Ilmatila: Pinch Pleat. Kantaesitys Oulun Valvesalissa 18.8.2023. Konsepti Ilona Jäntti ja Luke Styles, sävellys Luke Styles, valosuunnittelu Kauri Klemelä. Sirkustaiteilijat Mari Dahl Stoknes, Tamar Ohana Goksøyr ja Ilona Jäntti, musiikki Uusinta Ensemble (Mikko Raasakka klarinetti, Maria Puusaari viulu ja Max Savikangas alttoviulu).
Flow-sirkus toi Oulun juhlaviikoille Ilmatila-ryhmän kantaesityksen Pinch Pleat. Vuonna 2007 perustettu Ilmatila yhdistää teoksissaan sirkusta usein muihin taidemuotoihin; tällä kertaa suuressa roolissa on nykymusiikki.
Teoksen konseptin ovat luoneet Ilmatilan perustajajäsen Ilona Jäntti ja australialainen säveltäjä Luke Styles. Jäntti myös esiintyy yhdessä norjalaisen KompaniTO-ryhmän Mari Dahl Stoknesin ja Tamar Ohana Goksøyrin kanssa. Stylesin musiikin taas tulkitsevat Uusinta Ensemblen Mikko Raasakka, Maria Puusaari ja Max Savikangas.
”Pinch Pleat” viittaa verhojen pliseeraukseen — arkinen asia on hauskassa kontrastissa teoksen arvokkaan tunnelman kanssa. Näyttämön etualalla roikkuvat mustat kankaat tuntuvatkin miltei kolmannelta esiintyjäjoukolta muusikoiden ja akrobaattien rinnalla.
Alussa kankaat kiusoittelevat katsojaa: ne eivät tahdo väistyä, vaan kiepunta vertikaaliköyteen sidotussa renkaassa näkyy pitkään vain seinille lankeavina varjoina.
Ilma-akrobatiaan yhdistyy pari- ja kolmoisakrobatiaa, ja esiintyjien välinen vähäeleinen läheisyys tuo kokonaisuuteen lämpöä. Kiinteästi yhdessä toimivan kolmikon välille kasvaa kiinnostavia rooleja ja jännitteitä. Kun yksi hahmo ilmestyy katonrajasta ja toinen permannolta, kumpaa heidän väliinsä jäävä lopulta seuraa?
Välillä yksi voi laskea itsensä turvallisesti toisten varaan, välillä ihmiset kietoutuvat kangasmaiseksi kokonaisuudeksi. Äkkipudotuksia tai muuta itsetarkoituksellista uhkaa ei koreografiassa ole. Kankaat puolestaan väistyvät nöyrästi tai palaavat peittämään näkymää uhkaavina kuin tornadot.
Köydet ja renkaat solmiutuvat kankaiden kanssa rauhallisesti yhteen yhä uusilla tavoilla. Siirtymät eivät missään kohtaa vaikuta vain välttämättömältä roudaamiselta, vaan jokaisessa nostossa ja laskussa tuntuu olevan oma merkityksensä. Jotkin episodit tuovatkin elävästi mieleen laivan takilassa kiipeilyn.
Stylesin musiikissa on kiivautta ja synkän romanttista tunnelmointia. Puusaaren ja Savikankaan jouset yltyvät välillä hurjaan vimmaan, jota Raasakan pehmeä klarinetti ja perkussioiden haikea leikkisyys keventävät.
Kaikkien esiintyjien tasavertaisuutta korostaen myös muusikot ottavat näyttämötilaa haltuun. Hetkittäin musiikki taukoaa kokonaan antaen tilaa liikkeelle.
Näyttämökuvassa ei ole juuri muuta kuin mustaa, mutta Kauri Klemelän valosuunnittelu herättää varjot henkiin. Savu syttyy loistamaan; taustavalojen epäsäännöllinen rivistö paistaa välillä haastavasti suoraan kohti katsojaa pehmentyen sitten lempeäksi hehkuksi.
Pinch Pleatin ilmapiiri on herkeämättömän intensiivinen, milloin jylhän juhlallinen, milloin arkisemman harras. Visuaalisesta ja musiikillisesta tummuudesta huolimatta se ei ole synkkä vaan lempeä. Finaali johdattaa katsojan takaisin alkuun: arvoitukselliseen pimeyteen.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.