Dokumentista fiktioon

Making Movies: Laupias taksikuski (The Good Driver). 100 min. K12. Ensi-ilta 17.2.2023.
Ohjaus Tonislav Hristov, käsikirjoitus Kaarle Aho, Tonislav Hristov ja Konstantin Bojanov, kuvaus Orlin Ruevski, lavasstussuunnittelu Severina Stoyanova, pukusuunnittelu Eka Bichinashvili, leikkaus Mervi Junkkonen, äänisuunnittelu Gustaf Berger, musiikki Lisa Nordström.
Rooleissa Malin Krastev, Gerasim Georgiev, Slava Doycheva, Amos Brotherus, Alma Pöysti.
Yhteistuotanto Cinecic Film, Soul Food.

Ivan (Malin Krastev) ajaa taksia Bulgarian Sunny Beachilla ja haaveilee pääsystä takaisin Suomeen perheensä luo. Leijonalauluja humalassa hoilaavat suomalaisturistit eivät noteeraa kuskinsa kaipuuta ja jättävät taksin takapenkille haisevan muiston kohtaamisesta. Perhekään ei taida kaivata Ivania takaisin. Pikkuhiljaa paljastuu, ettei ero ole tapahtunut sovussa ja lapsikin on jo täysi-ikäinen.

Laupias taksikuski on Tonislav Hristovin (s. 1978) ensimmäinen pitkä draamaelokuva. Aikaisemmin hänet on tunnettu dokumenttielokuvista, joista monissa on myöskin ollut bulgarialainen ulottuvuus. Sinkkuelämän säännöt (2011), Love & Engineering – Rakkauden insinöörit (2014), Hyvä postimies (2016) ja Veeran maaginen elämä (2019) ovat luoneet pohjan Hristovin taidoille ohjaajana. Uutuus on näistä useiden tavoin bulgarialais-suomalainen yhteistuotanto.

Haave Suomeen paluusta ohjaa Ivanin toimia. Silti hän ei halua ajautua kotikylässä tai Sunny Beachilla vallitsevan korruption tai löysän moraalin maailmaan. Ivanin rehellisyys kuitenkin osoittautuu turhaksi, ja hän joutuu Turkin rajan läheisyydessä olevaan kotikyläänsä salakuljettamaan syyrialaispakolaisia. Tätä työtä vältelläkseen hän alkujaan oli turistien kuskiksi lähtenyt.

Kotikylän maisemat muistuttavat suuresti Hyvässä postimiehessä tutuiksi tulleita näkymiä. Dokumentin ja fiktion päähenkilöillä on sama etunimi. Taisipa joku dokumentin henkilöistä olla sivuroolissa näytelmäelokuvassa. Dokumentissa keskeisessä asemassa olivat syyrialaispakolaiset, koska eräs paikallinen mies halusi herättää tyhjentyneen, kuolemassa olevan maalaiskylän eloon antamalla pakolaisille mahdollisuuden jäädä.

Elokuva sijoittuu suurimmaksi osaksi Bulgariaan. Suomessa ja Helsingissä käydään lyhyesti, mutta tarinan kannalta reissu on merkittävä. Entinen puoliso (Alma Pöysti) ja poika (Amos Brotherus) elävät molemmat jo omia elämiään. Isän ja puolison tärkeisiin rooleihin mahdollisuus on jossakin muualla.

Hristov kuljettaa tarinaa hitaasti eikä alleviivaa käännekohtia. Päähenkilön kasvutarina, varsinkin kun kyse on aikuisesta miehestä, ei olisi harppomalla ja nopeilla käänteillä uskottava. Elokuvasta jää lempeä ja elämään uskova mieli.

Haastatteluissa Hristov on kertonut, että Laupias taksikuski ei ole saanut häntä vaihtamaan lajityyppiä pysyvästi. Seuraava elokuva on dokumentti, työnimeltään Viimeinen rantaleijona, joka on myös kuvattu Sunny Beachilla.

Kannessa: Njáhcu

Kannessa 4/2024

Tämän numeron kansiteoksemme on still-kuva videoteoksesta ”Njáhcu”, joka on esillä Ánnámáretin ja Marja Viitahuhdan Bálvvosbáiki-näyttelyssä Saamelaismuseo Siidassa 29.9. saakka. Bálvvosbáiki-näyttelykokonaisuuden […]