
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Johanna Hulkko: Onnenpäiviä. 187 s. Atena 2023.
Johanna Hulkko on monipuolinen kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu sekä aikuisille että nuoremmille lukijoille suunnattuja teoksia. Lapsiperheissä Hulkko tunnetaan esimerkiksi geokätköilyn maailmaan sijoittuvasta Geoetsivät-sarjasta.
Talvella 2022 Hulkko julkaisi Sanna Pelliccionin kanssa kuvakirjan Seikkailijat Ruusu ja Säde (Karisto), joka kuvaa kahden pienen tytön elämää menneisyyden Oulussa, Raksilassa. Samoille kulmille oululaissyntyinen kirjailija palaa myös uusimmassa romaanissaan Onnenpäiviä.
Neljäsluokkalainen Hannele asuu isosiskon ja vanhempiensa kanssa korkeassa kerrostalossa, ”taivastornissa”. Parhaan ystävän Kaisan kanssa leikit sujuvat, mutta valitettavasti tytöt voivat puuhata yhdessä vain vapaa-ajalla. Hannele ei nimittäin käy Kaisan tavoin alueen omaa koulua, vaan on oppilaana yliopiston harjoittelukoulussa, ehkä tiedekunnan kansliassa työskentelevän äidin aloitteesta.
Vähitellen selviää, että Hannele ei viihdy koulussa. Luokan tyttöporukkaan on vaikeaa päästä mukaan, vaikka kuinka yrittäisi kertoa meheviä juttuja tai muistaa, ettei ”auskujen” tunneilla saa viitata. Kotona Hannelella on periaatteessa turvallista ja vakaata, mutta tyttö aistii aikuisten kireät välit ja oudot salaisuudet, joita ei kuitenkaan aivan vielä ymmärrä. Tuttua elämää horjuttaa myös isosiskon muuttaminen poikaystävän luokse.
Romaani koostuu Hannelen elämää kuvaavista lyhyistä välähdyksistä. Lukemaan houkutteleva jännite ei rakennu juonenkiemuroiden varaan vaan yksityiskohtaiseen lapsuuden ja aikakauden kuvaukseen, joissa molemmissa Hulkko onnistuu erinomaisesti.
Lapsen mielenmaisemien kuvaamisesta Hulkko antoi taidonnäytteen jo vuonna 2011 romaanissa Jostakin kotoisin, mutta Onnenpäivissä pannaan ehkä vieläkin paremmaksi. Hannelen moneen suuntaan heilahtelevat tunteet, toden ja kuvitelmien hienovarainen sekoittuminen ja lapsen kokemusmaailmasta nousevat järkeilyt koskettavat lukijaa ja tuntuvat aidoilta.
Hulkko tavoittaa hienosti myös sen, miten nuivasti lapsiin saatettiin 1970-luvulla suhtautua. Monissa tilanteissa lapset olivat lähinnä kiusankappaleita, jotka oli syytä häätää matkoihinsa niin kaupoista kuin pihamailta. Lapset olivat täysin alisteisessa asemassa suhteessa aikuisiin, eikä neuvotteluvaraa ollut.
Kuvaavaa on sekin, miten Hannelen koulussa kieltäydytään tunnistamasta kiusaamista: ”’Meidän koulussa ei ole kiusaamista’, rehtori sanoo. ’Tämä on kuitenkin harjoituskoulu.’ […] Rehtori aloittaa taas pitkän puheen. Hänen mielestään luokassa on vain vähän tavallista nahistelua. ’Lapset opettelevat sillä tavoin astumaan aikuisten maailmaan’, rehtori sanoo. ’Eihän se aina mukavaa ole, mutta ihmisen pitää oppia myös pitämään puolensa.'”
Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa. Hannele purskuttelee koulussa hammashoitajan ohjauksessa fluoria, ja isosiskon poikaystävä on pyörähtänyt Koijärvellä. Oululaisille ja Oulua muuten tunteville lisävivahdetta tuovat tietysti myös monet tunnistettavat paikat ja miljööt kuten Impolan kauppa ja Dookunin grilli.
Hulkon edellinen aikuisten romaani Vähäisiä tyyppivikoja (Atena 2020) oli täynnä nokkeluutta, mutta teos käsitteli huumorin varjossa myös vakavampia aiheita. Onnenpäivien tunnelma on hyvin erilainen. Täysin synkkä tämäkään romaani ei ole, mutta Hannelen vaiheiden seuraaminen tartuttaa mieleen vaikeasti pois ravistettavaa haikeutta.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.