Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
JP Koskinen: Hukkuva maa. Like 2020.
Jukka Elias Vaaterin katoaminen oli sensaatio, sillä hän oli suuren luokan teollisuusmoguli, poliittisen uran lopettamisesta ilmoittanut entinen kauppa- ja teollisuusministeri, joka antoi medialle auliisti kimakoita lausuntoja asiasta kuin asiasta. Katoamisesta on kulunut jo viisi vuotta, mutta hänen puolisonsa Amanda uskoo miehensä palaavan, sillä hän saa kaksi kertaa vuodessa Jukan lähettämän kortin. Hänen poikansa Niklas, muistikatkoksista kärsivä ilmastotutkija, sanoo äidin itsensä lähettäneen kortit. Nyt Sandra-tytär haluaisi ehdottomasti julistaa isänsä kuolleeksi käytännön syistä.
Siinä puitteet JP Koskisen (1968) 20. romaanille Hukkuva maa. Ei, kyseessä ei suinkaan ole dekkari vaan kantaa ottava psykologinen ihmissuhde- ja ilmastonmuutosromaani. Koskinen on terävä havainnoitsija, jonka teksti on juohevan asiallista ja lauseet täyteen ladattu merkityksiä.
Vaaterin ruumista sen paremmin kuin autoakaan ei ollut löydetty, mutta nyt, viiden vuoden jälkeen uuden tutkinnan avauduttua epäilykset kohdistuvatkin Niklakseen. Miksi hän olisi tappanut isänsä? Motivaatiota kun ei ole, ellei perinnön vonkaamista hyvissä ajoin lasketa sellaiseksi. Tietysti ilmastotutkijan ja teollisuuspomon tarkoitusperät sotivat useinkin toisiaan vastaan mutta tuskin johtaisivat murhaan. Toisaalta Niklas oli saanut isä-Vaaterin katoamisen aikoihin päävamman, jonka seurauksena muistinmenetys olisi voinut tehdä tepposet.
Koskinen on romaanissaan tiukasti ajan hermolla, mutta hän ei ole fanaatikko vaan asioiden taustoittaja. Täsmällisesti ja asiatuntevasti hän valottaa jäätiköiden sulamista ja meriveden korkeuden nousemista. Koskisen romaanissa eletään tässä ja nyt mutta ei asetuta maailmanlopun odotukseen.
Niklas etsii totuutta vaikka ei muista kaikkea. Hänen hartioilleen ilmastotutkijana on sovitettu messiaaninen maailman pelastajan rooli, besserwisser, joksi hän itse ei tunnistaudu. Meri toimii Niklakselle niin symbolina kuin konkreetisti avainasemassa hänen työnsä kannalta. Koskinen lisää kierroksia teoksen edetessä loppua kohti ja jännitys tihentyy sivu sivulta. Totuus paljastuu karulla tavalla pala palalta. Niklas luennoi rohkeasti muutoksista, jotka realisoituvat vasta vuosikymmenten päästä. Ilmasto lämpenee ainakin neljä astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.
Niklas kerää tutkimuksillaan myös vihamiehiä, jotka eivät kaihda käyttää rankkojakaan keinoja hänen tukahduttamisekseen. Uhkakuvat ovat totta, mutta ihmiset jatkavat samaan malliin, kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Koskinen on kirjoittanut modernin yhteiskuntaromaanin, jossa suomitaan länsimaista kulutusyhteiskuntaa sekä ihmisen loputonta ahneutta syvällisellä ja tuoreella tavalla.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.