Yellow Film & TV: Jope ite. 88 min. Ensi-ilta 10.2.2023. K7.
Ohjaus ja tuotanto Marko Talli, käsikirjoitus Mika Räinä, Nikke Bagge ja Marko Talli, leikkaus Nikke Bagge, kuvaajat Jarkko T. Laine ja Jokke Kirmonen, äänisuunnittelu Juha Hakanen.
Vuonna 2020 syöpään kuollut Jorma ”Jope” Ruonansuu (s. 1964) oli viihdyttäjä koko elämänsä. Tuoreessa dokumenttiaineistoihin ja haastatteluihin perustuvassa elokuvassa Jope ite käydään läpi kemiläisen uraa. Elokuvan perusteella Ruonansuu mieltä painoi koko elämän ajan koulukiusaaminen ja se, että hän koki oman kehonsa vieraaksi.
Kansantaiteilija ja imitaattori Ruonansuu syntyi Kemissä, Nällintiellä. Isä oli töissä Veitsiluodon tehtailla, ja sinne osa sisaruksistakin päätyi työelämään. Myös Jope työskenteli tehtailla hetken aikaa, mutta sitten ”humpuuki”, kuten isä muotoili, vei mennessään.
Lapsuudessa nähty Kirkan keikka sai nuoren pohtimaan, miltä Kirkasta tuntui, kun koko Kemi oli tullut häntä katsomaan. Jope oli mukana erilaisissa bändeissä rumpalina, ja oppi helposti soittamaan soitinta kuin soitinta. Televisiosta nähty Klaus Thomasson johdatti kokeilemaan imitoinnin saloja. Vaikka isä toivoi pojastaan uransa jatkajaa, hän kuitenkin järjesti 16-vuotiaalle keikan tikkakerhonsa juhliin. Esityksen jälkeen kiertäneeseen hattuun kertyi 300 markkaa ja uusia keikkoja.
Paria vuotta myöhemmin Kemin keikoilla kouliintunut Ruonansuu oli jo koko valtakunnan televisiossa, muun muassa Thomassonin Klaustrofobiassa. Eikä aikaakaan, kun ”humpuuki” oli tuottanut huolestuneen isän pojalle uudenkarhean Volvon ja ison omakotitalon Mäntylästä.
Veitsiluotolaiseksi kasvatetusta pojasta eivät tietyt asenteet koskaan lähteneet pois. Viihdetaiteilijan uralle ne eivät välttämättä olleet eduksi. Ruonansuulla tuntui olleen musiikkihommista hankittuihin rahoihin samanlainen suhde kuin kiinteistönhoitajasta laulajaksi ja radiokoomikoksi nousseella Gösta Sundqvistilla. Ei niistä pitäisi veroja maksaa.
Dokumentin käsikirjoittaneet Mika Räinä, ohjaaja Marko Talli ja leikkaaja Nikke Bagge yhdistelevät taitavasti Jopet Show’n (kuusi kautta YLEllä) sketsejä Ruonansuun elämäntapahtumiin. Esimerkiksi lapsena lemmikkinä ollut kissa Viiru on päässyt mukaan myös tv-hupailuun. Ruonansuu siis ammensi viihteeseensä paljon todellisia tapahtumia omasta elämästään. Useimpiin kerrottuihin tapahtumiin on taustaksi löydetty jonkinlaista filmimateriaalia tai valokuvia. Herkullisimpien juttujen kuva-aineistopuutteet on korvattu lyhyillä animaatioilla.
Tekijät kunnioittavat jälkeenjääneiden näkemystä Ruonansuusta. Puoliso Mari Ruonansuu, äiti Laila Ruonansuu, siskot ja veljet saavat laajasti kertoa liian aikaisin menehtyneestä läheisestään. Osin sukulaisten kertomat tulkinnat tuntuvat menevän liian pitkälle. Toisen pään sisään ei pääse, vaikka kyseessä olisi samaa verta oleva ihminen. Tällaista ylitulkintaa mielestäni on ajatus, että Ruonansuu olisi halunnut olla Vesa-Matti Loirin kaltainen monien eri taiteenalojen arvostettu taitaja.
Toki läheisillä on täysi oikeus omiin käsityksiinsä rakkaan ihmisen kohtalosta. Mutta mielestäni Ruonansuun tarina olisi toiminut paremmin omillaan, antamalla tekojen puhua. Arvostetun kansantaiteilijan kunnioittaminen dokumentaarisella elokuvalla olisi riittänyt. Kokonaisuus on kaikesta huolimatta hyvä läpileikkaus Ruonansuun elämään ja uraan.
Ruonansuu suunnitteli uransa aikana useampaan otteeseen oman elokuvan tekemistä. Sellaiselle oli kiinnostustakin, mutta aikataulut eivät vain loksahtaneet kohdilleen. On kunnioitettavaa, että myös kotimaisia dokumentteja tuodaan taas elokuvateattereihin.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
Tapani Rantalan näyttely Kaikki on ollut mahdollista on esillä Kemin taidemuseossa 7.6.–9.8.2025. Kriitikko Helki Kallio yllättyi näyttelyssä positiivisesti.
”Vaikkakin teos on nimetty dekkariksi, murhat ja niiden setvintä on sivuosassa.” Matti A. Kemi luki Aurora Sainion esikoisteoksen Älä anna syntejäni anteeksi.
Sarjakuvataiteilija Aapo Kukko on kuvittanut ahkerasti muitten käsikirjoituksia. Matti A. Kemi paneutui kahteen uudehkoon Kukon kuvittamaan teokseen.
