Hevi reissu. Ensi-ilta 9.3.2018.
Ohjaus: Juuso Laatio ja Jukka Vidgren
Käsikirjoitus: Juuso Laatio, Jukka Vidgren, Aleksi Puranen, Jari Olavi Rantala
Ainutlaatuinen pohjoinen elokuvayhteistyö saa jonkinlaisen merkkipaalun, kun Making Moviesin tuottama Hevi reissu -elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 9.3.. Mainittavaa elokuvassa on laaja pohjoinen yhteistyö alueen toimijoiden kesken sekä muun muassa Business Oulun näkyvä tuki elokuvatuotannolle.
Juuso Laation sekä Jukka Vidgrenin ohjaama ja Mutant Koala Productionsin käsikirjoittama elokuva käsittelee taivalkoskelaisen hevibändin matkaa esiintyjäksi norjalaiselle metallimusiikkifestivaalille. Kliseinen juoni ”hankaluuksien kautta voittoon” -teemalla sekä ”poika kohtaa tytön” -asetelma kantavat yllättävän hyvin juuri ennalta-arvattavuutensa kautta: samalla kun parodioidaan hevikulttuuria, parodioidaan myös road-movien ja nuorisoelokuvien arkkityyppejä.
Elokuvan kuvasto on tarkoituksellisen kliseinen: pysähtynyt pikkukylä vanhoine kassakoneineen, hevimusiikin hauta-arkut, bändipaidat sekä poronveren läikyttelyt. Leikkaus musiikkikohtauksissa on musiikkivideomainen, Lauri Porran säveltämä ja haukiputaalaisesta Mors Subita -yhtyeestä tutun Mika Lammassaaren toteuttama musiikkivyörytys jytää arvokkaasti.
Elokuvan verbaliikka vetoaa. Nopeatempoinen ja vikkelä-älyisistä sutkautuksista täyttyvä dialogi hahmojen välillä rytmittää kohtauksia oivasti. Vaikka pohjoiseen elokuvaan lopputekstien perusteella onkin käytetty runsaasti konsultaatiota, pysyy puhe onnekkaan yleiskielisenä eikä yritä ämpätä väkinäisesti mukaan H:n metateesejä tai liiallisia svaa-vokaleita.
Kiitoksensa elokuva saa myös onnistuneesta roolituksestaan: Pertti Sveholmin, Kai Lehtisen, Martti Syrjän, Pirjo Lonkan sekä Minka Kuustosen ohessa muut näyttelijät ovat mukavan tuoreita kasvoja valkokankaan hämyyn. Erityismaininnat vaivattomasta näyttelijätyöskentelystä kuuluvat rumpali-Jynkkyä näyttelevälle Antti Heikkiselle sekä päähenkilö Turoa näyttelevälle Johannes Holopaiselle. Muutamissa kohtauksissa sivuhahmojen paikoin vaivaannuttava kesäteatterimainen ylinäytteleminen kantaa notkojensa yli juuri Heikkisen ja Holopaisen vaivattoman tuntuisilla ja tarkoin valmistelluilla roolisuorituksilla.
Ensimmäisenä 2010-luvun näyttönä pohjoisen elokuvamaailman kyvystä kyseessä on kelpo työ. Toivottavaa on, että käsikirjoittajaryhmä ohjaajakaksikko Laation ja Vidgrenin kanssa kykenee jatkossa hyödyntämään saamaansa arvokasta kokemusta ja rikastuttamaan pohjoissuomalaista elokuvakenttää joko farsseillaan tai muilla genre-elokuvilla. Perusasiat ovat kunnossa ja aihelma kepeää. Ehkäpä tämän orkestraation komppi voisi jauhaa pohjoissuomalaista elokuvaa kauemmaksikin kuin Norjaan?
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
