Johanna Hulkko: Onnenpäiviä. 187 s. Atena 2023.
Johanna Hulkko on monipuolinen kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu sekä aikuisille että nuoremmille lukijoille suunnattuja teoksia. Lapsiperheissä Hulkko tunnetaan esimerkiksi geokätköilyn maailmaan sijoittuvasta Geoetsivät-sarjasta.
Talvella 2022 Hulkko julkaisi Sanna Pelliccionin kanssa kuvakirjan Seikkailijat Ruusu ja Säde (Karisto), joka kuvaa kahden pienen tytön elämää menneisyyden Oulussa, Raksilassa. Samoille kulmille oululaissyntyinen kirjailija palaa myös uusimmassa romaanissaan Onnenpäiviä.
Neljäsluokkalainen Hannele asuu isosiskon ja vanhempiensa kanssa korkeassa kerrostalossa, ”taivastornissa”. Parhaan ystävän Kaisan kanssa leikit sujuvat, mutta valitettavasti tytöt voivat puuhata yhdessä vain vapaa-ajalla. Hannele ei nimittäin käy Kaisan tavoin alueen omaa koulua, vaan on oppilaana yliopiston harjoittelukoulussa, ehkä tiedekunnan kansliassa työskentelevän äidin aloitteesta.
Vähitellen selviää, että Hannele ei viihdy koulussa. Luokan tyttöporukkaan on vaikeaa päästä mukaan, vaikka kuinka yrittäisi kertoa meheviä juttuja tai muistaa, ettei ”auskujen” tunneilla saa viitata. Kotona Hannelella on periaatteessa turvallista ja vakaata, mutta tyttö aistii aikuisten kireät välit ja oudot salaisuudet, joita ei kuitenkaan aivan vielä ymmärrä. Tuttua elämää horjuttaa myös isosiskon muuttaminen poikaystävän luokse.
Romaani koostuu Hannelen elämää kuvaavista lyhyistä välähdyksistä. Lukemaan houkutteleva jännite ei rakennu juonenkiemuroiden varaan vaan yksityiskohtaiseen lapsuuden ja aikakauden kuvaukseen, joissa molemmissa Hulkko onnistuu erinomaisesti.
Lapsen mielenmaisemien kuvaamisesta Hulkko antoi taidonnäytteen jo vuonna 2011 romaanissa Jostakin kotoisin, mutta Onnenpäivissä pannaan ehkä vieläkin paremmaksi. Hannelen moneen suuntaan heilahtelevat tunteet, toden ja kuvitelmien hienovarainen sekoittuminen ja lapsen kokemusmaailmasta nousevat järkeilyt koskettavat lukijaa ja tuntuvat aidoilta.
Hulkko tavoittaa hienosti myös sen, miten nuivasti lapsiin saatettiin 1970-luvulla suhtautua. Monissa tilanteissa lapset olivat lähinnä kiusankappaleita, jotka oli syytä häätää matkoihinsa niin kaupoista kuin pihamailta. Lapset olivat täysin alisteisessa asemassa suhteessa aikuisiin, eikä neuvotteluvaraa ollut.
Kuvaavaa on sekin, miten Hannelen koulussa kieltäydytään tunnistamasta kiusaamista: ”’Meidän koulussa ei ole kiusaamista’, rehtori sanoo. ’Tämä on kuitenkin harjoituskoulu.’ […] Rehtori aloittaa taas pitkän puheen. Hänen mielestään luokassa on vain vähän tavallista nahistelua. ’Lapset opettelevat sillä tavoin astumaan aikuisten maailmaan’, rehtori sanoo. ’Eihän se aina mukavaa ole, mutta ihmisen pitää oppia myös pitämään puolensa.'”
Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa. Hannele purskuttelee koulussa hammashoitajan ohjauksessa fluoria, ja isosiskon poikaystävä on pyörähtänyt Koijärvellä. Oululaisille ja Oulua muuten tunteville lisävivahdetta tuovat tietysti myös monet tunnistettavat paikat ja miljööt kuten Impolan kauppa ja Dookunin grilli.
Hulkon edellinen aikuisten romaani Vähäisiä tyyppivikoja (Atena 2020) oli täynnä nokkeluutta, mutta teos käsitteli huumorin varjossa myös vakavampia aiheita. Onnenpäivien tunnelma on hyvin erilainen. Täysin synkkä tämäkään romaani ei ole, mutta Hannelen vaiheiden seuraaminen tartuttaa mieleen vaikeasti pois ravistettavaa haikeutta.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
