Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Vastenmielisiä veijareita auringonlaskussa
Elokuvayhtiö Komeetta: Hetki lyö. 124 min. Ensi-ilta 11.11.2022. K12.
Ohjaus ja käsikirjoitus J-P Valkeapää, kuvaus Meelis Veeremets, leikkaus Mervi Junkkonen, äänisuunnittelu Micke Nyström, sävellys Stefan Pasborg, lavastussuunnittelu Kaisa Mäkinen, puvustussuunnittelu Sari Suominen, maskeeraussuunnittelu Kaire Hendrikson.
Rooleissa: Johannes Holopainen, Outi Mäenpää, Ilkka Heiskanen, Pääru Oja, Jari Pehkonen, Jukka-Pekka Palo, Besir Zeciri.
Jukka-Pekka Valkeapään tuorein ohjaus-käsikirjoitus on nimeltään Hetki lyö. Auteur-roolissaan J-P Valkeapää esiintyi valkokankaalla edellisen kerran kriitikoiden kiittelemässä elokuvassa Koirat eivät käytä housuja (2019). Siinä missä edellinen ohjaus oli syvällinen, psykologisesti pohjavirtoihin upottava draama, tuorein ohjaus on alkuun kai veijarikomedia ja elokuvan edetessä paljon muuta.
Elokuva sijoittuu Espanjan Aurinkorannikkolle. Entinen, kulahtanut perintöprinsessa Marjaleena (Outi Mäenpää) turpoaa ja ryvettyy, hänen poikansa Vili (Johannes Holopainen) hikoilee jatkuvaa krapulaansa ja ukonhulttiona pyörii Kassakaappi-Mikko (Ilkka Heiskanen). Suomeen kalpealla kolmikolla ei ole enää asiaa, vaan eipä kyllä iloisesti tartu rusketus etelässäkään. Pyöritettävä kuppila Kaunotarkin on kuin vertauskuva pyörittäjäkolmikostaan: pölyttynyt, nuhjuinen ja kasvonsa menettänyt.
Vilin isän ja Marjaleenan entisen rikollisheilan Madon (Jukka-Pekka Palo) räkälästään häädettyään kovan onnen kolmikko päätyy veijarimaisesti tekemään ryöstökeikan. Kuten on kirjoitettu, siten suttaantuvat suunnitelmatkin.
Elokuvasta annettiin alkujaan niukalti oheismateriaalia. Trailerin perusteella luulin näkeväni mitäänsanomattoman farssin. Tarjouduin kritiikille pelkästään J-P Valkeapään aiemman tuotannon johdosta: luulin näkeväni auringon kimalteista komediaa, ja olinkin aikeissa poistua lehdistönäytännöstä edelleen ensimmäisen puolituntisen jälkeen. Onnekseni en poistunut.
Hetki lyö edustaa 2020-luvun suomalaisen elokuvataiteen ennakkoluulottomia linjoja. Suomalaisessa – saati pohjoismaisessa – elokuvatarjonnassa en hahmota aiemmin nähneeni moista cocktailia. Lähimmäksi vertailukohdaksi nostaisin käsikirjoituksen kohdalta Coenin veljesten lukuisat heist-elokuvat sekä kuvakulmiltaan Quentin Tarantinon ohjaukset 1990-luvun lopulta 2010-luvun lopulle. Jackie Brown (1997) tai Voi veljet, missä lienet? (2000) sentään hupailevat, Valkeapään ohjaus ei.
Elokuva ei ole puhdasta draamaa, ei trilleri mutta ei myöskään komedia. Heist-perinteestäkin se poikkeaa päähenkilöiden säälittävyyden ja luotaantyöntävyyden takia. Heiskanen totesikin elokuvanäytöksen jälkeen tehneensä juuri uransa merkittävimmän roolin komiikan kautta, ei komedian. Slapstick tai hokemat eivät kuulu tähän elokuvaan.
