Kuvanveistäjä Martti Aiha menehtyi reilu vuosi sitten 5.5.2023. Aihan teos Futura – Tuntematon poistettiin Oulun taidemuseon julkisen taiteen kokoelmista lokakuussa 2023 oltuaan esillä vuodesta 1987. Kolmekymmentäseitsemän vuotta Futura-teosta rakastettiin, laiminlyötiin, väheksyttiin, vihattiin ja ihailtiin. Futuran päälle kiipeiltiin, virtsattiin ja sitä tönittiin lumiauralla, kunnes eräänä syksyisenä aamuna teos haettiin homeisen bussiaseman kupeesta lumenläjityspaikalta kuten Josef K. Franz Kafkan Oikeusjuttu-romaanissa – ja vietiin teloitettavaksi.
On tärkeää tiedostaa, että taiteella kuten kaikella olevaisella on elinkaari. Yleisesti nykyään julkisten taideteosten hankintojen yhteydessä määritellään teoksille elinkaaren pituus. Taiteilija myös luovuttaa huoltokirjan, jossa ohjeistetaan teoksen vaatima ylläpito sekä selvitetään teoksen materiaalit ja rakenne. Hankalampaa on vanhempien hankintojen kuten Futuran elinkaaren määrittely, koska sitä ei ole sovittu hankinnan yhteydessä.
Futura oli lopulta niin huonossa kunnossa, että se oli vaaraksi ympäristölleen, eikä entisöiminen ei olisi ollut resursseihin nähden mahdollista.
En kritisoi teoksen poistamista, koska se selvästi oli saavuttanut elinkaarensa pään, vaan sitä, miten poistaminen tehtiin. Futura olisi ansainnut juhlalliset jäähyväiset: hautajaiset, soittokunnan, julkisen keskustelun ja miksei vaikka mahdollisuuden yleisölle murtaa palasen Futuraa muistoksi taiteesta ja ajasta, joka on mennyt.
Futura nyt ikään kuin vain katosi. Oululaiset heräsivät Futurattomaan todellisuuteen.
Kävin Futuran viimeisellä elinpaikalla Oulun linja-autoaseman nurkalla 20.10.2023 dokumentoimassa sen jättämän tyhjän tilan. Keräsin samalla varovasti ja tarkasti Futuran viimeiset olemassa olevat muruset, joita oli kaikkiaan 48 kappaletta.
Haluan antaa nämä muruset Futuran ystäville. Pidän kesän aikana pientä pussia mukanani aina kun voin. Voitte tulla nykäisemään hihasta ja kyselemään murusten perään. Saatte yhden, jos niitä on vielä jäljellä. Muistellaan samalla Oulun ristiriitaisinta julkista taideteosta, josta ei välitetty ja jota rakastettiin.
Jos Martti Aiha kiinnostaa, niin kannattaa käydä Pudasjärvellä Hyvän olon keskuksessa, missä on tietääkseni hänen viimeinen suuri julkinen taideteoksensa Keinu vuodelta 2021.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
