Mikko Koiranen: Jättiloikka Jan Valkoselle. 228 s. Myllylahti 2023.
Kylähulluja ja huijareita, e-urheilua ja teiniahdistusta. Tätä kaikkea vilisee Mikko Koirasen nuortenromaanin Jättiloikka Jan Valkoselle sivuilla. Teos on liminkalaisen Koirasen toinen romaani, ja meno on vähintään yhtä omaperäistä kuin vuonna 2019 julkaistussa esikoisteoksessa Nauhoitettava ennen käyttöä (Myllylahti).
Edellisessä romaanissaan Koiranen hyödynsi aikamatkateemaa, eikä uutuuskaan aivan perusrealismissa pysyttele. Tästä ei kuitenkaan sen enempää, sillä spoilauksen vaara on lähellä.
Romaanin päähenkilö Jan Valkonen on lieksalainen, 16-vuotias nuori, jonka lyhyen tähtäimen päämääriin kuuluvat ajokortti ja tyttöystävä. Ajokorttihanke on etenemässä mukavasti, sillä marraskuisena lauantaiaamuna häämöttää ensimmäinen ajotunti poliisi-isän ohjauksessa. Vähemmän yllättäen homma kuitenkin karahtaa kiville. Kaverin kosteat halloween-bileet venähtävät edellisenä iltana pitkäksi, ja Jan puhaltaa isukin alkometriin rattijuopumusrajan ylittävät lukemat.
Tyttöystäväprojektin kanssa ei mene juurikaan paremmin. Ihana Nita on kyllä saapunut samoihin halloween-juhliin, mutta kiinnittää Jania enemmän huomiota väkivaltaisesta maineestaan tunnettuun känniääliö Pyrtsiin.
Sattumusten kautta Janille selviää, että Nita ui sangen syvissä vesissä. Umpi-ihastunut poika haluaa auttaa tyttöä, mutta kun vihjeet ammattiavusta eivät ota tuulta, on tartuttava epäsovinnaisempiin keinoihin. Tämä vie lopulta kaksikon syrjäiselle mökille tapaamaan paikkakunnan ikiomaa kylähullua, ihmenaiseksi kutsuttua henkilöä, jolla huhutaan olevan parantajan kykyjä. Tilanne kulminoituu yllättävällä tavalla, ja seuraa hengästyttävä loppuhuipennus, johon kuuluu sokaisukranaatteja, autolla kaahailua ja aikaa vastaan kamppailua.
En yleensä innostu kirjojen takaa-ajokohtauksista, mutta Koiranen rakentaa loppusäpinöihin sen verran käänteitä ja yllätyksiä, ettei pitkästyminen ole lähelläkään. Viimeiset 50 sivua tulee suorastaan ahmittua ja jännitystä riittää loppuun saakka.
Lieksa on kiinnostava valinta tarinan tapahtumapaikaksi, eikä aivan heti muistu mieleen toista nuortenkirjaa, joka sijoittuisi samoille kulmille. Lieksaan tarinan kiinnittää paitsi murre myös todellisten paikkojen, kuten kylien, teiden ja ravintoloiden mainitseminen.
Muuten pikkupaikkakuntameininki voisi olla miltä tahansa syrjäseudulta. Itsenäistyminen edellyttää mopoja ja muita menopelejä, ja tulevaisuuden suunnitelmissa on vain niukasti valinnanvaraa, jos mielii pysyä kotiseudulla. Nuorten mielissä Lieksa on kuin kuoppa, jonne jämähtää, jos ei jaksa aktiivisesti pinnistellä kohti vapautta.
Synkkä kirja ei silti missään nimessä ole. Koirasen huumori, osuva ja uskottavan tuntuinen dialogi sekä tietysti jännitys keventävät raskaampia teemoja. Myös päähenkilön lähes eeppisiin mittoihin paisuvat päähänpistot ja sekoilut pitävät kokonaisuuden leppoisan puolella.
Hahmoja tarinassa vilahtelee runsaasti, mutta Koiranen zoomaa fiksusti vain keskeisiin henkilöihin. Esimerkiksi Janin äitiä hän ei juurikaan kuvaile. Yllättävänkin ymmärtävä ja lämpimästi poikaansa suhtautuva isä sen sijaan tulee lukijalle selvästi tutummaksi.
Jättiloikan parissa voi vain viihtyä ja nautiskella, mutta teoksesta löytyy toki painavampaakin pohdiskeltavaa. Sellainen voisi olla vaikka tämä Janin e-sporttaajakaveri Lukan itsensä voittamista ja pelottomuutta julistava tokaisu: ”Ei oo mitään järkee jähiä ja graindata täällä, jos on mahollista päästä ikään ku seuraavalla ränkille. […] Jos vaa menee. Ja uskaltaa.”
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