Ilkka Heiskanen näyttelee ”vähintään 2,9 promillen” tilaa koko elokuvan ajan. Johannes Holopainen on kokoaikaisesti krapulasäikkynä ja valkokankaan lävitse löyhkäävän likaisena. Sammaltavuutta ja haahuilua on riittävästi; syke aaltoilee, kuten känniläisillä on tapana.
Kuvauksien jälkeen terveysongelmiensa kanssa julkisuuteen tullut Heiskanen on kuvauksissa ollut jo pelottavan riutunut ja ilmeiltään kireä. Holopaisen näyttelemä afasian alku ja alituinen pelokkuus luo oivallisen vastaparin höhöttelevälle ja läikyttelevälle Heiskaselle.
Sen sijaan Outi Mäenpää ei osaa edellenkään näytellä humalaista ja syyllistyy liialliseen alleviivailuun ja sössöttää hätäisesti roolinsa läpi. (Mäenpään kännivaje todettiinkin taannoin myös Marja Pyykön ohjaamassa Vuosisadan häissä.) Jukka-Pekka Palon roolisuoritus gangsterina on kiiteltävä, virolaisvahvistus Pääru Ojan roolista kimittävänä transsukupuolisena jää groteski maku.
Elokuva on synkkä ihmiskuvassaan ja tarinalinjassaan. Alun veijarimaisuus karisee auringonpaahteen rapistaman maalipinnan tavoin helmoistaan ja ohjaus puoltaa kaiken aikaa pölyisimmille ja töyssyisimmille väylille. Kännisen odysseian tavoin myös elokuvan tunnelma kääntyy iloittelevasta surullisen synkeäksi, paikoin jopa ahdistavaksi.
Jopa Valkeapään aiemman ohjauksen He ovat paenneet (2014) sadistisuus kalpenee tämän elokuvan loppukohtaukselle. Jukka-Pekka Palon gansterin hyytävä armottomuus on näyttelijältä kaikkea muuta kuin rutiininomainen maneereihin nojailu.
Elokuva pysyy pituudessaan sopivissa rajoissa reilulla kahdella tunnillaan. Elokuva on lisäksi hiukan pöljästi sanottuna elokuvamainen: tarkasti sommiteltu, huolellisesti rajattu ja kekseliäs. Vaikka osa kamera-ajoista ja leikkauksesta ovatkin pastisseja aiemmin mainituilta Coenin veljeksiltä ja Tarantinolta, ajateltakoon ne ennemminkin kunnianosoituksina kuin silkkana plagiointina.
Stefan Pasborgin säveltämä poikkihuilun ja rumpujen minimalismi luo viimeiselle puolituntiselle hassuhkon happoisen länkkäritrillerin vivahteen. Sävellystaide onnistuu arvokkaasti viestimään niukkasanaisten kohtauksien tunneskaalat.
Suomalainen elokuvavuosi 2022 on ollut käänteentekevä lajikirjon laajentamisella, ennakkoluulottomilla aihevalinnoilla ja uuden sukupolven ohjaajien raivaustyöllä. Alli Haapasalon Tytöt tytöt tytöt ja Mikko Myllylahden Metsurin tarina jäävät elokuvataiteen kaanoniin – samoin tarkastelussa oleva auteur-Valkeapään tuotos.
Hetki lyö kilpailee 11.11. alkavilla Tallinnan elokuvajuhlilla. Isolla todennäköisyydellä Valkeapään nimi kuulutetaan lavalla, mutta tämä(kään) Valkeapään elokuva ei löydä katsojia elokuvateattereihin. Kolmella aiemmalla elokuvallaan Valkeapään elokuvat ovat pokanneet yli kymmenen Jussi-palkintoa. Yllätyn ja petyn karvaasti, jos uusintakin ei Jussein huomioida.
Kaipa niin menee, että kriitikot palvovat ja kansa ei siten tykkääkään hehkutuksesta. Käänteissään ja rönsyilyssään tämä elokuva kyllä hehkutukseni on ansainnut.
MUOKKAUS 15.11.2022 klo 11.50: Vaihdettu sana ”transseksuaalina” sanaan ”transsukupuolisena”.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.