Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso. Bazar 2017.
Tammikuussa 2013 pelattiin Rauman Lukon ja Espoon Bluesin välinen jääkiekko-ottelu. Sen alussa puolustajana pelannut Tommi Kovanen taklattiin rumasti. Mitä taklaus sai aikaan? Sen seurauksista kertoo Tommi Kovasen tarina. Teos on raaka, ahdistava ja alaston. Se kertaa, miten ihmisen persoona muuttuu, elämän suunta vaihtuu ja unelmat murskaantuvat. Tarina vetää sanattomaksi. Tämä ei ole iloinen urheilumuistelmateos.
Se ei ollutkaan aivotärähdys. Muutokset alkavat vähitellen. Omituiset oireet yllättävät miehen, ystävät ja perheen. Lääketieteelliset tutkimukset eivät paljasta aluksi totuutta. Hän jää yksin. Urheiluympäristön armottomuus astuu esiin. Sairausloma, särkylääkkeet ja masennuslääkkeet riittävät omien lääkärien mielestä paranemiseen.
Jääkiekko on kaikki kaikessa, veri vetää jäälle. Pahenevat oireet vievät Tommin erityislääkärin puheille. Istuminen lääkärin puheille on kuin menisi kuulemaan kuolemantuomiota. Neurologin sanat romuttavat haaveet. Aivoissa oli tapahtunut todella voimakkaita muutoksia taklauksen takia ja isku oli tehnyt tuhoja pään sisällä. Lisäksi tunteet katoavat ja arki tulisi olemaan haastavaa ja erilaista.
Tommi Kovanen kielsi pitkään vammansa olemassaolon rakentamalla suojamuurin ympärilleen. Siitä käynnistyvät vaikeudet, itsepetoksen, valehtelun, katteettomien lupauksien ja arvaamattomuuden aika. Salailu syö häntä sisältä. Masennus, pettymykset ja muutokset kypsyttävät miestä ja johtavat sairaalaan, avohoitoterapiaan ja Moision mielisairaalaan.
Tommi Kovasen tarina on selviytymistaistelua. Se on kahden vuoden ahdistava matka pimeyteen ja raportti vaikeasta taistelusta. Alkusanoissaan Tommi Kovanen toteaa: ”Tämä on kunnianosoitus niille lääkäreille, tutkijoille ja terapeuteille, jotka tekevät tärkeää työtä pitäessään meidät eksyneet elossa”.
Työnjako kirjan tekemisessä on ollut selvä, Tommi Kovanen on kertonut tarinaansa, Jenny Rostain on toiminut kuulevana korvana, muistiinmerkitsijänä. Viisi vuotta tapahtuneen jälkeen Tommi Kovanen toteaa: ”elämäni muuttui hetkessä elämäksi joka ei ollut omani. Koin asioita, joita en toivoisi tapahtuvan kenelläkään, ja menetin paljon sellaista, mistä kenenkään ei pitäisi joutua luopumaan. Ja silti selvisin kaikesta elossa”. Tarina tulee iholle. Se aiheuttaa monenlaisia tunnemyrskyjä.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
