen uuden tutkinnan avauduttua epäilykset kohdistuvatkin Niklakseen. Miksi hän olisi tappanut isänsä? Motivaatiota kun ei ole, ellei perinnön vonkaamista hyvissä ajoin lasketa sellaiseksi. Tietysti ilmastotutkijan ja teollisuuspomon tarkoitusperät sotivat useinkin toisiaan vastaan mutta tuskin johtaisivat murhaan. Toisaalta Niklas oli saanut isä-Vaaterin katoamisen aikoihin päävamman, jonka seurauksena muistinmenetys olisi voinut tehdä tepposet.
Koskinen on romaanissaan tiukasti ajan hermolla, mutta hän ei ole fanaatikko vaan asioiden taustoittaja. Täsmällisesti ja asiatuntevasti hän valottaa jäätiköiden sulamista ja meriveden korkeuden nousemista. Koskisen romaanissa eletään tässä ja nyt mutta ei asetuta maailmanlopun odotukseen.
Niklas etsii totuutta vaikka ei muista kaikkea. Hänen hartioilleen ilmastotutkijana on sovitettu messiaaninen maailman pelastajan rooli, besserwisser, joksi hän itse ei tunnistaudu. Meri toimii Niklakselle niin symbolina kuin konkreetisti avainasemassa hänen työnsä kannalta. Koskinen lisää kierroksia teoksen edetessä loppua kohti ja jännitys tihentyy sivu sivulta. Totuus paljastuu karulla tavalla pala palalta. Niklas luennoi rohkeasti muutoksista, jotka realisoituvat vasta vuosikymmenten päästä. Ilmasto lämpenee ainakin neljä astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.
Niklas kerää tutkimuksillaan myös vihamiehiä, jotka eivät kaihda käyttää rankkojakaan keinoja hänen tukahduttamisekseen. Uhkakuvat ovat totta, mutta ihmiset jatkavat samaan malliin, kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Koskinen on kirjoittanut modernin yhteiskuntaromaanin, jossa suomitaan länsimaista kulutusyhteiskuntaa sekä ihmisen loputonta ahneutta syvällisellä ja tuoreella tavalla.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Synnyin- ja kotikaupunkini Oulu avasi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotensa tammikuun kolmantena viikonloppuna. Minä en mahtunut muine työkiireineni virallisiin avajaisiin tai viitsinyt kauppatorin […]
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden yhdeksi kohokohdaksi on nostettu saamelaiskulttuurin ohjelmakokonaisuus Risku eli ”Rájehis, ealli sámekultuvra” – rajaton, elävä saamelaiskulttuuri. Suurimmat satsaukset ovat […]
Kun kirjoitan tätä, on Oulun juhlavuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina kulunut reilun kuukauden verran. Kaupungin keskustan iloisella meiningillä ja ihmisillä täyttäneistä avajaisfestivaaleista […]
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
