
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Hannu Niklander: Uudesta maailmasta. 236 s. Robustos 2021.
Olet rasisti, jos syöt Eskimo-jäätelöä tai ylipäänsä puhut ”eskimoista”. Kuuluu sanoa: inuiitit. Tämä oppi on mennyt hyvin perille.
Mutta, mutta. Asia on monimutkaisempi, tietää pohjoisten pienten kansojen puolustaja ja yleisen vouhotuksen vastustaja Hannu Niklander, joka on käynyt Alaskassa. Sikäläiset alutiiqit eli sugpiaqit puhuvat eskimokielten jupik-haaraa ja loukkaantuvat verisesti, jos heitä kutsutaan inuiiteiksi, mikä kylläkin on korrekti nimitys Grönlannissa ja Kanadan Nunavutissa. Eivätkä myöskään Itä-Siperian eskimot eli sirenikit suinkaan ole mitään inuiitteja. Ylipäänsä aina mennään vikaan, kun ideologisen innostuksen vallassa julistetaan jokin sana pannaan, olipa tarkoitus vaikka kuinka hyvä.
Karkkilalainen sankarimatkailijamme on vauhdissa tällä kertaa muun muassa Färsaarilla, Islannissa ja Pohjois-Amerikan arktisilla seuduilla. Kuten aikaisemmissa matkakirjoissaan hän kiertelee syrjäseutuja julkisilla kulkuneuvoilla, asuu halvoissa hotelleissa ja tapaa tavallista kansaa – ei kuuluisuuksia.
Kirjalliset kuuluisuudet kylläkin toimivat usein matkan osviittana. Massachusettsin Salemissa Niklanderia askarruttaa Nathaniel Hawthornen romaani Tulipunainen kirjain (The Scarlet Letter, 1850) – se sama, jonka punaista A-kirjainta Tytti Yli-Viikari heristi televisiokameroiden edessä todisteena omasta lukeneisuudestaan.
Kahdeksattakymmentä käyvä kulkurimme herää varhain ”pirteänä kun ruusuvuoripeipponen”, ”reippaana kuin naparetkeilijä” tai jopa ”virkeänä kuin nuori jumala”. Hän tekee ahkerasti paitsi filologisia myös ornitologisia havaintoja. Hän osaa harvinaisia kieliä ja tuntee harvinaisia lintuja. Mahdollisesti hän ymmärtää lintujen kieltä kuten Siegfried.
Niklanderin erityinen silmäterä on Kanadan saarten ranskaa puhuva vähemmistö akadialaiset, joita britit pakkosiirsivät muualle Amerikkaan. Heistä sai alkunsa New Orleansin cajun-kulttuuri. Se oli kulttuurin rikastumista.
Maailmanmatkaaja näkee maailmankulttuurin myös köyhtyvän muuttoliikkeen vaikutuksesta. Tilataan monikulttuuri, saadaan monokulttuuri. ”Jos erilaiset juuret – olivatpa ne Filippiineillä, Kymrinmaalla, Suomessa tai intiaanikylässä – sekoittuvat samaksi urbaaniksi englanninkieliseksi kaupallisuudeksi, on oikeastaan hankala nähdä tässä monipuolisuutta.”
Jäämerta lähestyttäessä todellisuus muuttuu maskuliinisemmaksi. Yleinen naispula vallitsee, ja miehet muuttuvat ronskimmiksi ja rumemmiksi. Jokainen on kuningasjätkä.
Jack Londonin nimikkobaarissa Klondiken sydänmailla Niklanderille tarjotaan paikallisten kovanaamojen erikoisuutta: hapanvarvasdrinkkiä. ”Juoma sai alkunsa, kun kullankaivajan paleltunut ja kuolioon mennyt varvas amputoitiin ja säilöttiin spriipulloon. Joku tietysti sitten joi spriin, ja nyt on tapana tarjota innokkaille alkoholia varpaan kanssa.” [Ko. matkakuvaus on julkaistu myös Kaltiossa 1/2018 – toim. huom.] Jos varpaan vahingossa nielaisee, ravintola vaatii siitä 2500 dollarin korvauksen.
Niklander jättää varvasryypyn väliin.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.