Pimeydessä virittyvät lempeät jännitteet

Ilmatila: Pinch Pleat. Kantaesitys Oulun Valvesalissa 18.8.2023.
Konsepti Ilona Jäntti ja Luke Styles, sävellys Luke Styles, valosuunnittelu Kauri Klemelä.
Sirkustaiteilijat Mari Dahl Stoknes, Tamar Ohana Goksøyr ja Ilona Jäntti, musiikki Uusinta Ensemble (Mikko Raasakka klarinetti, Maria Puusaari viulu ja Max Savikangas alttoviulu).

Flow-sirkus toi Oulun juhlaviikoille Ilmatila-ryhmän kantaesityksen Pinch Pleat. Vuonna 2007 perustettu Ilmatila yhdistää teoksissaan sirkusta usein muihin taidemuotoihin; tällä kertaa suuressa roolissa on nykymusiikki.

Teoksen konseptin ovat luoneet Ilmatilan perustajajäsen Ilona Jäntti ja australialainen säveltäjä Luke Styles. Jäntti myös esiintyy yhdessä norjalaisen KompaniTO-ryhmän Mari Dahl Stoknesin ja Tamar Ohana Goksøyrin kanssa. Stylesin musiikin taas tulkitsevat Uusinta Ensemblen Mikko Raasakka, Maria Puusaari ja Max Savikangas.

”Pinch Pleat” viittaa verhojen pliseeraukseen — arkinen asia on hauskassa kontrastissa teoksen arvokkaan tunnelman kanssa. Näyttämön etualalla roikkuvat mustat kankaat tuntuvatkin miltei kolmannelta esiintyjäjoukolta muusikoiden ja akrobaattien rinnalla.

Alussa kankaat kiusoittelevat katsojaa: ne eivät tahdo väistyä, vaan kiepunta vertikaaliköyteen sidotussa renkaassa näkyy pitkään vain seinille lankeavina varjoina.

Ilma-akrobatiaan yhdistyy pari- ja kolmoisakrobatiaa, ja esiintyjien välinen vähäeleinen läheisyys tuo kokonaisuuteen lämpöä. Kiinteästi yhdessä toimivan kolmikon välille kasvaa kiinnostavia rooleja ja jännitteitä. Kun yksi hahmo ilmestyy katonrajasta ja toinen permannolta, kumpaa heidän väliinsä jäävä lopulta seuraa?

Välillä yksi voi laskea itsensä turvallisesti toisten varaan, välillä ihmiset kietoutuvat kangasmaiseksi kokonaisuudeksi. Äkkipudotuksia tai muuta itsetarkoituksellista uhkaa ei koreografiassa ole. Kankaat puolestaan väistyvät nöyrästi tai palaavat peittämään näkymää uhkaavina kuin tornadot.

Köydet ja renkaat solmiutuvat kankaiden kanssa rauhallisesti yhteen yhä uusilla tavoilla. Siirtymät eivät missään kohtaa vaikuta vain välttämättömältä roudaamiselta, vaan jokaisessa nostossa ja laskussa tuntuu olevan oma merkityksensä. Jotkin episodit tuovatkin elävästi mieleen laivan takilassa kiipeilyn.

Stylesin musiikissa on kiivautta ja synkän romanttista tunnelmointia. Puusaaren ja Savikankaan jouset yltyvät välillä hurjaan vimmaan, jota Raasakan pehmeä klarinetti ja perkussioiden haikea leikkisyys keventävät.

Kaikkien esiintyjien tasavertaisuutta korostaen myös muusikot ottavat näyttämötilaa haltuun. Hetkittäin musiikki taukoaa kokonaan antaen tilaa liikkeelle.

Näyttämökuvassa ei ole juuri muuta kuin mustaa, mutta Kauri Klemelän valosuunnittelu herättää varjot henkiin. Savu syttyy loistamaan; taustavalojen epäsäännöllinen rivistö paistaa välillä haastavasti suoraan kohti katsojaa pehmentyen sitten lempeäksi hehkuksi.

Pinch Pleatin ilmapiiri on herkeämättömän intensiivinen, milloin jylhän juhlallinen, milloin arkisemman harras. Visuaalisesta ja musiikillisesta tummuudesta huolimatta se ei ole synkkä vaan lempeä. Finaali johdattaa katsojan takaisin alkuun: arvoitukselliseen pimeyteen.

Ilmatila: Pinch Pleat. Kuva Inkeri Jäntti.
Kaltio – Kolumni

Metsureiden tarina

Kinnunen 1/2024

Tarina alkaa (tietenkin) siitä, kun korporaatiopiru puvussaan kiipeää tunturiin hakemaan allekirjoitusta kauppakirjaan humaanilta maanomistajalta. ”Kaivosala on tulevaisuutta. Sahojen aika on […]