
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Vaikka Touko Laaksonen eli Tom of Finland onkin alkanut näkyä tänä talvena uutena suomalaisuuden ikonina niin pussilakanoissa, suodatinkahvissa kuin elokuvasankarinakin, Suomen itsenäisyyden ensimmäistä vuosisataa tunnutaan kuitenkin juhlivan näkyvimmin sotamuistojen merkeissä. Tuntematon sotilas tehdään kolmannen kerran elokuvaksi, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI tuo teattereihin digitaalisen esityskopion niin Edvin Laineen versiosta kuin Pekka Parikan Talvisodasta. Tuntematon nähdään myös ainakin neljänä teatteriesityksenä, ja talvisodalle pystytetään ikuinen muistomerkki Helsingin Kasarmitorille.
Toinen maailmansota näkyy yllättävissäkin paikoissa. Helmikuussa Bioenergia ry kävi turvelobbausoffensiiviin kokosivun lehtimainoksin, joissa Venäjän karhu odottaa terävähampaisena haarukan ja veitsen kanssa ateriaksi ilmeisesti naapurirukkaansa Suomea, joka ei tajua käyttää enemmän turvetta sähköntuotannossa.
Toki Venäjä esitetään nykytilassaankin usein Suomelle pelottavampana kuin se ehkä todellisuudessa onkaan. Globaalin informaatiosodan melskeissä presidentti Vladimir Putin tuntuu olevan joko ilmestyskirjan peto tai maailman pelastaja riippuen siitä, mitä trolliarmeijaa kuuntelee. Julian Assange’iin henkilöityvä Wikileaks ei salaista informaatiota vapauttamalla ole saavuttanut ainakaan turvallisuuden tunteen lisääntymistä: eri sähköpostiviestien julkaisu ja jatkuva tulkinta näyttää vain kasvattaneen ihmisten sekaannusta siitä, mikä informaatio on luotettavaa ja mikä täyttä valehtelua.
Faktat ja mielipiteet sekoittuvat, kun Youtube-persoonat kilpailevat suurten mediatalojen kanssa vastaanottajista. Donald Trumpin esikunnan ja jopa oman Yleisradiomme kehrätessä ympärilleen enemmän kaaosta kuin luottamusta on ehkä turvallisinta palata johonkin 1800-lukulaiseen. Johonkin ”sivistävään”.
Kaltio päätti aloittaa tämän suomalaisuuden riemuvuoden katsomalla kansakunnallemme esihistorian luoneeseen Kalevalaan, jonka kokoamisesta ja kirjoittamisesta tulee pian kuluneeksi kaksikin vuosisataa. Suullisena perinteenä runonlaulajien kautta Elias Lönnrotille saapuneiden tarinoiden hahmot jaksavat yhä innoittaa kaikenlaisia Suomessa asuvia ihmisiä, joten jotakin totuudellista niissä voisi kuvitella olevan.
Kalevala, kuten muutkin maailman eepokset, on yhtä aikaa totta ja tarua. Myytti on menneisyyden selitys siltä ajalta, kun sitä ei vielä kirjattu muistiin historiaksi. Myytin avulla on selitetty niitä asioita, joihin havainto ja päättely eivät ole kyenneet antamaan vastauksia. Siitä, missä järki loppuu, alkaa myytti tai uskonto.
Myytillä ei kuitenkaan ole tarvinnut selittää sitä, mihin ihmisen oma järkeily riittää. Tämän hetken poliittisia johtajia kuunnellessa välillä tuntuu, että myytit otetaan selityksiksi kovin nopeasti – ja toivoo, että useammilla riittäisi päätöksenteon pohjaksi enemmän myös järkeä.
No, enemmän politiikasta taas kuntavaalien jälkeen. Mutta tätä Kaltion numeroa tehtäessä kävi ilmi, että Kalevala ei edes minun ikäluokassani ole niin tuttu kuin olin kuvitellut. Suomalainen identiteetti on kuitenkin isolta osin Kalevalan pohjalta luotu, joten tutustuminen kyllä kannattaa.
Kalevalaa lukemalla saavutan ainakin minä sen päätelmän, että suomalaiset ovat taitavia laulajia, soittajia, seppiä ja keksijöitä, mutta sotaretket tuottavat meille menetystä ja surua. Jospa Suomen satavuotiaan itsenäisyyden kunniaksi ottaisimme tämän opetuksen vakavasti ja satsaisimme sotaan valmistautumisen sijasta yhä enemmän taiteeseen ja kulttuuriin. Kuten Väinämöisenkin olisi kannattanut.
Oulussa 20.2.2017
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.