Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Helsinki-filmi: Järjettömän paska idea. 107 min. Ensi-ilta 13.1.2023. K12.
Käsikirjoitus ja ohjaus Pamela Tola, kuvaus Arsen Sarkisiants, lavastussuunnittelu Kari Kankaanpää, pukusuunnittelu Jouni Mervas, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen, leikkaus Antti Reikko, äänisuunnittelu Panu Riikonen, musiikki Salla Luhtala.
Rooleissa Alina Tomnikov, Iina Kuustonen, Chike Ohanwe, Joanna Haartti, Lotta Lehtikari, Leea Klemola, Lauri Maijala, Manuela Bosco.
Mitä juuri tapahtui? Oliko hyvä idea lähteä elokuviin? Pamela Tolan kolmas kokopitkä elokuva Järjettömän paska idea on hämmentävän omalaatuinen elokuva. Moderniin pelimaailmaan sijoittuvassa draamakomediassa meno on jäätävän kylmää. Vaikka pohjimmiltaan tarinassa on kyse ystävyydestä, ystävyys ei ole aina helppoa.
Pamela Tolan edellinen elokuva, katkeransuloinen ikääntyneiden naisten road movie Teräsleidit sai kiittäviä arvioita ja oli Suomessa koronavuoden 2020 ylivoimaisesti katsotuin ensi-iltaelokuva. Järjettömän paska idea ei ole Teräsleidien tapaan sympaattinen ja helppo komedia. Huumori on kuivan pistävää ja saa välillä hyvin absurdeja sävyjä.
Ripe (Alina Tomnikov) ja Noora (Iina Kuustonen) ovat olleet ystäviä lapsuudesta lähtien. Aikuisina he toimivat yhtiökumppaneina perustamassaan peliyhtiö Krillissä. Ripe on sosiaalisesti kömpelö, kapinallinen ja luonteeltaan vähintäänkin haastava persoona.
Alkuun mieleen tulee nörttien kulttisarja Halt and Catch Fire, jossa Mackenzie Davis oikuttelee nerokkaana koodaajana. Pohjoisen kylmä tuuli kasvattaa kuitenkin kipeämpiä henkilöhahmoja kuin Amerikan aurinko. Myöskään romanttisen rakkauden kiemuroissa ei ole välttämätöntä ylen määrin piehtaroida.
Pitkässä ystävyydessä on kuitenkin samankaltaista dynamiikkaa kuin parisuhteessa. Yhdessä jaetut ilot ja surut saavat ihmiset kasvamaan yhteen. Rakkaus ja mustasukkaisuus sekä toisen menettämisen pelko ovat läsnä myös tiiviissä ystävyyssuhteissa.
Noora on päättänyt mennä naimisiin, mikä on Ripen mielestä järjettömän paska idea. Läheisriippuvuus saa pian myrkyllisiä piirteitä, jotka kulminoituvat pahimmillaan henkisenä väkivaltana. Tilanteeseen on kuitenkin vaikea samaistua, sillä päähenkilöistä ei ole helppo pitää. Noora on välittävä mutta ärsyttävän kiltti, ja kompleksisen Ripen väkivaltainen poukkoilu on paikoin rasittavaa seurattavaa. Ripen käytös ja rikkoutunut mieli saavat kuitenkin selityksensä lapsuuden traumoista.
Noora pyytää Ripeä järjestämään hänelle polttarit, ja tästä alkaa pätkä vimmaista tie-elokuvaa. Siirtymä ei ole järin hienovarainen, mutta sitä ei elokuva ole muutenkaan. Huumori hyppää absurdisti silmille välillä yllättävästikin.
Pamela Tola tunnetaan erityisesti Suomen eturivin näyttelijänä, ja hän osaa henkilöohjauksen. Tola on antanut taitaville näyttelijöille tilaa, ja heidän reaktionsa tuntuvat välittömiltä. Välittömyys ei toki välttämättä lisää uskottavuutta, mutta tuo elokuvaan raikkautta.
Iina Kuustonen on tasaisen hyvä, ja Tomnikovin ja Kuustosen yhteisissä kohtauksissa on tehoa. Muut elokuvan henkilöt ovat selkeitä sivuhahmoja, ja elokuvan jännitettä pitää yllä etenkin Alina Tomnikovin eläytyvä roolisuoritus. Tomnikov uskaltaa olla myös herkkä rajussa androgyynin ongelmavyyhdin osassa. Roolivalinta on yllättävä mutta todella onnistunut monipuolisen näyttelijän ensimmäiseksi pitkän elokuvan päärooliksi.
Tomnikov valittiin roolistaan European Film Promotionin (EFP) Shooting Star 2023 -ohjelmaan, joka nostaa esiin vuosittain kymmenen lahjakasta näyttelijää. Ohjelmasta ovat aiemmin nousseet kansainvälisiksi tähdiksi muiden muassa Alicia Vikander ja Carey Mulligan.
Elokuva on kuvattu Oulussa ja Hailuodon ympäristössä. Mukana tuotannon yhteistyössä ovat esimerkiksi BusinessOulu, Osuuskauppa Arina ja Fingersoft. Oulu ei kuitenkaan nouse erityisesti esiin, vaikka pohjoisen kylmä teknologiakaupunki sopiikin elokuvan tapahtumapaikaksi. Kyse on lähinnä arktisesta ympäristöstä.
Lopun huipentaa avantopitchaus, joka ei jätä ketään kylmäksi. Kaikessa absurdiudessaan kohtaus jättää lähtemättömän muistijäljen ja menee hyvällä tavalla överiksi jopa oudon huumorin draamakomediassa.
Järjettömän paska idea ei ole kiva, kiltti ja suloinen elokuva. Siihen ei ole varmasti pyrittykään. Tola hämmentää kierolla huumorilla, ja naurun paikkoja ei alleviivata. Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki. Jo siitä syystä ei ole yhtään paskempi idea lähteä elokuviin.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.