Hannu Niklander: Uudesta maailmasta. 236 s. Robustos 2021.
Olet rasisti, jos syöt Eskimo-jäätelöä tai ylipäänsä puhut ”eskimoista”. Kuuluu sanoa: inuiitit. Tämä oppi on mennyt hyvin perille.
Mutta, mutta. Asia on monimutkaisempi, tietää pohjoisten pienten kansojen puolustaja ja yleisen vouhotuksen vastustaja Hannu Niklander, joka on käynyt Alaskassa. Sikäläiset alutiiqit eli sugpiaqit puhuvat eskimokielten jupik-haaraa ja loukkaantuvat verisesti, jos heitä kutsutaan inuiiteiksi, mikä kylläkin on korrekti nimitys Grönlannissa ja Kanadan Nunavutissa. Eivätkä myöskään Itä-Siperian eskimot eli sirenikit suinkaan ole mitään inuiitteja. Ylipäänsä aina mennään vikaan, kun ideologisen innostuksen vallassa julistetaan jokin sana pannaan, olipa tarkoitus vaikka kuinka hyvä.
Karkkilalainen sankarimatkailijamme on vauhdissa tällä kertaa muun muassa Färsaarilla, Islannissa ja Pohjois-Amerikan arktisilla seuduilla. Kuten aikaisemmissa matkakirjoissaan hän kiertelee syrjäseutuja julkisilla kulkuneuvoilla, asuu halvoissa hotelleissa ja tapaa tavallista kansaa – ei kuuluisuuksia.
Kirjalliset kuuluisuudet kylläkin toimivat usein matkan osviittana. Massachusettsin Salemissa Niklanderia askarruttaa Nathaniel Hawthornen romaani Tulipunainen kirjain (The Scarlet Letter, 1850) – se sama, jonka punaista A-kirjainta Tytti Yli-Viikari heristi televisiokameroiden edessä todisteena omasta lukeneisuudestaan.
Kahdeksattakymmentä käyvä kulkurimme herää varhain ”pirteänä kun ruusuvuoripeipponen”, ”reippaana kuin naparetkeilijä” tai jopa ”virkeänä kuin nuori jumala”. Hän tekee ahkerasti paitsi filologisia myös ornitologisia havaintoja. Hän osaa harvinaisia kieliä ja tuntee harvinaisia lintuja. Mahdollisesti hän ymmärtää lintujen kieltä kuten Siegfried.
Niklanderin erityinen silmäterä on Kanadan saarten ranskaa puhuva vähemmistö akadialaiset, joita britit pakkosiirsivät muualle Amerikkaan. Heistä sai alkunsa New Orleansin cajun-kulttuuri. Se oli kulttuurin rikastumista.
Maailmanmatkaaja näkee maailmankulttuurin myös köyhtyvän muuttoliikkeen vaikutuksesta. Tilataan monikulttuuri, saadaan monokulttuuri. ”Jos erilaiset juuret – olivatpa ne Filippiineillä, Kymrinmaalla, Suomessa tai intiaanikylässä – sekoittuvat samaksi urbaaniksi englanninkieliseksi kaupallisuudeksi, on oikeastaan hankala nähdä tässä monipuolisuutta.”
Jäämerta lähestyttäessä todellisuus muuttuu maskuliinisemmaksi. Yleinen naispula vallitsee, ja miehet muuttuvat ronskimmiksi ja rumemmiksi. Jokainen on kuningasjätkä.
Jack Londonin nimikkobaarissa Klondiken sydänmailla Niklanderille tarjotaan paikallisten kovanaamojen erikoisuutta: hapanvarvasdrinkkiä. ”Juoma sai alkunsa, kun kullankaivajan paleltunut ja kuolioon mennyt varvas amputoitiin ja säilöttiin spriipulloon. Joku tietysti sitten joi spriin, ja nyt on tapana tarjota innokkaille alkoholia varpaan kanssa.” [Ko. matkakuvaus on julkaistu myös Kaltiossa 1/2018 – toim. huom.] Jos varpaan vahingossa nielaisee, ravintola vaatii siitä 2500 dollarin korvauksen.
Niklander jättää varvasryypyn väliin.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
