Yellow Film & TV: Jope ite. 88 min. Ensi-ilta 10.2.2023. K7.
Ohjaus ja tuotanto Marko Talli, käsikirjoitus Mika Räinä, Nikke Bagge ja Marko Talli, leikkaus Nikke Bagge, kuvaajat Jarkko T. Laine ja Jokke Kirmonen, äänisuunnittelu Juha Hakanen.
Vuonna 2020 syöpään kuollut Jorma ”Jope” Ruonansuu (s. 1964) oli viihdyttäjä koko elämänsä. Tuoreessa dokumenttiaineistoihin ja haastatteluihin perustuvassa elokuvassa Jope ite käydään läpi kemiläisen uraa. Elokuvan perusteella Ruonansuu mieltä painoi koko elämän ajan koulukiusaaminen ja se, että hän koki oman kehonsa vieraaksi.
Kansantaiteilija ja imitaattori Ruonansuu syntyi Kemissä, Nällintiellä. Isä oli töissä Veitsiluodon tehtailla, ja sinne osa sisaruksistakin päätyi työelämään. Myös Jope työskenteli tehtailla hetken aikaa, mutta sitten ”humpuuki”, kuten isä muotoili, vei mennessään.
Lapsuudessa nähty Kirkan keikka sai nuoren pohtimaan, miltä Kirkasta tuntui, kun koko Kemi oli tullut häntä katsomaan. Jope oli mukana erilaisissa bändeissä rumpalina, ja oppi helposti soittamaan soitinta kuin soitinta. Televisiosta nähty Klaus Thomasson johdatti kokeilemaan imitoinnin saloja. Vaikka isä toivoi pojastaan uransa jatkajaa, hän kuitenkin järjesti 16-vuotiaalle keikan tikkakerhonsa juhliin. Esityksen jälkeen kiertäneeseen hattuun kertyi 300 markkaa ja uusia keikkoja.
Paria vuotta myöhemmin Kemin keikoilla kouliintunut Ruonansuu oli jo koko valtakunnan televisiossa, muun muassa Thomassonin Klaustrofobiassa. Eikä aikaakaan, kun ”humpuuki” oli tuottanut huolestuneen isän pojalle uudenkarhean Volvon ja ison omakotitalon Mäntylästä.
Veitsiluotolaiseksi kasvatetusta pojasta eivät tietyt asenteet koskaan lähteneet pois. Viihdetaiteilijan uralle ne eivät välttämättä olleet eduksi. Ruonansuulla tuntui olleen musiikkihommista hankittuihin rahoihin samanlainen suhde kuin kiinteistönhoitajasta laulajaksi ja radiokoomikoksi nousseella Gösta Sundqvistilla. Ei niistä pitäisi veroja maksaa.
Dokumentin käsikirjoittaneet Mika Räinä, ohjaaja Marko Talli ja leikkaaja Nikke Bagge yhdistelevät taitavasti Jopet Show’n (kuusi kautta YLEllä) sketsejä Ruonansuun elämäntapahtumiin. Esimerkiksi lapsena lemmikkinä ollut kissa Viiru on päässyt mukaan myös tv-hupailuun. Ruonansuu siis ammensi viihteeseensä paljon todellisia tapahtumia omasta elämästään. Useimpiin kerrottuihin tapahtumiin on taustaksi löydetty jonkinlaista filmimateriaalia tai valokuvia. Herkullisimpien juttujen kuva-aineistopuutteet on korvattu lyhyillä animaatioilla.
Tekijät kunnioittavat jälkeenjääneiden näkemystä Ruonansuusta. Puoliso Mari Ruonansuu, äiti Laila Ruonansuu, siskot ja veljet saavat laajasti kertoa liian aikaisin menehtyneestä läheisestään. Osin sukulaisten kertomat tulkinnat tuntuvat menevän liian pitkälle. Toisen pään sisään ei pääse, vaikka kyseessä olisi samaa verta oleva ihminen. Tällaista ylitulkintaa mielestäni on ajatus, että Ruonansuu olisi halunnut olla Vesa-Matti Loirin kaltainen monien eri taiteenalojen arvostettu taitaja.
Toki läheisillä on täysi oikeus omiin käsityksiinsä rakkaan ihmisen kohtalosta. Mutta mielestäni Ruonansuun tarina olisi toiminut paremmin omillaan, antamalla tekojen puhua. Arvostetun kansantaiteilijan kunnioittaminen dokumentaarisella elokuvalla olisi riittänyt. Kokonaisuus on kaikesta huolimatta hyvä läpileikkaus Ruonansuun elämään ja uraan.
Ruonansuu suunnitteli uransa aikana useampaan otteeseen oman elokuvan tekemistä. Sellaiselle oli kiinnostustakin, mutta aikataulut eivät vain loksahtaneet kohdilleen. On kunnioitettavaa, että myös kotimaisia dokumentteja tuodaan taas elokuvateattereihin.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
