Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Kosteita haikuja
Stella Kaarna: Vain yksi ilta. Lukutoukka 2017.
”Kielesi kulkee / huulilta huulille / ihanan matkan”.
Stella Kaarnan eroottiset haikut lainaavat muodon japanilaisesta runoperinteestä, jossa tavumäärien asettamat rajat pakottavat ilmaisun tarkaksi. Suomen ja japanin kielillä on samantyyppinen tavujaottelu, mikä mahdollistaa japanin kielelle luodun haiku- ja tankamittaisen runouden luomisen myös suomeksi. Kolmirivisillä huomioilla Kaarna rakentaa kohtauksia, joista muodostuu eroottisia kertomuksia.
Kaarnan teos ei ole varsinaisesti runokokoelma vaan joukko tarinoita, jotka etenevät haikumuotoisina teksteinä. Ensimmäinen tarinoista kuvaa teoksen nimen mukaan yhtä iltaa, kahden naisen eroottista kohtaamista korvakorujen riisumisesta aktin jälkihehkuun. Toisessa tarinassa puolestaan kohtaavat sukupuolettomaksi jäävä suu ja siemensyöksyä tekevä kalu; kolmannessa kuvataan BDSM-sessio, jonka toimijat määrittyvät naiseksi ja mieheksi. Viimeisen haiku-parin teemaksi jää kaipaus.
Stereotyyppisen ajattelun mukaan japanilaisen tanka- ja haikurunouden tärkeimpiä teemoja ovat luonnon, katoavien hetkien ja zen-buddhalaisten oivallusten kuvaaminen; ovathan tunnetuimmat runoilijat kuten Ryôkan, Bashô ja Ikkyû nimenomaan buddhalaisia munkkeja.
Kaarnan valitsema runojen haiku-muoto ja eroottinen tematiikka eivät kuitenkaan ole niin suuressa ristiriidassa kuin äkkiseltään luulisi. Seksi ja halu ovat nimittäin yksi japanilaisen runouden aihepiireistä, jota kuvataan enemmän tai vähemmän peitetysti. Ryôkan (1758–1831) kirjoittaa rakkaudestaan nuoreen nunnaan viittaamalla monni-kalaan ja kurpitsapulloon, kyrvän ja pillun metaforiin, ja pilkkaa toisessa runossa go-pelitoverinsa viimassa kutistuvia kiveksiä. Ikkyû (1394–1481) puolestaan kirjoittaa Kaarnan tapaan biseksuaaliseksi määrittyvästä halusta: ”Irstas luontoni saa minut rakastamaan nuoria poikia, hienostuneissa pidoissa istun kaunotarten seurassa” ja muistelee haikeasti noviisiaikojaan runossa ”kauniiden poikien vanhasta ystävyydestä”.
Kaarnan teoksen haikut ovatkin eroottisten japanilaisten runojen himokkaita äpäriä. Toisin kuin japanilaiset haikut ja myös useimmat haiku-muotoon suomeksi kirjoitetut runot Kaarnan haikut eivät kuitenkaan toimi yksittäisinä runoina muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yksittäiset kolmirivit ovat latteita ja metaforat itsestäänselviä: pillussa on hunajaa ja siemensyöksy on kuin lähde. Yhteen putkeen luettuna teokseen syntyy kuitenkin jännite sen välille, mitä mahtuu sanottavaksi kolmelle riville ja mitä jää sanomattomaksi samaa seksuaalista kohtaamista kuvaavien haikujen väliin.
Myös tarinoiden erilaisuus luo dynamiikkaa teokseen. Alun pitsiin verhottujen rintojen ja hehkuvan klitoriksen rinnalle nousee loppupuolella kuristava kaulapanta, pureminen ja piiskaaminen.
Teosta ei kannatakaan selailla sieltä täältä ja silmäillä satunnaisia säkeitä vaan lukea haikut järjestyksessä, jolloin ne muodostavat kliimaksista kliimaksiin ulottuvan draamallisen kokonaisuuden. Pieni teos onnistuu luomaan kiihkeitä kuvia halun erilaisista ilmenemismuodoista.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.