Vaikka Touko Laaksonen eli Tom of Finland onkin alkanut näkyä tänä talvena uutena suomalaisuuden ikonina niin pussilakanoissa, suodatinkahvissa kuin elokuvasankarinakin, Suomen itsenäisyyden ensimmäistä vuosisataa tunnutaan kuitenkin juhlivan näkyvimmin sotamuistojen merkeissä. Tuntematon sotilas tehdään kolmannen kerran elokuvaksi, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI tuo teattereihin digitaalisen esityskopion niin Edvin Laineen versiosta kuin Pekka Parikan Talvisodasta. Tuntematon nähdään myös ainakin neljänä teatteriesityksenä, ja talvisodalle pystytetään ikuinen muistomerkki Helsingin Kasarmitorille.
Toinen maailmansota näkyy yllättävissäkin paikoissa. Helmikuussa Bioenergia ry kävi turvelobbausoffensiiviin kokosivun lehtimainoksin, joissa Venäjän karhu odottaa terävähampaisena haarukan ja veitsen kanssa ateriaksi ilmeisesti naapurirukkaansa Suomea, joka ei tajua käyttää enemmän turvetta sähköntuotannossa.
Toki Venäjä esitetään nykytilassaankin usein Suomelle pelottavampana kuin se ehkä todellisuudessa onkaan. Globaalin informaatiosodan melskeissä presidentti Vladimir Putin tuntuu olevan joko ilmestyskirjan peto tai maailman pelastaja riippuen siitä, mitä trolliarmeijaa kuuntelee. Julian Assange’iin henkilöityvä Wikileaks ei salaista informaatiota vapauttamalla ole saavuttanut ainakaan turvallisuuden tunteen lisääntymistä: eri sähköpostiviestien julkaisu ja jatkuva tulkinta näyttää vain kasvattaneen ihmisten sekaannusta siitä, mikä informaatio on luotettavaa ja mikä täyttä valehtelua.
Faktat ja mielipiteet sekoittuvat, kun Youtube-persoonat kilpailevat suurten mediatalojen kanssa vastaanottajista. Donald Trumpin esikunnan ja jopa oman Yleisradiomme kehrätessä ympärilleen enemmän kaaosta kuin luottamusta on ehkä turvallisinta palata johonkin 1800-lukulaiseen. Johonkin ”sivistävään”.
Kaltio päätti aloittaa tämän suomalaisuuden riemuvuoden katsomalla kansakunnallemme esihistorian luoneeseen Kalevalaan, jonka kokoamisesta ja kirjoittamisesta tulee pian kuluneeksi kaksikin vuosisataa. Suullisena perinteenä runonlaulajien kautta Elias Lönnrotille saapuneiden tarinoiden hahmot jaksavat yhä innoittaa kaikenlaisia Suomessa asuvia ihmisiä, joten jotakin totuudellista niissä voisi kuvitella olevan.
Kalevala, kuten muutkin maailman eepokset, on yhtä aikaa totta ja tarua. Myytti on menneisyyden selitys siltä ajalta, kun sitä ei vielä kirjattu muistiin historiaksi. Myytin avulla on selitetty niitä asioita, joihin havainto ja päättely eivät ole kyenneet antamaan vastauksia. Siitä, missä järki loppuu, alkaa myytti tai uskonto.
Myytillä ei kuitenkaan ole tarvinnut selittää sitä, mihin ihmisen oma järkeily riittää. Tämän hetken poliittisia johtajia kuunnellessa välillä tuntuu, että myytit otetaan selityksiksi kovin nopeasti – ja toivoo, että useammilla riittäisi päätöksenteon pohjaksi enemmän myös järkeä.
No, enemmän politiikasta taas kuntavaalien jälkeen. Mutta tätä Kaltion numeroa tehtäessä kävi ilmi, että Kalevala ei edes minun ikäluokassani ole niin tuttu kuin olin kuvitellut. Suomalainen identiteetti on kuitenkin isolta osin Kalevalan pohjalta luotu, joten tutustuminen kyllä kannattaa.
Kalevalaa lukemalla saavutan ainakin minä sen päätelmän, että suomalaiset ovat taitavia laulajia, soittajia, seppiä ja keksijöitä, mutta sotaretket tuottavat meille menetystä ja surua. Jospa Suomen satavuotiaan itsenäisyyden kunniaksi ottaisimme tämän opetuksen vakavasti ja satsaisimme sotaan valmistautumisen sijasta yhä enemmän taiteeseen ja kulttuuriin. Kuten Väinämöisenkin olisi kannattanut.
Oulussa 20.2.2017
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
