Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Tekele Productions: Perhoset. 98 min. K7. Ensi-ilta 27.9.2024.
Käsikirjoitus Anna Brotkin, ohjaus Jenni Toivoniemi, kuvaus Arsen Sarkisiants, leikkaus Antti Reikko, lavastussuunnittelu Heini Erving, pukusuunnittelu Roosa Marttiini, maskeeraussuunnittelu Marjut Samulin, äänisuunnittelu Tuomas Klaavo, musiikki Matti Ahopelto.
Rooleissa: Aksa Korttila, Jani Volanen, Leea Klemola, Alex Anton, Hannu-Pekka Björkman, Noora Dadu, Aleksi Holkko, Katja Küttner, Miro Lopperi, Samuli Niittymäki, Mikko Penttilä, Jarkko Pajunen, Eeva Soivio, Kheba Touray.
Paperilla tekijälistaus lupaa enemmän mitä lopulta antaa: Jenni Toivoniemi ohjaa, Anna Brotkin käsikirjoittaa ja Miia Haavisto tuottaa. Keskeiset roolituksetkin kumuavat nimekkyyttään: Jani Volanen, Leea Klemola, Hannu-Pekka Björkman, Jarkko Pajunen ja Katja Küttner.
Brotkinista käsikirjoittajana kumpuaa heti mielikuva Aikuiset-sarjan (2019–2022) kaltaiseen nopealiikkeiseen ja verbaalisesti oivaltavaan komediaan. Liekö Seinäjoki lokaationa hionut teoksesta verkkaisen, dialogiltaan paikoin kankean ja epäkomediallisen, mutta perhoseksi tämä paperilla kaunis ja värikäs teos ei kuoriudu.
Elokuvassa käsitellään huithapelin isän (Jani Volanen) ja paniikinomaisesti suorittavan tyttären (Aksa Korttila) kipuilevaa suhdetta. Korttilan esittämä Siiri palaa lapsuudenmaisemiinsa avustamansa ministerin (Leea Kleemola) kintereillä. Tyttären paluuta alkupisteeseensä ei liioin helpota entisen tangoprinssi-isänsä epäluotettavuus, työyhteisön kilpailuasetelma tai ruokalistojen tarjonta.
Leea Kleemola ja Jani Volanen onnistuvat keski-iän ongelmien kuvaajana. Hermostuneisuus ja väsyneisyys valkaisee muuten Tangomarkkinoiden ja Atrian lihatehtaan värittämää mainosvideota. Kleemolan ja Volasen vastinpariksi Aksa Korttilan roolihahmo ei sulaudu: käsikirjoitus kaventaa liiaksi hahmojen välistä peilailua. Jatkuvassa paniikissa eteenpäin puuskiva Korttilan roolihahmo jää Kleemolan ja Volasen varjoon käsikirjoituksen kömpelön asetelman takia.
Päähenkilökolmikon paniikin hönginnästä olisi saanut irti humoristisuutta, mutta nyt jäädään lattean ihmissuhdedraaman asetelmiin. Korttilan paniikkiin kyllästyy nopeaa, koska se toistaa samoja kireitä ilmeitä huohotuksineen pitkin elokuvaa.
Elokuvassa vilisee tukku sivuhahmoja, joita ei valjasteta juoneen sen enempää. Ohjaaja Toivoniemi on kai tiiminsä kanssa värvännyt hyviä näyttelijöitä mukaan, mutta Brotkinin käsikirjoituksessa hyvätkin sivuroolien suorittajat jäävät kursiiviin, ohuiksi ja mitättömiksi.
Jarkko Pajusen ja Katja Küttnerin esittämä humppapariskunta toimii näyttelemisensä kautta, mutta muutoin hekin ovat tarinan kannalta päälleliimattuja ja irrallisia. Samuli Niittymäen lääkäriroolin kuppikuntaisuutta huokuva roolisuoritus on komediaelokuvassa ainoa hahmo, jolle olisi helppo hykerrellä lisääkin.
Tarina rönsyilee eikä ylläpidä kohtauksissa tunnelmaa. Atrian tehtaiden ja kesän 2023 Tangomarkkinoiden tarjoamat välikkeet vaikuttavat toisinaan liian ilmeisiltä sponsorien vaateilta. Kolmatta tuotantoa tukenutta tahoa, Seinäjoen kaupunkia, näytetään häveliään säästeliäästi. Sentään Tangomarkkinoiden otokset ovat tunnelmoinniltaan onnistuneita ja vangitsevia, etenkin kun otoksia tenhoittavat erinomaisesti valikoidut Usko Kempin ja Unto Monosen säveltämät ikivihreät.
Poukkoilevaan, tunnelmaltaan kimpoilevaan elokuvaan on tehty pöljistyttävä olettamus, että lääkäriä lukuun ottamatta kaikki eteläpohjanmaalaiset puhuvat murteellisesti. Alkuun murteellisuus on ihan mukiinmenevää, lopulta valinta vaikuttaa väkinäiseltä ja eräissä roolisuorituksissa vaivaannuttavalta. Hannu-Pekka Björkman äkäisen jämynä ja suoraselkäisenä autokauppiaana sentään ammentaa murteesta murjovia ja humoristisia tokaisuja.
Vuoden 2024 muutoinkin köyhään kotimaiseen elokuvatarjontaan Perhoset jää keskinkertaisena suorituksena ohjaaja Toivoniemeltä ja käsikirjoittaja Brotkinilta. Sitä voisi kuvailla, kuten elokuvassa kuvaillaan festarioluen olemusta: halpaa bulkkia vedellä jatkettuna.
En tiedä, mikä tuotannossa lopulta on vesittänyt kokonaisuuden. Vaikka paperilla synopsis näyttää kauniilta perhoselta, valkokankaalle välittyy suttuinen ja epämääräinen perhostatuointi Tangomarkkinoiden jälkeisestä hulinasta. Käsikirjoituksen metamorfoosi komedialliseksi elokuvaksi on jäänyt kotelovaiheeseen, eikä pääse missään vaiheessa lentoon.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.