Making Movies: Laupias taksikuski (The Good Driver). 100 min. K12. Ensi-ilta 17.2.2023.
Ohjaus Tonislav Hristov, käsikirjoitus Kaarle Aho, Tonislav Hristov ja Konstantin Bojanov, kuvaus Orlin Ruevski, lavasstussuunnittelu Severina Stoyanova, pukusuunnittelu Eka Bichinashvili, leikkaus Mervi Junkkonen, äänisuunnittelu Gustaf Berger, musiikki Lisa Nordström.
Rooleissa Malin Krastev, Gerasim Georgiev, Slava Doycheva, Amos Brotherus, Alma Pöysti.
Yhteistuotanto Cinecic Film, Soul Food.
Ivan (Malin Krastev) ajaa taksia Bulgarian Sunny Beachilla ja haaveilee pääsystä takaisin Suomeen perheensä luo. Leijonalauluja humalassa hoilaavat suomalaisturistit eivät noteeraa kuskinsa kaipuuta ja jättävät taksin takapenkille haisevan muiston kohtaamisesta. Perhekään ei taida kaivata Ivania takaisin. Pikkuhiljaa paljastuu, ettei ero ole tapahtunut sovussa ja lapsikin on jo täysi-ikäinen.
Laupias taksikuski on Tonislav Hristovin (s. 1978) ensimmäinen pitkä draamaelokuva. Aikaisemmin hänet on tunnettu dokumenttielokuvista, joista monissa on myöskin ollut bulgarialainen ulottuvuus. Sinkkuelämän säännöt (2011), Love & Engineering – Rakkauden insinöörit (2014), Hyvä postimies (2016) ja Veeran maaginen elämä (2019) ovat luoneet pohjan Hristovin taidoille ohjaajana. Uutuus on näistä useiden tavoin bulgarialais-suomalainen yhteistuotanto.
Haave Suomeen paluusta ohjaa Ivanin toimia. Silti hän ei halua ajautua kotikylässä tai Sunny Beachilla vallitsevan korruption tai löysän moraalin maailmaan. Ivanin rehellisyys kuitenkin osoittautuu turhaksi, ja hän joutuu Turkin rajan läheisyydessä olevaan kotikyläänsä salakuljettamaan syyrialaispakolaisia. Tätä työtä vältelläkseen hän alkujaan oli turistien kuskiksi lähtenyt.
Kotikylän maisemat muistuttavat suuresti Hyvässä postimiehessä tutuiksi tulleita näkymiä. Dokumentin ja fiktion päähenkilöillä on sama etunimi. Taisipa joku dokumentin henkilöistä olla sivuroolissa näytelmäelokuvassa. Dokumentissa keskeisessä asemassa olivat syyrialaispakolaiset, koska eräs paikallinen mies halusi herättää tyhjentyneen, kuolemassa olevan maalaiskylän eloon antamalla pakolaisille mahdollisuuden jäädä.
Elokuva sijoittuu suurimmaksi osaksi Bulgariaan. Suomessa ja Helsingissä käydään lyhyesti, mutta tarinan kannalta reissu on merkittävä. Entinen puoliso (Alma Pöysti) ja poika (Amos Brotherus) elävät molemmat jo omia elämiään. Isän ja puolison tärkeisiin rooleihin mahdollisuus on jossakin muualla.
Hristov kuljettaa tarinaa hitaasti eikä alleviivaa käännekohtia. Päähenkilön kasvutarina, varsinkin kun kyse on aikuisesta miehestä, ei olisi harppomalla ja nopeilla käänteillä uskottava. Elokuvasta jää lempeä ja elämään uskova mieli.
Haastatteluissa Hristov on kertonut, että Laupias taksikuski ei ole saanut häntä vaihtamaan lajityyppiä pysyvästi. Seuraava elokuva on dokumentti, työnimeltään Viimeinen rantaleijona, joka on myös kuvattu Sunny Beachilla.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
