Kati Koivikko: Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Matkalla Saksan itäosissa. Avain 2019.
Saksan Demokraattinen Tasavalta tai tuttavallisemmin Itä-Saksa oli olemassa vuodesta 1949 vuoteen 1990, jolloin DDR hyväksyi Saksojen yhdistymisen. Entistä DDR:n aluetta on kehitetty voimakkaasti, mutta edelleen ero tuntuu monella tavalla ja siksi puhutaan osseista, itäsaksalaisista ja wesseistä, länsisaksalaisista. Työttömyyttä, köyhyyttä ja syrjäytymisestä on Saksan itäisissä osissa paljon enemmän kuin entisen Länsi-Saksan alueella. Lännen ja idän ero näkyy myös kulkijan silmään. Sen koin itse viime keväänä kahden viikon aikana itäisessä Saksassa Oderissa keskusteluissa ihmisten kanssa, mutta myös kaupunkikuvaa katsellen.
Kati Koivikko on tehnyt haastattelukirjan Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä, kun Berliinin muurin murtumisesta tulee marraskuussa kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Koivikon matkat Itä-Saksan entisiin kaupunkeihin alkoivat vuonna 1990 hänen ystävänsä Gritin kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Vuosina 2014–2018 Koivikko palasi takaisin haastattelemaan eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä Saksan itäosiin Görlitziin, Dresdeniin, Chemnitziin, Marienbergiin, Zwickauhun ja Leipzigiin. Tuloksena on erinomainen läpileikkaus lähihistoriaa, joka avaa ikkunan myös nykyiseen eurooppalaiseen ajatteluun.
Haastattelujen pääpaikkoina toimivat Görlitz ja Leipzig, kaksi erilaista kaupunkia. Görlitz on Saksan itäisin kaupunki, jossa asukkaita on noin 55 000. Leipzig on J. S. Bachin kaupunki, missä hän toimi Tuomaskirkon kanttorina. Kaupungissa on tänään asukkaita liki 600 000.
Koivikon haastattelemat ihmiset kertovat oman elämäntarinansa koruttomasti ja rehellisesti. Arki vaatii paljon aivan tavanomaisten asioiden hoidossa, ja pulaa on monista kulutustavaroista. Useat mainitsevat ylellisyystuotteiksi banaanit, joita saatiin jouluna. Sanan-, ilmaisu- ja matkustusvapauden puuttumisen Itä-Saksassa useat mainitsevat todella raskaiksi asioiksi. Lännen puolelta saadaan tietoa, kun taloihin saadaan asennettua erillisiä antenneja – mutta niin, etteivät viranomaiset saa niistä selvää.
Yhteisöllisyyden kokemus on kuitenkin asia, jota kaivataan Itä-Saksan ajoilta. Ahdistavana koetaan tämän päivän kaupallisuus ja materialismiin suuntautuminen. Leipzigilainen geologi Erna Walther pohdiskelee: ”Nykypäivän yltäkylläisyys pelottaa. Raha ratkaisee kaikessa. […] Kuluttaminen on tänä päivänä uskomatonta.” Entisiä itäsaksalaisia ihmetyttää edelleen kolmen vuosikymmenen jälkeen ihmisten hillitön tavaraonnellisuuden tavoittelu, jonka keskellä elämisen harmoniaa ei kuitenkaan saavuteta.
Itäisen Saksan osat ovat menettäneet runsaasti väestöä, kun työpaikat katosivat usein jopa yhdessä yössä. Asuntoja saa entisen Itä-Saksan alueelta halvalla. Erot ovat edelleen olemassa, sillä palkat ovat alhaisemmat itäosissa – tämäkin houkuttelee nuoria mieluummin lähtemään. Mutta kotiseuturakkaus pitää ihmiset juurillaan ideologiasta riippumatta.
Koivikon kirja avaa ikkunan Saksan nykypäivään, jossa lännen ihmiset kokevat edelleen olevansa maksumiehiä. Mutta samalla he ovat saaneet myös idästä monia asioita. Niiden yhteensovittaminen ei ole kuitenkaan helppoa eikä yksi sukupolvi siihen riitä. Mutta yhteinen isänmaa on saksalaisille kunnia-asia. Sen Koivikon teos erinomaisesti osoittaa.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. Kemi Aili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
