Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Taiteilija-lehti kysyi vuonna 2016 ammattitaiteilijoilta, miten he suhtautuvat kesänäyttelyihin. Valtaosa vastaajista (70 %) piti suomalaista kesänäyttelyperinnettä tärkeänä. Monen vastaajan mielestä ilmiö voisi hyvin vielä laajentua ja näyttelyitä voisi olla enemmän muiden kesätapahtumien kuten musiikkijuhlien ja festivaalien yhteydessä.
Tänäkin kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Kaltio vieraili menneen kesän aikana useissa näyttelyissä, joista viidestä jäi kerrottavaa syksyllekin.
Takavuosina vähättelevänä ja aliarvioivana pidetty kesänäyttely-termi nykyisin ymmärretään vain vuodenaikaan viittavana. Ainoastaan viidennes Taiteilija-lehden kyselyyn vastanneista kuvataiteilijoista piti sitä halventavana. Ammattimainen tekeminen on levinnyt niin sanottuihin navettagallerioihinkin, ja taidemuseot panostavat kesäaikaisiin näyttelyihinsä yhtä lailla kuin muina vuodenaikoina.

Katjan ja Matin Etsivätoimisto
Vääksyn kanavan kupeessa Asikkalassa on historiantutkija ja valtiopäivämies J. R. Danielsson-Kalmarin kesähuvila. Kunnan nykyisin omistamassa huvilassa on kaksi entisestä omistajasta muistuttavaa museohuonetta ja muut tilat ovat talviaikoina huvila Asikkalan seudun musiikkiopiston käytössä. Kesäisin muut tilat ovat omistettuja kuvataiteelle ja kesätapahtumille.
Tänä kesänä kesähuvilassa oli esillä taiteilijapariskunta Katja Tukiaisen ja Matti Hagelbergin ensimmäinen yhteisnäyttely. Kuvataiteilija Tukiaisella ja sarjakuvataiteilija Hagelbergilla on ollut pitkään Helsingin Kaapelitehtaalla yhteinen työskentelytila, jonka he ovat nimenneet Katjan ja Matin Etsivätoimistoksi. Työtilan nimi sopi hyvin myös näyttelylle, molemmissa etsitään/etsittiin totuutta taiteen keinoin.
Tukiaisen värikylläiset ja suurikokoiset maalaukset saivat rinnalleen Hagelbergin pienikokoisia sarjakuvaoriginaaleja ja serigrafioita. Huvilan erikokoisista huoneista oli löytynyt molemmille sopivat tilat. Ahtaammissa tiloissa oli läheltä katseltavia sarjakuvaoriginaaleja, isommissa huoneissa maalauksia. Museohuoneissa oli näyttelyvieraiden etsittävänä kolme virhettä.

Grigor Auerin maalauksia
Taidepitäjä Lapinlahden Taidemuseo Eemilissä kesänäyttelyssä oli Laatokan Karjalan Pitkärannassa syntyneen Grigor Auerin (1882–1967) maalauksia, asetelmia ja maisemia. Näyttely oli osa visuaalisen karjalaisen taiteen teemavuotta. 1900-luvun alussa Pietarissa taideopissa olleen Auerin tyyli on pysynyt hämmästyttävän samankaltaisena koko pitkän uran ajan.
Esillä olleiden taulujen perusteella Auer oli erityisen innostunut kuvamaan kevättalvista maisemaa. Auringon kilo hangista sai kesälläkin tuntemaan tulevan kesän odotuksen. Kesäistä maisemaa Auer ei Suomessa juurikaan ikuistanut, näyttelyn kesäiset kuvat olivat pääasiassa Italiasta. Karjalaisia maisemia Auer ikuisti etenkin Valamossa.

Hiljaiset huoneet
Ristijärven Katvelassa oli esillä Urho Kähkösen maalaussarja ”Hiljaiset huoneet”. Katvelassa on vuodesta 2003 lähtien ollut pysyvä suojeluskunta- ja lottanäyttely. Vanha, suuri kansakoululuokka toimii vaihtuvien näyttelyiden tilana, ja juuri siinä maalaussarja oli esillä muistotaulujen ja museoesineiden väleissä.
Tyhjentyneiden tilojen ja autiotalojen Kainuussa jo Kähkösen maalausten teema tuntui haikealta, ja taiteilija oli onnistunut ikuistamaan saman haikeuden teoksiinsa. Kesäisen voimakkaan auringonvalon hämyisiksi tekevät huoneet jäivät mieleen pitkäksi aikaa. Näyttelytilan hirsiseinät ja notkollaan oleva sisäkatto korostivat maalausten sisältöä.

Juuret
Kesäkuussa Vilho Lampi -museossa oli Jouko Alapartasen näyttely Juuret. Näyttely oli kuvataiteilijan ”kunnianosoitus maalarille, joka on vaikuttanut minun ja monen muun taiteilijan tekemisiin usean sukupolven ajan”. Näyttelyn suurin työ ”Pitäjän keisari 2” viittaa jo nimellään museon pysyvässä näyttelyssä esillä olevaan Vilho Lammen (1898–1936) teokseen ”Pitäjän keisari”.
Näyttely esitteli Alapartasen tuotantoa pääasiassa 2020-luvulta. Töiden teemat vaihtelivat diktaattoreista roskaruokaan, useissa töissä taiteilijan omakuva ilmensi ihmisen ja yhteiskunnan kipukohtia. Realistisesti toteutettujen töiden symboliikka oli selkeää, muttei itseään tyrkyttävää.

Temppelimaalauksia
Heinäveden kulttuurikirkossa oli kesän ajan pitkän linjan taidemaalari Soili Taljan Temppelimaalauksia. Kulttuurikirkko tässä yhteydessä tarkoittaa korkealla mäellä olevaa Josef Stenbäckin suunnittelemaa, vuonna 1891 valmistunutta Heinäveden luterilaista kirkkoa. Sen suurille, maalatuille hirsiseinille oli ripustettu sopiviin kohtiin Taljan abstrakteja teoksia.
Taljan teoksissa tuntui olevan joitakin tuttuja hahmoja tai symboleja, mutta kokonaisuus ei antaudu selkeälle tulkinnalle. Taidemaalari itse kertoo teostensa olevan ”mystisiä, kosmologisia tutkielmia”. Jumalanpalveluksessa (tai musiikkikonsertissa) istujalle teokset tarjoavat pohdittavaa. Pohjois-Karjalassa abstraktisuutta ei ole koettu ”vaikeasti lähestyttäväksi”, kuten kesän kulttuuriskandaalin aiheuttaneessa Uudenkaupungin seurakunnassa.
Kesäinen näyttelyperinne tuntuu edelleen elävän ja voivan hyvin. Kokonaan uusia kesäisiä taidenäyttelypaikkoja ei sattunut matkan varrelle, mutta niitäkin varmaan oli. Kesänäyttelyt tuovat taidetta lähemmäksi, osaksi kesän arkisia tekemisiä.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.