
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Yellow Film & TV: Jope ite. 88 min. Ensi-ilta 10.2.2023. K7.
Ohjaus ja tuotanto Marko Talli, käsikirjoitus Mika Räinä, Nikke Bagge ja Marko Talli, leikkaus Nikke Bagge, kuvaajat Jarkko T. Laine ja Jokke Kirmonen, äänisuunnittelu Juha Hakanen.
Vuonna 2020 syöpään kuollut Jorma ”Jope” Ruonansuu (s. 1964) oli viihdyttäjä koko elämänsä. Tuoreessa dokumenttiaineistoihin ja haastatteluihin perustuvassa elokuvassa Jope ite käydään läpi kemiläisen uraa. Elokuvan perusteella Ruonansuu mieltä painoi koko elämän ajan koulukiusaaminen ja se, että hän koki oman kehonsa vieraaksi.
Kansantaiteilija ja imitaattori Ruonansuu syntyi Kemissä, Nällintiellä. Isä oli töissä Veitsiluodon tehtailla, ja sinne osa sisaruksistakin päätyi työelämään. Myös Jope työskenteli tehtailla hetken aikaa, mutta sitten ”humpuuki”, kuten isä muotoili, vei mennessään.
Lapsuudessa nähty Kirkan keikka sai nuoren pohtimaan, miltä Kirkasta tuntui, kun koko Kemi oli tullut häntä katsomaan. Jope oli mukana erilaisissa bändeissä rumpalina, ja oppi helposti soittamaan soitinta kuin soitinta. Televisiosta nähty Klaus Thomasson johdatti kokeilemaan imitoinnin saloja. Vaikka isä toivoi pojastaan uransa jatkajaa, hän kuitenkin järjesti 16-vuotiaalle keikan tikkakerhonsa juhliin. Esityksen jälkeen kiertäneeseen hattuun kertyi 300 markkaa ja uusia keikkoja.
Paria vuotta myöhemmin Kemin keikoilla kouliintunut Ruonansuu oli jo koko valtakunnan televisiossa, muun muassa Thomassonin Klaustrofobiassa. Eikä aikaakaan, kun ”humpuuki” oli tuottanut huolestuneen isän pojalle uudenkarhean Volvon ja ison omakotitalon Mäntylästä.
Veitsiluotolaiseksi kasvatetusta pojasta eivät tietyt asenteet koskaan lähteneet pois. Viihdetaiteilijan uralle ne eivät välttämättä olleet eduksi. Ruonansuulla tuntui olleen musiikkihommista hankittuihin rahoihin samanlainen suhde kuin kiinteistönhoitajasta laulajaksi ja radiokoomikoksi nousseella Gösta Sundqvistilla. Ei niistä pitäisi veroja maksaa.
Dokumentin käsikirjoittaneet Mika Räinä, ohjaaja Marko Talli ja leikkaaja Nikke Bagge yhdistelevät taitavasti Jopet Show’n (kuusi kautta YLEllä) sketsejä Ruonansuun elämäntapahtumiin. Esimerkiksi lapsena lemmikkinä ollut kissa Viiru on päässyt mukaan myös tv-hupailuun. Ruonansuu siis ammensi viihteeseensä paljon todellisia tapahtumia omasta elämästään. Useimpiin kerrottuihin tapahtumiin on taustaksi löydetty jonkinlaista filmimateriaalia tai valokuvia. Herkullisimpien juttujen kuva-aineistopuutteet on korvattu lyhyillä animaatioilla.
Tekijät kunnioittavat jälkeenjääneiden näkemystä Ruonansuusta. Puoliso Mari Ruonansuu, äiti Laila Ruonansuu, siskot ja veljet saavat laajasti kertoa liian aikaisin menehtyneestä läheisestään. Osin sukulaisten kertomat tulkinnat tuntuvat menevän liian pitkälle. Toisen pään sisään ei pääse, vaikka kyseessä olisi samaa verta oleva ihminen. Tällaista ylitulkintaa mielestäni on ajatus, että Ruonansuu olisi halunnut olla Vesa-Matti Loirin kaltainen monien eri taiteenalojen arvostettu taitaja.
Toki läheisillä on täysi oikeus omiin käsityksiinsä rakkaan ihmisen kohtalosta. Mutta mielestäni Ruonansuun tarina olisi toiminut paremmin omillaan, antamalla tekojen puhua. Arvostetun kansantaiteilijan kunnioittaminen dokumentaarisella elokuvalla olisi riittänyt. Kokonaisuus on kaikesta huolimatta hyvä läpileikkaus Ruonansuun elämään ja uraan.
Ruonansuu suunnitteli uransa aikana useampaan otteeseen oman elokuvan tekemistä. Sellaiselle oli kiinnostustakin, mutta aikataulut eivät vain loksahtaneet kohdilleen. On kunnioitettavaa, että myös kotimaisia dokumentteja tuodaan taas elokuvateattereihin.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.