Kajaanin runoviikkojen esiintyjien näkemykset lastenrunouden edistämisestä osoittautuivat toisistaan erilaisiksi. Kaikki kuitenkin näkivät tärkeänä runojen esittämisen sekä niiden opettamisen myös lapsille.
Runoilija Henriikka Tavi vastaanotti kutsun Kajaanin runoviikkojen suven runoilijaksi pelonsekaisin tuntein: mihin joukkoon hänet on valittu! Tavi luki runoviikoilla runojansa sekä herätteli ihmisiä ajattelemaan Vienan runoreitin nykytilaa Ylä-Kainuun ja Vienan Karjalan alueella. Tavia ovat kirjallisuuden pariin innoittaneet taitelijoina muun muassa Pentti Saarikoski, Gunnar Björling, Olli-Pekka Tennilä, Eeva-Liisa Manner ja Paavo Haavikko.
Suven runoilija Henriikka Tavi esittää runojaan. Kuvaaja: Reijo Haukia / Kajaanin runoviikot
– Kaksi vuotta sitten tein pienen katsauksen aapisiin ja niiden lastenrunoihin. Perinteisesti lukemaan on opittu runojen ja lorujen kautta. Se varmasti kasvattaa lasta vahvan kielenkäyttöön, Tavi aloittaa. Hän pohtii lasten oppivan helposti riimillistä ja mitallista runoutta.
– Runot opettavat lapsille hyviä käytöstapoja ja rikastavat henkisesti. Niissä voi olla myös aivopesua.
Kulttuuriperintö täytyy olla, että sitä kykenee kyseenalaistamaan, hän tuumaa.
Henriikka Tavin mielestä runoja voi opettaa lapselle jo varhain, jolloin niiden lukemisesta tulee luonnollista. Hän kirjoittaa tyylillisesti hyvin kokeilevia runoja. Se, että runoja on tyyliltään erilaisia, madaltaa hänen mielestään nuorten kynnystä innostua runoudesta.
– Olin joskus yläasteella ja lukiossa äidinkielen opettajan sijaisena. Aika vaikeatkin koululaiset sain kokeilemaan älyvapaata toimintaa runojen myötä, hän kertoo.
Tavi näkee, että ammattimainen runous on uhattuna kaupallisten arvojen myötä. Runokirjoja saa kirjakaupoista ja kirjastoista yhä vähemmän. Hänen mielestään taiteen tukeminen vaikuttaa sen tasoon.
– Lastenkirjallisuus on yhtä tärkeää kuin mikä tahansa kirjallisuus. Jos taidetta pystyään tukemaan, se varmasti vaikuttaa tasoon myönteisesti. Jokainen aika elättää taiteilijoita omalla tavallaan, hän päättää.
Näyttelijä Tuukka Vasama on houkutellut yleisöä telttaansa Kajaanin runoviikoilla lausuntansa pariin useiden vuosien ajan. Hän esittää teltassa runoja kaikenikäisille eri teemoista ja pituuden mukaan hinnoitellen. Läsnäolo on tärkeää esiintymisessä yleisön kohderyhmästä riippumatta.
– Hyvä esitys lapsille lähtee läsnäolosta siinä kuin aikuisellekin. Runon tulkitsija on ihmisen kanssa samalla aaltopituudella, Vasama aloittaa.
Lapset rakastavat Vasaman mukaan telttaa, mutta vaikutuksen tekevät myös monenlaiset runot.
– Hetki sitten tässä vierailivat kuusi- ja kahdeksanvuotiaat tytöt. He istuivat kuin kynttilät. Aluksi esitin heille pitkän runon ja tämän jälkeen he kuuntelivat vielä Eino Leinoa. Lapset ovat kriittisempiä kuin aikuiset ja sanovat suoraan, jos heitä ei kiinnosta, hän jatkaa.
Vasama lukee edelleen omille yksitoista- ja kolmetoistavuotiaalle pojilleen. He arvostavat edelleen yhteisiä lukuhetkiä vanhempien kanssa.
– Lapsia ei voi pakottaa hetkeen, vaan siitä nautitaan yhdessä, hän lopettaa.
Syyrialainen Fatima Abbud Naddaf on asunut kotimaansa lisäksi Irakissa, Libyassa ja nykyään Kotkassa. Hän on työskennellyt runoilijana, psykologian tutkijana, kustantamon johtajana ja toimittajana sekä naisten aseman parantamisen eri järjestöissä. Suomeen hän on saapunut kiintiöpakolaisena.
Tänä kesänä hän tutustuu runoviikkojen tarjontaan ja esiintyy runoilijana Kajaani-avauspuheenpitäjänä yhdessä Kansallisteatterin taiteellisen suunnittelijan Jussi Lehtosen kanssa.
Naddaf pohtii, että runoutta voi opettaa lapsille vähitellen.
– Lapsi on kuin puhdas sivu. Kun tiedämme, mitä lapselle annetaan, se vaikuttaa lapseen. Lapset ymmärtävät runoja ja musiikkia paremmin kuin aikuiset.
Fatima Naddaf ja Jussi Lehtonen esittelivät tulevia projektejaan. Kuvaaja: Aki Räisänen
Naddafin innostus kirjallisuuteen syntyi jo lapsena, ja Naddaf sai tukea vanhemmiltaan, kun nämä huomasivat kirjoittamisen palon. Hänen esikuviaan olivat suuret mestarit kuten Salvador Dali, Pablo Picasso ja Michelangelo.
