Klassikko jo syntyessään

Minut hurmasi heti kannen maisema, joka on juuri oma syvin sielunmaisemani: lähes rannaton suolakeus ja sen takana sinertyvät vaarat. Kädessäni oleva Kaija Kiurun ja Timo Helteen teos Viiankiaapa ikuisesti on ainutlaatuisen monipuolinen taide- ja tietokirja, joka kertoo Sodankylässä sijaitsevasta laajasta luonnonsuojelualueesta ja sitä uhkaavasta Sakatin kaivossuunnitelmasta. Sen perustana ovat sadat aavalle suuntautuneet retket. Riikka Karppinen on tehnyt suon tunnetuksi jo aiemmin ulkomaita myöten.

Kaivosyhtiön esittämät YVA-selostus ja Natura-arviointi ovat Lapin ELY-keskuksen mukaan puutteelliset. Vaadittuja lisäselvityksiä ei ELY-keskukseen ole vielä toimitettu.

Sukeltauduin aikanaan kuvataiteilija Kaija Kiurun Oulussa pitämässä näyttelyssä teokseen ”Maan uumenista”. Valkoisella kankaalla peitetyt kivilohkareet ja vaijereista roikkuvat valkoiset kivenmurikat loivat eräänlaisen sakraalin tilan. Teos on mukana myös kirjassa. Suru kohdattavissa? Koemmeko suurenmoisen luontoaarteen hautajaiset?

Jo aiemmilta ajoilta mieleeni on jäänyt eräs erityisen ihastuttava teos; pieni, vaatimaton, herkästi kivetty puronuoma Pallastunturin matkailuhotellin likellä. Sinne olen tavannut vetäytyä katsomaan sinertyvää laaksoa etäältä soutu- ja lohiretkien jälkeen. Myös Sodankylän terveyskeskuksen paikallisesta luonnosta nouseva kokonaistaideteos puhuttelee katselijaa väkevästi. Kunnan pitäisi ohjata ohikulkevat matkailijat teoksen ääreen samaan tapaan kuin Sodankylän vanhaan kirkkoon.

Orkideat, nuo suomalaisen luonnon helmet kukoistavat Viiankiaavalla vihreäkiviesiintymän hedelmällisessä maaperässä. Kaija Kiurun niistä ottamat kuvat ovat upea kokonaisuus. Valitettavasti vain tuo esiintymä kätkee sisälleen myös rahanhimoisia sijoittajia hullaannuttavat rikkaudet. Hirmuista valtaa ja voimaa käyttävää kaivosjätin koneistoa vastaan silti hehkuvat nämä hennoimmista hennoimmat kämmekät.

Kaija Kiurun taide toimii voimana, yhteiskunnallisena herättäjänä. Taiteen tehtävä on luoda kauneutta, totuutta, hyvyyttä. Viiankiaavan alkuun suojattomalta tuntunut suo saa näin puolustajansa.

Timo Helle on eräänlainen renessanssihahmo, monialainen vanhan sivistyneistön edustaja, joka ehti toimia myös Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana. Rauhallinen, piippuaan sauhutteleva luontomies osaa myös tieteellisen argumentoinnin. Hän kertoo kirjassa milloin tokkimuksista, yhä vaarantuneimmiksi käyvistä suokukoista, joutsenten ja hanhien erikoisesta suhteesta, milloin poroista ja paikannimien etymologiasta. Leppoisa tarinointi Viiankiaavan eläimistöstä keventää kirjan aiheen raskautta. Toisaalta se perustuu tarkkaan tieteelliseen havainnointiin ja kertoo myös osaltaan suoluonnon ahdingosta.

Tarina ajokasporon kouluttamisesta kertoo siitä, miten mies voi eläytyä tehtäväänsä aivan täydellisesti. Siinä hän alkuun epäonnistuu, mutta lopulta sitkeydellään toisen Aapo-poronsa avulla onnistuu lähestymään arkoja suon lintuja naarasporon sarvet teleobjektiiviinsa päällä. Teos on kunnianosoitus Viiankiaavan poroille, jotka lihovat kesäisin herkullisissa raateryppäissä. Raate – sekin nimi kaikuu jostain alkuun epätoivoiselta tuntuneesta taistelusta. Kuin näistä Ukrainan surullisista kärsimyksen mutta myös vastarinnan päivistä. Kaivosalue karkottaisi porot parhailta laidunmailtaan lähiseuduilla ja uhkaisi koko tokkakunnan olemassaoloa.

Kaivos, jonka suunnitelma vastarinnan vuoksi muutettiin avolouhoksesta tunnelikaivokseksi maan sisään, olisi jättiläismäinen. Aavan kupeessa seisoisi teollisuuslaitoksia ja valtavat sivukivi- ja jätekasat pilaisivat luonnonsuojelualueen maiseman. Kansainvälisen Anglo American -kaivosjätin suomalainen tytäryhtiö AA Sakatti Mining esiintyy ekologisena edelläkävijänä, mutta suurin uhka suolle on kuitenkin todennäköinen pohjaveden voimakas lasku, joka tuhoaisi Viiankiaavan herkän vesitasapainon. Käsittämätöntä on, että samaan aikaan, kun suoluonnon suojelua pitäisi lisätä valtavasti, ollaankin vaarantamassa erään arvokkaimman suomme ekologinen tila.

Kaija Kiurun voimakas puheenvuoro kirjan viimeisessä luvassa nostaa kysymyksiä. Miksi me emme voisi edes tällaisessa tapauksessa jättää nuo himoitut metallit maaperään? Mikä ihme meidät pakottaa vain yhden sukupolven hyödyksi riistämään maan aarteet lukemattomilta tulevilta sukupolvilta, jotka osaisivat kenties hyödyntää noita ekologisemmin tai hellemmin? Tai sitten meitä viisaampina antaa niiden levätä maankuoressa.

Kaija Kiuru ja Timo Helle ovat synnyttäneet kamppailulle Viiankiaavasta ympäristöajattelun ja -taiteen sekä luonnon- ja kansatieteelliset arvot yhdistävän kirjallisen taideteoksen. Ihanan mattapintaisena se korostaa paremmin kuin hieno kiiltopaperi kämmeköiden ja porojen maiseman uhkeutta. Viiankiaapa ikuisesti lunastaa aivan varmasti paikkansa suomalaisen luonnonsuojelukirjallisuuden klassikkojen joukossa. Viimeinen kuva suokukkien elämää pursuavasta punaisesta merestä lammen äärellä on täynnä toivoa.