Kouvolasta saisi omakotitalon kahdeksallatuhannella eurolla ja kokonaisen kerrostalon neljälläkymmenellä, kertoi julkisen taiteen ja arkkitehtuurin kierroksemme opas Taiteen edistämiskeskuksen julkisen taiteen kevätpäivässä tiistaina 7.5. Nuoret lähtevät, kun kaupungissa ei ole koulutusmahdollisuuksia, eikä kiinteistöille ole ostajia. Vaikka Helsinkiin on vain 140 kilometriä maanteitse, junalla vähän reilu tunti.
Lauantaina 11.5. avattiin Tuiran D-asemalla Oulussa (Valtatie 53) kuvitteellisen taiteilijan näyttely Inventing Artists: Hän on [AlyÆŋ]. Sen voi nähdä 11.6. saakka. Saksalaisen taiteilijaparin Thomas Plischke ja Kattrin Deufert konseptissa paikalliset ihmiset luovat taitelijahahmon, joka voisi olla olemassa, sekä valmistavat tämän teokset näyttelyä varten. Oulussa intensiivinen työpajajakso kesti noin kuukauden, jonka aikana kahdeksan tekijää valmisti valokuvia, vaatteita, installaatioita sekä AlyÆŋ-hahmon taustatarinan.
Tunnelma avajaisissa poikkesi mukavasti siitä, mihin olen tottunut. Ehkä satun vain aina perinteisempiin avajaisiin, missä ammattitaiteilijat esittelevät työtään viinimukin säestyksellä. Projektin kahdeksasta osanottajasta neljä tai viisi oli Suomeen muualta muuttaneita, ja projektin vetäjienkin takia työkielenä oli ollut englanti. Iranista taisi olla lähtöisin se osallistuja, joka esitti ilmeisesti puolisonsa kanssa musiikkia tar-luutulla ja kanteleen tapaisella santurilla (tarkistin soitinten nimet internetistä); kertoivat asuneensa Oulussa nyt kahdeksan kuukautta.
Jo ympäryskunnista keskuskaupunkiin muuttavan voi olla hankala löytää uudesta kotipaikastaan itselleen sopivia sosiaalisia ympyröitä. Kieltä puhumattomalle se on vieläkin vaikeampaa. Viime aikoina olen kohdannut muutamia Oulussa parikin vuotta asuneita ulkomailta tänne muuttaneita taiteen tekijöitä, jotka vasta nyt ovat alkaneet löytää muita samoista asioista kiinnostuneita. Meiltä on pitkään puuttunut rakenteita, jotka auttaisivat monikulttuurisia oululaisia sisään paikalliseen taide-elämään.
Vaikka kaupungissa on korkeakouluja ja työpaikkoja, voi Oulussa käydä ihan niin kuin Kouvolassakin, jos emme osaa ottaa tänne tulevia mukaan. Inklusiivisuus ja osallistaminen ovat onneksi korkealla myös Oulu2026-hankkeen agendalla. Inventing Artists -projektin kaltaiset yhteisötaidehankkeet ovat myös tärkeitä ihmisten kiinnittämisessä.
Tällaisina hetkinä Oulussakin kokee olevansa yhteydessä koko maailmaan eikä ainoastaan Pohjois-Pohjanmaahan.
Osallistuin siihen Kouvolan julkisen taiteen kevätpäivään, koska kirjoitin Taiken Julkisen taiteen vuosikatsaukseen vuosikritiikin ”periferian” julkisesta taiteesta. Sattuivat pyytämään. Ja sattui niin, että suunnittelimme jo pyyntöä ennen tätä Kaltion julkisen taiteen teemanumeroa. Ouluun on kulttuuripääkaupunkivuoden ansiosta tulossa seuraavan parin vuoden aikana paljon uusia julkisia teoksia, joten tuntui sopivalta katsella vähän nykytilannetta ja tutkailla suunnitelmia. Joskaan Oulu2026-lippulaivahankkeesta ”Climate Clock” ei nyt mitään kirjoiteta, siihen valitut taiteilijat julkistetaan vasta myöhemmin.
Tulevaan katsoo myös Mustarindan taidekansallispuistohanke, josta Miina Kaartinen kirjoittaa seuraavalta aukeamalta alkaen. Menneisyyttä luotaa Amanda Hakokönkään artikkeli Ensio Seppäsestä, joka tuntuu veistäneen melkein joka toisen Lapin patsaista 1900-luvun toisella puoliskolla. Etenemme putkinäköisestä yhtenäiskulttuurista kohti jotain monimuotoisempaa, uskoisin.
Asiasta piippurassiin, kuten missään ei sanota. Kaltio ry:n vuosikokouksessa saatiin yhdistyksen hallitukseen reilusti uusia nimiä: Emma Hirvisalo, Laura Juntunen, Marko Jouste ja Sami Sankilampi alkavat luotsata yhdistystä yhdessä jatkavien Ulla Kaislarannan, Jetta Huttusen, Heikki Raudaskosken ja Eira Huusko-Kukkosen kanssa. Uusilla silmillä ja laajentuneella asiantuntemuksella lehdessäkin kohti jotain monimuotoisempaa, uskoisin.
Ja pitkästä aikaa järjestämme tälle numerolle julkistamistilaisuudenkin. Se tapahtuu Oulun Art Hub Pikisaaressa lauantaina 25.5. kello 15–17. Ohjelma on vielä muodostumassa, mutta keskusteltaneen julkisesta taiteesta vähän ja ehkä joku runokin luetaan. Jotain pientä purtavaa ja palanpainiketta tarjotaan. Samana iltapäivänä on Pikisaaren muissa kulttuuritiloissa siivouspäivää ja taidejulkistusta, joten nähtäskö siellä?
No jos ei, niin nähhään josaki muualla kesällä. Tai ei nähä, ihan miten vaan. Aurinkoa!
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
