Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Helsinki-filmi: Järjettömän paska idea. 107 min. Ensi-ilta 13.1.2023. K12.
Käsikirjoitus ja ohjaus Pamela Tola, kuvaus Arsen Sarkisiants, lavastussuunnittelu Kari Kankaanpää, pukusuunnittelu Jouni Mervas, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen, leikkaus Antti Reikko, äänisuunnittelu Panu Riikonen, musiikki Salla Luhtala.
Rooleissa Alina Tomnikov, Iina Kuustonen, Chike Ohanwe, Joanna Haartti, Lotta Lehtikari, Leea Klemola, Lauri Maijala, Manuela Bosco.
Mitä juuri tapahtui? Oliko hyvä idea lähteä elokuviin? Pamela Tolan kolmas kokopitkä elokuva Järjettömän paska idea on hämmentävän omalaatuinen elokuva. Moderniin pelimaailmaan sijoittuvassa draamakomediassa meno on jäätävän kylmää. Vaikka pohjimmiltaan tarinassa on kyse ystävyydestä, ystävyys ei ole aina helppoa.
Pamela Tolan edellinen elokuva, katkeransuloinen ikääntyneiden naisten road movie Teräsleidit sai kiittäviä arvioita ja oli Suomessa koronavuoden 2020 ylivoimaisesti katsotuin ensi-iltaelokuva. Järjettömän paska idea ei ole Teräsleidien tapaan sympaattinen ja helppo komedia. Huumori on kuivan pistävää ja saa välillä hyvin absurdeja sävyjä.
Ripe (Alina Tomnikov) ja Noora (Iina Kuustonen) ovat olleet ystäviä lapsuudesta lähtien. Aikuisina he toimivat yhtiökumppaneina perustamassaan peliyhtiö Krillissä. Ripe on sosiaalisesti kömpelö, kapinallinen ja luonteeltaan vähintäänkin haastava persoona.
Alkuun mieleen tulee nörttien kulttisarja Halt and Catch Fire, jossa Mackenzie Davis oikuttelee nerokkaana koodaajana. Pohjoisen kylmä tuuli kasvattaa kuitenkin kipeämpiä henkilöhahmoja kuin Amerikan aurinko. Myöskään romanttisen rakkauden kiemuroissa ei ole välttämätöntä ylen määrin piehtaroida.
Pitkässä ystävyydessä on kuitenkin samankaltaista dynamiikkaa kuin parisuhteessa. Yhdessä jaetut ilot ja surut saavat ihmiset kasvamaan yhteen. Rakkaus ja mustasukkaisuus sekä toisen menettämisen pelko ovat läsnä myös tiiviissä ystävyyssuhteissa.
Noora on päättänyt mennä naimisiin, mikä on Ripen mielestä järjettömän paska idea. Läheisriippuvuus saa pian myrkyllisiä piirteitä, jotka kulminoituvat pahimmillaan henkisenä väkivaltana. Tilanteeseen on kuitenkin vaikea samaistua, sillä päähenkilöistä ei ole helppo pitää. Noora on välittävä mutta ärsyttävän kiltti, ja kompleksisen Ripen väkivaltainen poukkoilu on paikoin rasittavaa seurattavaa. Ripen käytös ja rikkoutunut mieli saavat kuitenkin selityksensä lapsuuden traumoista.
Noora pyytää Ripeä järjestämään hänelle polttarit, ja tästä alkaa pätkä vimmaista tie-elokuvaa. Siirtymä ei ole järin hienovarainen, mutta sitä ei elokuva ole muutenkaan. Huumori hyppää absurdisti silmille välillä yllättävästikin.
Pamela Tola tunnetaan erityisesti Suomen eturivin näyttelijänä, ja hän osaa henkilöohjauksen. Tola on antanut taitaville näyttelijöille tilaa, ja heidän reaktionsa tuntuvat välittömiltä. Välittömyys ei toki välttämättä lisää uskottavuutta, mutta tuo elokuvaan raikkautta.
Iina Kuustonen on tasaisen hyvä, ja Tomnikovin ja Kuustosen yhteisissä kohtauksissa on tehoa. Muut elokuvan henkilöt ovat selkeitä sivuhahmoja, ja elokuvan jännitettä pitää yllä etenkin Alina Tomnikovin eläytyvä roolisuoritus. Tomnikov uskaltaa olla myös herkkä rajussa androgyynin ongelmavyyhdin osassa. Roolivalinta on yllättävä mutta todella onnistunut monipuolisen näyttelijän ensimmäiseksi pitkän elokuvan päärooliksi.
Tomnikov valittiin roolistaan European Film Promotionin (EFP) Shooting Star 2023 -ohjelmaan, joka nostaa esiin vuosittain kymmenen lahjakasta näyttelijää. Ohjelmasta ovat aiemmin nousseet kansainvälisiksi tähdiksi muiden muassa Alicia Vikander ja Carey Mulligan.
Elokuva on kuvattu Oulussa ja Hailuodon ympäristössä. Mukana tuotannon yhteistyössä ovat esimerkiksi BusinessOulu, Osuuskauppa Arina ja Fingersoft. Oulu ei kuitenkaan nouse erityisesti esiin, vaikka pohjoisen kylmä teknologiakaupunki sopiikin elokuvan tapahtumapaikaksi. Kyse on lähinnä arktisesta ympäristöstä.
Lopun huipentaa avantopitchaus, joka ei jätä ketään kylmäksi. Kaikessa absurdiudessaan kohtaus jättää lähtemättömän muistijäljen ja menee hyvällä tavalla överiksi jopa oudon huumorin draamakomediassa.
Järjettömän paska idea ei ole kiva, kiltti ja suloinen elokuva. Siihen ei ole varmasti pyrittykään. Tola hämmentää kierolla huumorilla, ja naurun paikkoja ei alleviivata. Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki. Jo siitä syystä ei ole yhtään paskempi idea lähteä elokuviin.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.