Lieksassa sattuu ja tapahtuu

Mikko Koiranen: Jättiloikka Jan Valkoselle. 228 s. Myllylahti 2023.

Kylähulluja ja huijareita, e-urheilua ja teiniahdistusta. Tätä kaikkea vilisee Mikko Koirasen nuortenromaanin Jättiloikka Jan Valkoselle sivuilla. Teos on liminkalaisen Koirasen toinen romaani, ja meno on vähintään yhtä omaperäistä kuin vuonna 2019 julkaistussa esikoisteoksessa Nauhoitettava ennen käyttöä (Myllylahti).

Edellisessä romaanissaan Koiranen hyödynsi aikamatkateemaa, eikä uutuuskaan aivan perusrealismissa pysyttele. Tästä ei kuitenkaan sen enempää, sillä spoilauksen vaara on lähellä.

Romaanin päähenkilö Jan Valkonen on lieksalainen, 16-vuotias nuori, jonka lyhyen tähtäimen päämääriin kuuluvat ajokortti ja tyttöystävä. Ajokorttihanke on etenemässä mukavasti, sillä marraskuisena lauantaiaamuna häämöttää ensimmäinen ajotunti poliisi-isän ohjauksessa. Vähemmän yllättäen homma kuitenkin karahtaa kiville. Kaverin kosteat halloween-bileet venähtävät edellisenä iltana pitkäksi, ja Jan puhaltaa isukin alkometriin rattijuopumusrajan ylittävät lukemat.

Tyttöystäväprojektin kanssa ei mene juurikaan paremmin. Ihana Nita on kyllä saapunut samoihin halloween-juhliin, mutta kiinnittää Jania enemmän huomiota väkivaltaisesta maineestaan tunnettuun känniääliö Pyrtsiin.

Sattumusten kautta Janille selviää, että Nita ui sangen syvissä vesissä. Umpi-ihastunut poika haluaa auttaa tyttöä, mutta kun vihjeet ammattiavusta eivät ota tuulta, on tartuttava epäsovinnaisempiin keinoihin. Tämä vie lopulta kaksikon syrjäiselle mökille tapaamaan paikkakunnan ikiomaa kylähullua, ihmenaiseksi kutsuttua henkilöä, jolla huhutaan olevan parantajan kykyjä. Tilanne kulminoituu yllättävällä tavalla, ja seuraa hengästyttävä loppuhuipennus, johon kuuluu sokaisukranaatteja, autolla kaahailua ja aikaa vastaan kamppailua.

En yleensä innostu kirjojen takaa-ajokohtauksista, mutta Koiranen rakentaa loppusäpinöihin sen verran käänteitä ja yllätyksiä, ettei pitkästyminen ole lähelläkään. Viimeiset 50 sivua tulee suorastaan ahmittua ja jännitystä riittää loppuun saakka.

Lieksa on kiinnostava valinta tarinan tapahtumapaikaksi, eikä aivan heti muistu mieleen toista nuortenkirjaa, joka sijoittuisi samoille kulmille. Lieksaan tarinan kiinnittää paitsi murre myös todellisten paikkojen, kuten kylien, teiden ja ravintoloiden mainitseminen.

Muuten pikkupaikkakuntameininki voisi olla miltä tahansa syrjäseudulta. Itsenäistyminen edellyttää mopoja ja muita menopelejä, ja tulevaisuuden suunnitelmissa on vain niukasti valinnanvaraa, jos mielii pysyä kotiseudulla. Nuorten mielissä Lieksa on kuin kuoppa, jonne jämähtää, jos ei jaksa aktiivisesti pinnistellä kohti vapautta.

Synkkä kirja ei silti missään nimessä ole. Koirasen huumori, osuva ja uskottavan tuntuinen dialogi sekä tietysti jännitys keventävät raskaampia teemoja. Myös päähenkilön lähes eeppisiin mittoihin paisuvat päähänpistot ja sekoilut pitävät kokonaisuuden leppoisan puolella.

Hahmoja tarinassa vilahtelee runsaasti, mutta Koiranen zoomaa fiksusti vain keskeisiin henkilöihin. Esimerkiksi Janin äitiä hän ei juurikaan kuvaile. Yllättävänkin ymmärtävä ja lämpimästi poikaansa suhtautuva isä sen sijaan tulee lukijalle selvästi tutummaksi.

Jättiloikan parissa voi vain viihtyä ja nautiskella, mutta teoksesta löytyy toki painavampaakin pohdiskeltavaa. Sellainen voisi olla vaikka tämä Janin e-sporttaajakaveri Lukan itsensä voittamista ja pelottomuutta julistava tokaisu: ”Ei oo mitään järkee jähiä ja graindata täällä, jos on mahollista päästä ikään ku seuraavalla ränkille. […] Jos vaa menee. Ja uskaltaa.”

Kaltio – Pääkirjoitus

Keksittyä taidetta

Pääkirjoitus 2-3/2024

”Tunnelma avajaisissa poikkesi mukavasti siitä, mihin olen tottunut. Ehkä satun vain aina perinteisempiin avajaisiin, missä ammattitaiteilijat esittelevät työtään viinimukin säestyksellä.” Päätoimittajakin katselee tällä kertaa taidetta.

Kannessa: Vulnerability

Kannessa 2-3/2024

Noora Ylipietin näyttely Vulnerability / Altistuneet on Kemin taidemuseon tämän vuoden kesänäyttely. Vampyyriä tavoitteleva kokonaisuus käsittää monumentaaliset tuhat erikseen nimeämätöntä […]