Juri Nummelin: Kolmensadan vuoden yksinäisyys. Yksinäisyyden kuvauksia 1500–1700-lukujen eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Kustantamo Helmivyö 2020.
Kirjan nimen ja kansikuvan harhauttamana opuksen voisi olettaa sisältävän tarinoita yksin luonnon armoilla elosta. Kuitenkin heti kättelyssä käy ilmi, ettei luettavana olekaan mikään eräjorina. Juri Nummelin marssittaa oppineisuutensa luupin alle Martin Lutherin, René Descartes’in, Daniel Defoen ja Xavier de Maistren. Hän ilmoittaa tutkivansa kyseisten suuruuksien syynäyksellä ”yksinäisyyden representaatioita ja niissä näkyvää subjektikäsityksen muutosta 1500-luvulta 1700-luvun loppuun”.
Ajan saatossa yksinäisyys alettiin nähdä myönteisesti, vain Luther yllämainituista änkyröi. Muiden mukaan moderni länsimainen ihminen puhkesi kukkaan yksinäisyyden yrttitarhassa.
Nummelin lainaa saksanjuutalaista ajattelijaa Karl Marxia, jonka mielestä mitä etäämmäs menneisyyteen mennään, sitä vähemmän yksityisyyttä ihmisellä oli. Luther ja Marx löivät tavallaan kättä yhteisöllisyyden siunauksellisuudesta. Uskonpuhdistajallemme johdatti lähemmäs Jumalaa, Marxilla työtätekevien luokkatietoiseen solidaarisuuteen pääoman massoja siviloivan vaikutuksen kautta.
Nummelin vakuuttelee, ettei luterilaisuus merkinnyt mitään modernin aloittavaa diskurssia vaan enemmänkin ilmensi kaipuuta alkukristillisen entisyyteen. Yksinäisyys oli isästä-Perkeleestä, koska se talutti syntisäkkejä Jumalan helmasta Saatanan syleilyyn, Luther paasasi ”Pöytäpuheissaan”.
Sitten Nummelin kysyy, millaista valtaa tarvitaan, jotta ihminen voisi irtaantua yhteisöstään uudenaikaiseen itseyteen. Ainakin Foucault’n sisäistetyn herruuden ideologiaa.
Daniel Defoen romaanin Robinson Crusoe (1719) voi eurooppalaisten teoriaherojen oppeja soveltaen lukea muunakin kuin höpsönä poikakirjana. Marxin, Foucault’n, Althusserin ynnä muiden viisastelujen valossa Crusoe tavallaan kertaa ihmislajin siviloitumisen ja humanisoitumisen nopeutettuna filminä. Saaren erakosta kehkeytyykin länsimaisen superäijän ruumiillistuma, kolonialisti ja lopulta rosvouksensa kruununa tolkun kapitalisti.
Crusoe modernisoituu työvälineiden käytön oppimisessa kuin Marxin proletariaatti, mutta Defoella homma hoituu kristinopin hurskaassa huostassa.
René Descartes’in funtsailujen loisteessa Lutherus näyttäytyy keskiajan pimeyteen jämähtäneenä suurjunttina. Filosofimme mielestä ihminen muodostaa kulttuuriminuutensa yksinäisyydessä. Järjen käyttö käy laatuun Descartes’in mukaan vain yksinäisyydessä. Ranskalaisneroa tarkastellessaan Nummelin osittaa nerokkuutta hoksauttaessaan, kuinka yhteisyydelle ylväästi pyllistänyt Descartes silti esitti sosiaalisuuden halveksuntansa kielenkeinoin eli yhteiskunnan syleilyssä. Descartes ajatteli aikaansa saranakohtana, jossa feodalismi meni mailleen ja moderni tuotti yksilöityneen subjektin, joka sanoutui irti keskiajan pappispimityksestä.
Ennen piti vetäytyä erämaahan voidakseen elää Jumalan lähellä, mutta Descartes antoi Metodin esityksessään mallin, miten subjektiuden rakentaminen käy suurkaupungissakin. Aiemmin tämä ei ollut edes mahdollista, asunnot olivat ahtaita ja tilaa kaduilla niukalti. Vallitsi kylämäisyys, jossa jokainen tunsi jokaisen. Mutta 1600-luvun Amsterdamissa Descartes saattoi hortoilla tuntemattomana luovassa yksinäisyydessä: kaupunki oli vilkas metropoli nykyaikaisessa mielessä.
Nummelin näkeekin Descartes’in toimineen modernin kaupunkilaisen yksilöityneen ihmisen edelläkävijänä. Hänet voi määrittää Charles Baudelairen kuvaamien flanöörien esikuvaksi. Heille kävi luontevasti laatuun descartesilainen yksinolo väkijoukossakin, sen pällistely kyynisen huvittuneena. Myös Descartes sanoi roolinaan olleen ”esitettyjen näytelmien katsoja” kaupungin kaduilla. Hän oli ulkopuolinen ”kaupunkivetelehtijä”.
Neljäs kirjassa yksinäisyyttä maistanut on ranskalainen sotaherra Xavier de Maistre (1763–1852), joka vietti 42 päivää arestissa lukaalissaan ja rustasi kokemastaan kirjan Matka huoneessani (1795). Hän koki jakautuneensa osiin, joista yksi kyttää toista.
de Maistren pyrkimys moderniksi persoonaksi kiteytyi aikana, jolloin Eurooppaa vapisutti kaksi kumousta: Ranskan vallankumous ja industrialismin läpimurto. Ehkä Nummelin de Maistren analyysillaan haluaa todistaa, ettei länsimaisen ihmisen minuudella ollut enää paluuta muinaiseen eheyteen?
Nummelin on rakentanut kirjan gradunsa (1997) pohjalle. Sinänsä antoisa yli 50-sivuinen teoriapläjäys opuksen alussa selittynee tästä opinnäytteen näyttämisestä. Mutta lähdekirjallisuusviisasteluaan kirjoittaja ei ole likikään onnistunut lukijaa viisastavasti kutomaan leipätekstiin.
Nummelin perustelee gradunsa julkisaattamista korona-ajan yksinäisyyden teeman esiinnousulla. Mitään vetelää self help -kötinää hän ei syötä. Jos lohtua etsii, Lutherin Martin ”Pöytäpuhe”, jossa tämä väittää ihmisen tulevan yksinäisyydessä mökkihöperöksi, pitänee kutinsa. Yksinäisyydessä saatamme hourailla, että asiamme ovat paskemmin kuin muilla, että olemme onnettomampia kuin muut, psykologisoi uskonpuhdistaja osuvasti.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
