Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Kulkurin unelma
Isä muutti pois lapsuudenkodistaan Hyrynsalmelta seitsemäntoistavuotiaana ja ryhtyi merimieheksi. Kuulemma jo lapsena hänellä oli mielessä aavan meren takaa nouseva taivaanranta. Isä sanoo, että vuosikymmenet laivoilla ovat olleet tuon maiseman etsimistä.
On vaikea kuvitella, miltä Hyrynsalmi näyttää isän silmin tänään. Tai kaikkina niinä kertoina, kun hän on palannut reissuiltaan Kainuuseen. Istua nyt ensin jossain kuhisevassa suurkaupungissa huurteisella ja sitten tuijottaa tupakeittiön ikkunasta lämpömittaria. Mietin asiaa, kun isä tuli käymään luonani Mustarindassa.
Esittelin isälle taiteilijataloa, joka rakennettiin kansakouluksi. Kiersimme sen korkeita 50-luvun tyylisiä huoneita. Näytin ison keittiön, jonka leivinuunissa paistoimme yhtenä päivänä porukalla pizzaa. Osoitin pihasaunaa, vanhaa navettaa ja kasvimaata. Kerroin, kuka taitelija missäkin huoneessa työskentelee ja mistä he ovat kotoisin. Kävimme talon vintille kunnostetussa suuressa ja valoisassa näyttelytilassa. Siellä valmisteltiin seuraavan viikon koululaisvierailua.
Lähdimme sitten talolta kylälle juomaan kahvit. Ajoimme ensin jyrkkää hiekkatietä alas Paljakalta kohti Ukkohallaa ja siitä edelleen kirkonkylälle. Katselin auton ikkunasta vilisevää metsää. Ajattelin tutkimusaineistoani, Kainuuseen sijoittuvaa Metsolat-televisiosarjaa. Kysyin isältä, mitä Kainuu nykyään merkitsee hänelle. Isä sanoi, että se merkitsee jatkuvasti vähemmän. Moni tärkeä ihminen on kuollut, oma koti ja lapset ovat muualla.
Saavuimme Hyrynsalmen keskustaan, jonka autio tori ja rapistuneet liiketilat ovat mielestäni näyttäneet aina surullisilta. Liikutuin, kun näin teinipojan rullalautailevan työttömien kirpputorin edessä. Nykyään myös Hyrynsalmen hermokeskus on halpuuttava marketti. Sieltä saa ruuan lisäksi päihteitä ja polttoainetta.
Metsoloissa kainuulaisuus luonteenpiirteenä rinnastetaan poikkeukselliseen sinnikkyyteen. Ajellessamme takaisin kohti Mustarindaa kysyin isältä, ovatko hänen mielestään kainuulaiset ihmiset jotenkin erilaisia kuin muualla Suomessa asuvat. Isä sanoi, että eivät he hänen mielestään ole. Isä lähti ja jäin miettimään keskustelujamme.
Kysyin isältä, mitä Kainuu nykyään merkitsee hänelle. Jatkuvasti vähemmän, isä sanoi.
Maaseudulle sijoittuvaa Metsolat-sarjaa pidettiin aikanaan nostalgisena. Toisaalta sen kertomat onnellisesti päättyvät sankaritarinat nähtiin utooppisina. Kirjassa Kaipaava moderni (2015) tutkijat kirjoittavat, kuinka sekä nostalginen että utooppinen suhde aikaan ovat yllättävän lähellä toisiaan. Molemmat ovat ajatusmalleja, joiden avulla yksilöt vertailevat nykyisiä olosuhteita kuviteltuun hyvään olotilaan.
Mustarinda oli minulle utopian ja nostalgian törmäyspiste. Sain suurta mielihyvää talon menneiden vuosien estetiikasta. Sisustuksen jokainen elementti oli samaan aikaan tyylikäs ja käytännöllinen. Olohuoneen pianon päältä löysin vanhan mankan, jolla pystyin soittamaan huoneessani Bruce Springsteenin kasetteja. Pieni kirjasto oli täynnä mielenkiintoista lukemista.
Ymmärrykseni kasvoi, kun opin lisää talon toimintaa pyörittävien ihmisten edistyksellisistä ajatuksista liittyen ekologiseen elämäntapaan ja ihmisen ja luonnon suhteeseen. Keskustelin eräänä valoisana iltana maailman tulevaisuudesta talolla asuneen feministisen tutkija-taiteilijan kanssa. Hän oli toiveikas, koska ihmiset ovat lähtökohtaisesti uteliaita. Maailmassa on viisaita ihmisiä. Uskomatonta, että jotkut heistä kokoontuvat yhteen tuohon vanhaan taloon Hyrynsalmella. Kuinka jokin paikka tässä pahassa maailmassa voi olla niin kaunis sekä sisältä että ulkoa.
Isä kutsuu aavan meren takaa nousevaa taivaanrantaa kulkurin unelmaksi. Kulkurin unelmassa on kaihoa ja toivoa. Kuusikymppiselle merimiehelle se on utopiaa ja nostalgiaa. Isän jutut ovat kyllä runollisen viehättäviä.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Kaurismäeltä pastissi-Kaurismäkeä
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
Esineitten merkityksestä
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
Pitkä, kuuma kesä
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Kannessa: Juuret
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Talonpoika
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
Kuin lapsen kädestä
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
Andy Warhol tuli pohjoiseen
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
Queerin hiphopin kintereillä
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Hiljaiset huoneet ja vilkkaat näyttelytilat
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
Tappavan tehokas patruuna Lapualta
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.