Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Ihmisiä Vienan reitin varrelta
Kajaanin kaupunginteatteri ja Meriteatteri: Vienanmeri – rajankäyntiä
Kantaesitys teatteritalossa 26.2.2022.
Käsikirjoitus ja ohjaus Anni Mikkelsson, koreografia Ari Numminen, lavastus Markku Hernetkoski, puvut Tiina Siltala, valot Jukka Laukkanen, äänet Juho Lukinmaa, videot Topi Lindh, kampaukset ja maskit Emma Loponen.
Näyttämöllä Perttu Hallikainen, Jukka Peltola, Maija Pihlajaoja, Tom Salminen, Heidi Syrjäkari, Satu Turunen ja Vera Veiskola.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Anni Mikkelssonilla ei muutama vuosi sitten ollut vielä oikein mitään käsitystä Kainuusta, mihin hänen oli tarkoitus tulla tekemään teatteria. Pari vuotta sitten hän alkoi tutustua alueeseen ja sen historiaan. Venäjän rajan läheisyys iski heti silmään.
Mikkelsson alkoi tutkia rajaa ja sen yli käymistä. Hän tutustui ikivanhaan kauppapolkuun, Vienan reittiin, joka toisessa päässään ulottuu Vienanmerelle ja toisessa Pohjanlahteen. Hän alkoi kerätä sellaisten ihmisten tarinoita, jotka olivat tuon tien kulkeneet tai tuon rajan ylittäneet.
Alkoi hahmottua kantaesityksensä Kajaanin kaupunginteatterissa saanut näytelmä nimeltä Vienanmeri – rajankäyntiä. Näytelmän sisällöksi nousivat Vienan reitin varrella asuneet tai sitä kulkeneet ihmiset. Tässä näytelmässä ihmisten tarinat kattavat hyvinkin sata vuotta. Tuoreimmissa ollaan jo tässä päivässä.
Lavalle Vienanmeri hahmottuu seitsemänä ihmisenä ja heidän kohtaloinaan. Muotonsa esitys saa paitsi ihmisten suorana puheena yleisölle ja toisilleen, myös lauluna ja tanssina. Tanssien koreografiat ovat alan ehdottoman taitajan, niin kansantanssit kuin nykytanssin tuntevan Ari Nummisen.
Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa.
Näytelmän molemmat puoliajat alkavat samankaltaisesta tilanteesta. Näytelmän alussa näyttelijät hipsivät yksitellen, kuka mistäkin, samovaarin äärelle ja saavat teelasillisensa. Henkilöt tutustuvat toisiinsa ja kertovat itsestään juuri sopivan verran myös yleisölle. Perttu Hallikainen on laukunkantaja Vienasta, Satu Turunen nuori, Suomessa asuva mutta kotikonnuillaan Vuokkiniemessä säännöllisesti vieraileva Anna. Tom Salminen on karjalaiset juurensa ymmärrettyään muuttanut nimensä Miihkaliksi. Pekka (Jukka Peltola) pakeni Neuvostoliittoon 1930-luvulla ja tuli siellä tapetuksi. Ella (Maija Pihlajaoja) jäi iäkseen itärajan tuolle puolen ja kasvoi neuvostoihmiseksi. Heidi Syrjäkarin tehtäväksi jää elää Viiangin kylästä kotoisin olevan Mirjan ja esiäidin eli Maammon roolit.
Toisen puoliajan alussa joukko on jälleen yhteisen asian äärellä eli saunassa. Tee on vaihtunut mehuksi, mutta osittain videoitu ja penkinpohjiin projisoitu esitys ei oikein lähde liikkeelle.
Ensi-iltayleisöllä oli tavattoman hauskaa, kun Syrjäkarin Maammo työntyy katsomoon lukemaan loitsujaan ja lausumaan vanhan kansan rivoja runoja. Minulle toisen puoliajan alku ei erityisemmin maistunut. Tarina ei edennyt ja pillu-riimit jäivät kokonaisuudesta perin irrallisiksi, vaikka olen noitakin runoja oivan kirjallisen aikoinani lukenut.
Mikkelsson on kirjoittanut myös itsensä mukaan näytelmään. Matkustaja etelästä (Vera Veiskola), jonka näytelmänimikin on Anni eikä Lönnrotin Kalevalan mukaisesti Aino, kuuntelee ihmisten puheita, merkitsee niitä muistiin ja penkoo kirjoja löytääkseen lisää tietoja Vienan reitistä ja sen varren ihmisistä.En tiedä, miten se pitäisi tulkita, mutta niin vain käy, että Veiskola kokee tämän kaiken keskellä omanlaatuisen Stendahlin syndroomansa. Kaikkea, tietoa ja tunnetta, tulee niin paljon ja oman ukin veljen loikka ja häviäminen Neuvostoliittoon niin todelliseksi, että Matkustaja etelästä menee sekaisin. No. Porukalla tanssimalla ja laulamalla Anni saa uudelleen kiinni todellisuudesta.
Markku Hernetkoski on rakennuttanut lavan lattian laudoista uudestaan niin, että pontevat, saapasta permantoon polkevat tanssit tömisevät päässä vielä kotimatkalla. Ari Numminen on ymmärtänyt sovittaa koreografiansa niin, että ammattinäyttelijät, joskaan eivät -tanssijat saavat niistä aikaan vauhdikkaita ja näyttäviä tanssinumeroita etenkin, kun näyttelijät Maija Pihlajaojan johtamina herättävät biisit henkiin.
Entäs ne tarinat? En tiedä, johtuuko se siitä, että jo 1970-luvulla kuolleella laukunkantaja Iivanalla oli niin paljon sukulaisia ja tuttavia, että hänestä riittää kerrottavaa niin paljon, että Hallikaisen hahmossa hänestä tulee kaikkein verevin ja uskottavin. Jo sellainenkin pieni asia, että suomalaiset neuvovat Iivanaa suomentamaan nimensä Iiroksi, kertoo ajasta ja asenteista enemmän kuin puolentoista tunnin luento.
Karjalassa tapetun Pekan ja Neuvostoliittoon jääneen Ellan tarinat me tunnemme varsin hyvin jo ennestään. Iiron vaimoksi alkavan Mirjan tapaisia kainuulaisia on varmasti muitakin. Miihkalin vapautuminen vienankarjalaiseen taustaansa vuokkiniemeläisessä diskossa on yksinkertaisesti valloittava.
Oikeastaan jäljelle jää vain yksi kysymys: Miten kattava kainuulaisuuden selitys rajan läheisyys ja Vienan reitin olemassaolo lopulta ovat? Savolaisethan tämän maankolkan kuitenkin alun perin asuttivat. Onhan se tietysti. Tässäkin näytelmässä mainitaan jopa partisaanit, ja suuren osan esitystä kaupunginteatterin lavaa halkoo valtava, piikkilangasta tehty portti.
Meidän kulttuuriamme Viena on tietysti rikastanut enemmän kuin osaamme ehkä edes arvata, vaikka minun aidoin ja likipitäen ainoa kosketukseni elävään vienalaiseen kulttuuriin on muutaman vuoden takaa, kun lauloin Jussi Huovisen perässä vuorolauluna nelipolvista trokeeta. Hietajärveläispirtin ikkunasta näkyi järvi, jonka puolestavälistä alkoi Venäjä. Sillä puolella istui kalamies pilkillä.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.