Isä muutti pois lapsuudenkodistaan Hyrynsalmelta seitsemäntoistavuotiaana ja ryhtyi merimieheksi. Kuulemma jo lapsena hänellä oli mielessä aavan meren takaa nouseva taivaanranta. Isä sanoo, että vuosikymmenet laivoilla ovat olleet tuon maiseman etsimistä.
On vaikea kuvitella, miltä Hyrynsalmi näyttää isän silmin tänään. Tai kaikkina niinä kertoina, kun hän on palannut reissuiltaan Kainuuseen. Istua nyt ensin jossain kuhisevassa suurkaupungissa huurteisella ja sitten tuijottaa tupakeittiön ikkunasta lämpömittaria. Mietin asiaa, kun isä tuli käymään luonani Mustarindassa.
Esittelin isälle taiteilijataloa, joka rakennettiin kansakouluksi. Kiersimme sen korkeita 50-luvun tyylisiä huoneita. Näytin ison keittiön, jonka leivinuunissa paistoimme yhtenä päivänä porukalla pizzaa. Osoitin pihasaunaa, vanhaa navettaa ja kasvimaata. Kerroin, kuka taitelija missäkin huoneessa työskentelee ja mistä he ovat kotoisin. Kävimme talon vintille kunnostetussa suuressa ja valoisassa näyttelytilassa. Siellä valmisteltiin seuraavan viikon koululaisvierailua.
Lähdimme sitten talolta kylälle juomaan kahvit. Ajoimme ensin jyrkkää hiekkatietä alas Paljakalta kohti Ukkohallaa ja siitä edelleen kirkonkylälle. Katselin auton ikkunasta vilisevää metsää. Ajattelin tutkimusaineistoani, Kainuuseen sijoittuvaa Metsolat-televisiosarjaa. Kysyin isältä, mitä Kainuu nykyään merkitsee hänelle. Isä sanoi, että se merkitsee jatkuvasti vähemmän. Moni tärkeä ihminen on kuollut, oma koti ja lapset ovat muualla.
Saavuimme Hyrynsalmen keskustaan, jonka autio tori ja rapistuneet liiketilat ovat mielestäni näyttäneet aina surullisilta. Liikutuin, kun näin teinipojan rullalautailevan työttömien kirpputorin edessä. Nykyään myös Hyrynsalmen hermokeskus on halpuuttava marketti. Sieltä saa ruuan lisäksi päihteitä ja polttoainetta.
Metsoloissa kainuulaisuus luonteenpiirteenä rinnastetaan poikkeukselliseen sinnikkyyteen. Ajellessamme takaisin kohti Mustarindaa kysyin isältä, ovatko hänen mielestään kainuulaiset ihmiset jotenkin erilaisia kuin muualla Suomessa asuvat. Isä sanoi, että eivät he hänen mielestään ole. Isä lähti ja jäin miettimään keskustelujamme.
Kysyin isältä, mitä Kainuu nykyään merkitsee hänelle. Jatkuvasti vähemmän, isä sanoi.
Maaseudulle sijoittuvaa Metsolat-sarjaa pidettiin aikanaan nostalgisena. Toisaalta sen kertomat onnellisesti päättyvät sankaritarinat nähtiin utooppisina. Kirjassa Kaipaava moderni (2015) tutkijat kirjoittavat, kuinka sekä nostalginen että utooppinen suhde aikaan ovat yllättävän lähellä toisiaan. Molemmat ovat ajatusmalleja, joiden avulla yksilöt vertailevat nykyisiä olosuhteita kuviteltuun hyvään olotilaan.
Mustarinda oli minulle utopian ja nostalgian törmäyspiste. Sain suurta mielihyvää talon menneiden vuosien estetiikasta. Sisustuksen jokainen elementti oli samaan aikaan tyylikäs ja käytännöllinen. Olohuoneen pianon päältä löysin vanhan mankan, jolla pystyin soittamaan huoneessani Bruce Springsteenin kasetteja. Pieni kirjasto oli täynnä mielenkiintoista lukemista.
Ymmärrykseni kasvoi, kun opin lisää talon toimintaa pyörittävien ihmisten edistyksellisistä ajatuksista liittyen ekologiseen elämäntapaan ja ihmisen ja luonnon suhteeseen. Keskustelin eräänä valoisana iltana maailman tulevaisuudesta talolla asuneen feministisen tutkija-taiteilijan kanssa. Hän oli toiveikas, koska ihmiset ovat lähtökohtaisesti uteliaita. Maailmassa on viisaita ihmisiä. Uskomatonta, että jotkut heistä kokoontuvat yhteen tuohon vanhaan taloon Hyrynsalmella. Kuinka jokin paikka tässä pahassa maailmassa voi olla niin kaunis sekä sisältä että ulkoa.
Isä kutsuu aavan meren takaa nousevaa taivaanrantaa kulkurin unelmaksi. Kulkurin unelmassa on kaihoa ja toivoa. Kuusikymppiselle merimiehelle se on utopiaa ja nostalgiaa. Isän jutut ovat kyllä runollisen viehättäviä.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
