Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Kati Koivikko: Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Matkalla Saksan itäosissa. Avain 2019.
Saksan Demokraattinen Tasavalta tai tuttavallisemmin Itä-Saksa oli olemassa vuodesta 1949 vuoteen 1990, jolloin DDR hyväksyi Saksojen yhdistymisen. Entistä DDR:n aluetta on kehitetty voimakkaasti, mutta edelleen ero tuntuu monella tavalla ja siksi puhutaan osseista, itäsaksalaisista ja wesseistä, länsisaksalaisista. Työttömyyttä, köyhyyttä ja syrjäytymisestä on Saksan itäisissä osissa paljon enemmän kuin entisen Länsi-Saksan alueella. Lännen ja idän ero näkyy myös kulkijan silmään. Sen koin itse viime keväänä kahden viikon aikana itäisessä Saksassa Oderissa keskusteluissa ihmisten kanssa, mutta myös kaupunkikuvaa katsellen.
Kati Koivikko on tehnyt haastattelukirjan Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä, kun Berliinin muurin murtumisesta tulee marraskuussa kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Koivikon matkat Itä-Saksan entisiin kaupunkeihin alkoivat vuonna 1990 hänen ystävänsä Gritin kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Vuosina 2014–2018 Koivikko palasi takaisin haastattelemaan eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä Saksan itäosiin Görlitziin, Dresdeniin, Chemnitziin, Marienbergiin, Zwickauhun ja Leipzigiin. Tuloksena on erinomainen läpileikkaus lähihistoriaa, joka avaa ikkunan myös nykyiseen eurooppalaiseen ajatteluun.
Haastattelujen pääpaikkoina toimivat Görlitz ja Leipzig, kaksi erilaista kaupunkia. Görlitz on Saksan itäisin kaupunki, jossa asukkaita on noin 55 000. Leipzig on J. S. Bachin kaupunki, missä hän toimi Tuomaskirkon kanttorina. Kaupungissa on tänään asukkaita liki 600 000.
Koivikon haastattelemat ihmiset kertovat oman elämäntarinansa koruttomasti ja rehellisesti. Arki vaatii paljon aivan tavanomaisten asioiden hoidossa, ja pulaa on monista kulutustavaroista. Useat mainitsevat ylellisyystuotteiksi banaanit, joita saatiin jouluna. Sanan-, ilmaisu- ja matkustusvapauden puuttumisen Itä-Saksassa useat mainitsevat todella raskaiksi asioiksi. Lännen puolelta saadaan tietoa, kun taloihin saadaan asennettua erillisiä antenneja – mutta niin, etteivät viranomaiset saa niistä selvää.
Yhteisöllisyyden kokemus on kuitenkin asia, jota kaivataan Itä-Saksan ajoilta. Ahdistavana koetaan tämän päivän kaupallisuus ja materialismiin suuntautuminen. Leipzigilainen geologi Erna Walther pohdiskelee: ”Nykypäivän yltäkylläisyys pelottaa. Raha ratkaisee kaikessa. […] Kuluttaminen on tänä päivänä uskomatonta.” Entisiä itäsaksalaisia ihmetyttää edelleen kolmen vuosikymmenen jälkeen ihmisten hillitön tavaraonnellisuuden tavoittelu, jonka keskellä elämisen harmoniaa ei kuitenkaan saavuteta.
Itäisen Saksan osat ovat menettäneet runsaasti väestöä, kun työpaikat katosivat usein jopa yhdessä yössä. Asuntoja saa entisen Itä-Saksan alueelta halvalla. Erot ovat edelleen olemassa, sillä palkat ovat alhaisemmat itäosissa – tämäkin houkuttelee nuoria mieluummin lähtemään. Mutta kotiseuturakkaus pitää ihmiset juurillaan ideologiasta riippumatta.
Koivikon kirja avaa ikkunan Saksan nykypäivään, jossa lännen ihmiset kokevat edelleen olevansa maksumiehiä. Mutta samalla he ovat saaneet myös idästä monia asioita. Niiden yhteensovittaminen ei ole kuitenkaan helppoa eikä yksi sukupolvi siihen riitä. Mutta yhteinen isänmaa on saksalaisille kunnia-asia. Sen Koivikon teos erinomaisesti osoittaa.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.