Routa Company: Harh, varp, parhaillaan! Ensi-ilta 15.1.2021. Kesto noin 30 min.
Koreografia Jouni Järvenpää, koreografin assistentti Heli-Maria Latola. Tanssijat Aino Purhonen ja Jasu Parviainen, musiikki Superlon TMS Juho Hannikainen ja Matias Nieminen, puvustus Soile Savela.
Kajaanilaisen Routa Companyn uusin tanssiteos Harh, varp, parhaillaan! on varsin veikeä kokonaisuus. Se on kahden tanssijan ja yhden lavalla soittavan muusikon yhteinen puolituntinen, josta suurin osa on improvisoitua, niin liike kuin musiikkikin. Toki tanssijat Aino Purhonen ja Jasu Parviainen ovat suunnitelleet tanssiaan koreografi Jouni Järvenpään ohjaamina, ja muusikko Matias Nieminen on luonut teoksen äänimaailmaa yhdessä Juho Hannikaisen kanssa. Kokonaisuus tapahtuu vaaleanpunaisten teippien muodostamassa neliössä, jota koristaa kymmenkunta vaaleanpunaista esinettä, joista ehkä tärkein on pienin, muovinen Dude-nimen saanut dinosaurus.
”Mitään valmista ei ole”, tekijät lupaavat käsiohjelmassaan. ”Kaikki keksitään just nyt.” Hyvä näin. Tammikuun puolessavälissä teos esitettiin parillekymmenelle kutsuvieraalle Generaattorin sisätiloissa. Tammikuun lopussa se siirtyi Kaukametsän amfiteatterin lumisiin maisemiin.
Harh, varp, parhaillaan! on ainakin yhdellä tavalla varsin erikoinen esitys. Ei, ei se ole se improvisointi, eivätkä edes ne pinkit esineet, vaan se, miten loppua kohti kiihtyvä teos onnistuu sitomaan katsojat itseensä. On toki niin, että nykytanssia katsomaan tulevat ovat yleensä valmiita kohtaamaan melkoisia haasteita, mutta nyt katsomossa on jopa taaperoikäisiä, eivätkä he tunnu pitkästyvän esitykseen missään vaiheessa.
Aikuiskatsojalle teos tarjoaa mahdollisuuden miettiä vaaleanpunaista neliötä ja tarkasti sen sisällä pysyviä tanssijoita, jotka keksivät liikettä mutteivät vahingossakaan ylitä heille asetettua pinkkiä rajaa. Esiintyjät toteuttavat itseään vapaasti tilassa, jonka joku on heille määritellyt.
Vapaudellakin on rajansa.
Tanssijat liikkuvat pantomiimista ja minimalistisista koneliikkeistä raisuun vauhtiin. Ehkäpä puhuttelevin jakso on, kun Purhonen ja Parviainen kokeilevat, miten lähelle ihminen voi toista ihmistä päästä. Tanssijoiden jalat ovat kyllä yhtä, mutta iho on pinta, jota ei voi läpäistä.
Matias Nieminen tekee taustalla musiikkia yhdessä tanssijoiden kanssa. Hän luuppaa melodican, sähköbasson ja rummun ääniä ja liittää niihin tanssijoiden huudahtelua. Niin tanssijat kuin Nieminenkin reagoivat toistensa tekemisiin tarkasti ja antavat toisilleen syttöjä yhä uusiin ääniin ja liikkeisiin.
Kun esitys päättyy, en osaa olla hämmästynyt. Sen sijaan mietin, miten yksinkertaisin keinoin Routa tanssi minulle teorian yhdenvärisestä kuplasta, jonka sisällä me itse kukin tunnemme olomme turvalliseksi. Sitä paitsi esitys osoitti, ettei kupla ole mitään sellaista, mitä pitää välttää. Ei turvallisessa olossa ole mitään hävettävää. Pinkit rajat antavat meille luvan kokeilla elämämme ja taitojemme rajoja. Mukavuusalueensa voi ylittää niinkin.
Seuraavaksi Harh, varp, parhaillaan! esitetään Kaukametsän amfiteatterissa 27.1. lumen ja pakkasen keskellä. Siinäpä meille yksi uusi raja koettavaksi.
Näytöksiä Kaukametsän amfiteatterissa vielä 19.2. Ulkoesitysten pakkasraja -15 astetta. Esitykset Generaattorilla (Kauppakatu 36, Kajaani) 13.2. ja 27.2. Lisätiedot Routa Companyn kotisivulta >>
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