– Käsittelen runoissani ihmistä: vaikka meillä on eri kulttuuri, uskonto tai kieli, me pysymme ihmisinä. Runous on aina ihmisen mukana, se on viesti; runo voi aina kehittyä, hän jatkaa.
Hän on työskennellyt sodan lapsiuhrien kanssa. Heidän kanssa työskennellessään Naddaf ei käytä runoja apuna.
– Annan lapsille papereita ja värikyniä. Lapsi piirtää sitten mitä vain. Minä tiedän kuvasta ja väreistä merkityksen. Näin lapset ovat hyväksyneet minut.
Kirjailija Tuula-Liina Varis on eri linjoilla Naddafin kanssa. Hän kokee runoilla olevan kasvattavan vaikutuksen.
– Minun mielestäni siihen on helppoa eläytyä rytmin takia, verrattuna proosatekstiin. Runosta syntyy lapselle mielikuvia, joita hän täydentää itse. Vaikka runo olisi modernia, siinä on kiihottavampi rytmi, Varis ajattelee.
Hän pitää aikuisten innostumista on tärkeänä, vaikka ei tiedä tällä hetkellä, millainen rooli kouluissa ja päiväkodeissa on esimerkiksi kirjallisuudella.
– Meillä oli lapsena paljon runomuotoisia kirjoja, kuten Martti Haavion eläinkirjoja, mitä isäni luki minulle ennen omaa lukutaitoani, hän muistelee.
Variksen mielestä lastenrunojen pitää olla hauskoja, tunteellisia ja iloisia eikä mitään hengellisiä. Lisäksi niissä pitää olla riimit. Poljento auttaa lasta muistamaan ja tajuamaan niitä, Varis uumoilee. Kirjastot voisivat hänen mielestään järjestää satutuntien ohella lorutunteja. Kirjoittamisen mielekkyyttä koululla voisivat lisätä lasten yhteiset kirjotushetket.
– Lapset voisivat eka luokalla lukea toisille yhdessä. Taiteella on aina harmoninen ja sopeuttava vaikutus yhteisöön. Mieluummin laittaisin lapset kuuntelemaan satuja kuin kilpailemaan voitosta jo pienenä. Kirjallisuus on kilpailuvapaa vyöhyke.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Oulu Sinfonia päätti vuoden 2021 Ludwig van Beethovenin vahvaan seitsemänteen sinfoniaan. Ilkka Kotajärvi totesi kausikonsertin muut numerot epätasaisemmiksi.
Marraskuussa 2021 Eurooppa hengähti hetken pandemia-aaltojen välissä. Kaltion kolumnisti, laulaja Jaakko Laitinenkin suuntasi Saksaan Väärä Raha -yhtyeensä kanssa, ja kirjasi kokemuksiaan nyt julkaistavaan kiertuereportaasiin.
“Suomalainen vaaliehdokkaiden valokuvamarkkinointi on pöljistyttävän nuorta: käytännössä Virkki osoittaa, että vasta 1950–1960-lukujen vaihteessa poliittinen markkinointi alkaa kuvin.”
“Turunen vyöryttää esiin 1960-luvun nuorison sukupuolisen heräämisen, musiikkimieltymykset tangosta poppiin, rippikoululaisen uskonkysymysten ja akanottoluvan pohdinnat; mutta ennen muuta hän kirjoittaa työkeskeisestä elämäntavasta maaseudulla.”
“Vaikka tematiikka ja runsaat sivujuonteet muistuttavatkin aiempia teoksia, Runoilija on itsenäisenä teoksena hurmaava lukukokemus ja kykenee edelleen syventämään Kännön rikasta kerrontamaailmaa omaperäisyydellään.”
Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta on siirtynyt useampaan otteeseen, mutta nyt se tulee jouluksi teattereihin. Reijo Valta katsoi leffan ennakkoon.
“Karkkilalainen sankarimatkailijamme on vauhdissa tällä kertaa muun muassa Färsaarilla, Islannissa ja Pohjois-Amerikan arktisilla seuduilla.” Suomen kirjailijaliiton kunniajäseneksi nimetyn Hannu Niklanderin viimeisimmän luki Osmo Pekonen.
“Joku voisi ajatella, että Väylä on Tommi Kinnusen vuoden takaisen Ei kertonut katuvansa -romaanin sukulaisteos, mutta ei se ole.” Mutta mihin Seppo Turunen tätä romaania vertaa? Lue kritiikki, niin tiedät.
Ilkka Kotajärvi tarttui kuluneena syksynä viisi vuotta sitten julkaistuun teokseen Fintiaanien mailla.
Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hankkeen viides esitys Luokkakuvia, vedos V sai kantaesityksensä Oulun teatterin Vinttikamarissa marraskuussa. Miten luokkia lavalla tanssittiin?
Opiskelija- ja koululaisdemokratiaa tehtiin 1970-luvulla Teiniliiton kautta. Pasi Pikkupeurakin osallistui yhteen liittokokoukseen Korkalovaaran lukion edustajana.
Meri-Toppilaan suunnitteilla kulttuuriperintöä kunnioittava, luova keskus Elokuussa 2020 Oulun Kaupunki huutokauppasi pitkään käyttämättömänä olleen Alvar Aallon suunnitteleman hakesiilon kansainvälisille toimijoille. […]
