Stella Kaarna: Vain yksi ilta. Lukutoukka 2017.
”Kielesi kulkee / huulilta huulille / ihanan matkan”.
Stella Kaarnan eroottiset haikut lainaavat muodon japanilaisesta runoperinteestä, jossa tavumäärien asettamat rajat pakottavat ilmaisun tarkaksi. Suomen ja japanin kielillä on samantyyppinen tavujaottelu, mikä mahdollistaa japanin kielelle luodun haiku- ja tankamittaisen runouden luomisen myös suomeksi. Kolmirivisillä huomioilla Kaarna rakentaa kohtauksia, joista muodostuu eroottisia kertomuksia.
Kaarnan teos ei ole varsinaisesti runokokoelma vaan joukko tarinoita, jotka etenevät haikumuotoisina teksteinä. Ensimmäinen tarinoista kuvaa teoksen nimen mukaan yhtä iltaa, kahden naisen eroottista kohtaamista korvakorujen riisumisesta aktin jälkihehkuun. Toisessa tarinassa puolestaan kohtaavat sukupuolettomaksi jäävä suu ja siemensyöksyä tekevä kalu; kolmannessa kuvataan BDSM-sessio, jonka toimijat määrittyvät naiseksi ja mieheksi. Viimeisen haiku-parin teemaksi jää kaipaus.
Stereotyyppisen ajattelun mukaan japanilaisen tanka- ja haikurunouden tärkeimpiä teemoja ovat luonnon, katoavien hetkien ja zen-buddhalaisten oivallusten kuvaaminen; ovathan tunnetuimmat runoilijat kuten Ryôkan, Bashô ja Ikkyû nimenomaan buddhalaisia munkkeja.
Kaarnan valitsema runojen haiku-muoto ja eroottinen tematiikka eivät kuitenkaan ole niin suuressa ristiriidassa kuin äkkiseltään luulisi. Seksi ja halu ovat nimittäin yksi japanilaisen runouden aihepiireistä, jota kuvataan enemmän tai vähemmän peitetysti. Ryôkan (1758–1831) kirjoittaa rakkaudestaan nuoreen nunnaan viittaamalla monni-kalaan ja kurpitsapulloon, kyrvän ja pillun metaforiin, ja pilkkaa toisessa runossa go-pelitoverinsa viimassa kutistuvia kiveksiä. Ikkyû (1394–1481) puolestaan kirjoittaa Kaarnan tapaan biseksuaaliseksi määrittyvästä halusta: ”Irstas luontoni saa minut rakastamaan nuoria poikia, hienostuneissa pidoissa istun kaunotarten seurassa” ja muistelee haikeasti noviisiaikojaan runossa ”kauniiden poikien vanhasta ystävyydestä”.
Kaarnan teoksen haikut ovatkin eroottisten japanilaisten runojen himokkaita äpäriä. Toisin kuin japanilaiset haikut ja myös useimmat haiku-muotoon suomeksi kirjoitetut runot Kaarnan haikut eivät kuitenkaan toimi yksittäisinä runoina muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yksittäiset kolmirivit ovat latteita ja metaforat itsestäänselviä: pillussa on hunajaa ja siemensyöksy on kuin lähde. Yhteen putkeen luettuna teokseen syntyy kuitenkin jännite sen välille, mitä mahtuu sanottavaksi kolmelle riville ja mitä jää sanomattomaksi samaa seksuaalista kohtaamista kuvaavien haikujen väliin.
Myös tarinoiden erilaisuus luo dynamiikkaa teokseen. Alun pitsiin verhottujen rintojen ja hehkuvan klitoriksen rinnalle nousee loppupuolella kuristava kaulapanta, pureminen ja piiskaaminen.
Teosta ei kannatakaan selailla sieltä täältä ja silmäillä satunnaisia säkeitä vaan lukea haikut järjestyksessä, jolloin ne muodostavat kliimaksista kliimaksiin ulottuvan draamallisen kokonaisuuden. Pieni teos onnistuu luomaan kiihkeitä kuvia halun erilaisista ilmenemismuodoista.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
