Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Luen oikovedosta, kuten olen tehnyt jo kymmeniä kertoja. Yritän löytää virheitä. Harvinaisen vähän, huomaan ajattelevani. Ehkä olen taas vähän parempi oikolukemaan, toimittamaan.
Virheitä enemmän löydän pieniä, itseäni ilahduttavia yksityiskohtia. Yhteyksiä toisistaan täysin erillisten juttujen välillä. Hymyilen puolittain, kun yhdessä artikkelissa mainitaan Väinö Kirstinä, jonka vuonna 1961 Kaltiossa ilmestyneen runovalikoiman päätimme nyt julkaista uudelleen. Oliko tämä lopulta ”valinta” lainkaan? Teinkö pelkästään sen, minkä alitajuntani ohjelmoi?
Käsillä on taas jonkinlainen kokonaisuus, osittain ohjattuna, osin sattuman johdattamana. Välillä tuntui, että olimme edellisen, kuolema-teemaisen numeron kanssa pari kuukautta etuajassa; että sen hetki olisi paremminkin nyt. Että kuoleman jälkeinen elämä-numero voisi odottaa tämän viheliäisen eristymisen ja pysähtymisen hetken loppumista. Mutta ei; aikaa, ikää ja elämää ei voi pistää tauolle tai jäähylle, kaikki jatkuu. Kaikki liikkuu.
Kaikki liikkuu. Vielä kuukausi sitten, laskiaisena, talvi oli vielä talvi, loskainen ja liian lämmin, ja kevään piti tulla kuten kaikki keväät, ärsyttävän hitaasti ja myöhässä mutta kuitenkin enemmän tai vähemmän normaalina. Sitten sairastui Italia, ja jonkin piti muuttua. Kaltio päätti perua kevään syntymäpäiväjuhlansa. Sitten sairastuivat melkein kaikki maailman maat, ja jo ennen aprillipäivää lähes koko Suomikin päätettiin sulkea.
Suunniteltu Kaltion reportaasimatka Euroopan kulttuuripääkaupunkiin Rijekaan siirtyy myös. Jää nähtäväksi, siirtyykö tulevaisuuteen vaiko roskakoriin. Ensi vuonna on taas uusien kaupunkien vuoro.
Tähän väliin mainos:
KALTIO 40 VUOTTA
Juhlavuotenaan Kaltio toivoo, että lukijat muistaisivat Kaltiota myös ylimääräisillä lahjatilauksilla. Tilatkaa Kaltio nimi- tai syntymäpäivälahjaksi tai muuten vain lahjaksi ystävillenne ja tuttavillenne! Edistätte sillä tavalla myös kaltion tunnetuksi tulemista. Muistakaa ylioppilaita ja muita oppivaisia!
Näin toivottiin vuonna 1985, ja näin toivotaan vuonna 2020. Enää ei tarvitse tilausta tehdä puhelimitse, riittää nettilomakkeen täyttäminen lehden verkkosivuilla.
Tarkistan päätoimittamieni lehtien määrän: 56 syksystä 2010 alkaen, meneillään on siis kauteni viideskymmenesseitsemäs oikolukuprosessi. Sitä ennen kuusi vuotta jollain tavalla mukana, kolmekymmentäkuusi lehteä. Ei ihan vielä sataa.
Kaltio ry:n toimintakertomuksissa pidetään kirjaa julkaistujen numeroiden ja sivujen määrästä. ”Kaikkiaan Kaltio on ilmestynyt 479 kertaa ja sivuja on ollut kaiken kaikkiaan 18 910”, vuoden 2019 kertomus paljastaa. Viidessadas numero ilmestyy siis vuonna 2023, jolloin rikottaneen myös 20 000 sivun rajapyykki. Nykyään pitäisi kai puhua painetuista sivuista; verkossa julkaistuja juttuja ei tuohon ole mukaan laskettu.
Enemmänkin voisi erilaisia asioita laskea numeroilla kerrottavaksi. Esimerkiksi Kaltion 60-vuotisnumeroa (2/2005) valmistellessani kokosin taulukkoa lehteen kirjoittaneista avustajista. Ehdin käydä läpi vuosikerrat 1960–1986, yhteensä 171 numeroa, ja laskin näistä 1 199 erilaista nimeä. Joitakin ihmisiä siellä on toki kahteen tai useampaan kertaan, koska en ole selvittänyt henkilöllisyyksiä nimimerkkien tai nimikirjainten takaa vaan kirjannut kaikki eri kirjoitusasut omille riveilleen. Kuitenkin pitkälti toista tuhatta ihmistä, oletan.
Vaikka omalla päätoimittajakaudellani eri avustajia on ollut vain reilu parisataa, tuosta 27 vuoden otannasta ekstrapoloin, että Kaltion tekemiseen jollain tavalla on 75 vuoden aikana osallistunut reilusti yli 2 000 ihmistä. Hyvät juhlat tähän asti, sanoisin.
Suurkiitos kaikille tuhansille, jotka luette ja kirjoitatte Kaltiota! Kajaanin-matka siis peruuntui, mutta kohotetaan lauantaina 18.4. yhdessä malja näille vuosille, jokainen omassa eristyksessään! Ja koska Kaltio liikkuu ajassa, merkitään kuvat maljoista ja muista onnitteluista Instagramissa ynnä muissa sanalla #kaltiolehti75, niin löydämme toisemme!
Juhlitaan kunnolla yhdessä myöhemmin syksyllä; siitä enemmän sitten elokuun lehdessä. Ja ehkä jo kesäkuun kritiikki-teemaisessa Kaltiossa.
Paavo J. Heinonen
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.