Pienten pohjoisten kansojen asialla

Hannu Niklander: Uudesta maailmasta. 236 s. Robustos 2021.

Olet rasisti, jos syöt Eskimo-jäätelöä tai ylipäänsä puhut ”eskimoista”. Kuuluu sanoa: inuiitit. Tämä oppi on mennyt hyvin perille.

Mutta, mutta. Asia on monimutkaisempi, tietää pohjoisten pienten kansojen puolustaja ja yleisen vouhotuksen vastustaja Hannu Niklander, joka on käynyt Alaskassa. Sikäläiset alutiiqit eli sugpiaqit puhuvat eskimokielten jupik-haaraa ja loukkaantuvat verisesti, jos heitä kutsutaan inuiiteiksi, mikä kylläkin on korrekti nimitys Grönlannissa ja Kanadan Nunavutissa. Eivätkä myöskään Itä-Siperian eskimot eli sirenikit suinkaan ole mitään inuiitteja. Ylipäänsä aina mennään vikaan, kun ideologisen innostuksen vallassa julistetaan jokin sana pannaan, olipa tarkoitus vaikka kuinka hyvä.

Karkkilalainen sankarimatkailijamme on vauhdissa tällä kertaa muun muassa Färsaarilla, Islannissa ja Pohjois-Amerikan arktisilla seuduilla. Kuten aikaisemmissa matkakirjoissaan hän kiertelee syrjäseutuja julkisilla kulkuneuvoilla, asuu halvoissa hotelleissa ja tapaa tavallista kansaa – ei kuuluisuuksia.

Kirjalliset kuuluisuudet kylläkin toimivat usein matkan osviittana. Massachusettsin Salemissa Niklanderia askarruttaa Nathaniel Hawthornen romaani Tulipunainen kirjain (The Scarlet Letter, 1850) – se sama, jonka punaista A-kirjainta Tytti Yli-Viikari heristi televisiokameroiden edessä todisteena omasta lukeneisuudestaan.

Kahdeksattakymmentä käyvä kulkurimme herää varhain ”pirteänä kun ruusuvuoripeipponen”, ”reippaana kuin naparetkeilijä” tai jopa ”virkeänä kuin nuori jumala”. Hän tekee ahkerasti paitsi filologisia myös ornitologisia havaintoja. Hän osaa harvinaisia kieliä ja tuntee harvinaisia lintuja. Mahdollisesti hän ymmärtää lintujen kieltä kuten Siegfried.

Niklanderin erityinen silmäterä on Kanadan saarten ranskaa puhuva vähemmistö akadialaiset, joita britit pakkosiirsivät muualle Amerikkaan. Heistä sai alkunsa New Orleansin cajun-kulttuuri. Se oli kulttuurin rikastumista.

Maailmanmatkaaja näkee maailmankulttuurin myös köyhtyvän muuttoliikkeen vaikutuksesta. Tilataan monikulttuuri, saadaan monokulttuuri. ”Jos erilaiset juuret – olivatpa ne Filippiineillä, Kymrinmaalla, Suomessa tai intiaanikylässä – sekoittuvat samaksi urbaaniksi englanninkieliseksi kaupallisuudeksi, on oikeastaan hankala nähdä tässä monipuolisuutta.”

Jäämerta lähestyttäessä todellisuus muuttuu maskuliinisemmaksi. Yleinen naispula vallitsee, ja miehet muuttuvat ronskimmiksi ja rumemmiksi. Jokainen on kuningasjätkä.

Jack Londonin nimikkobaarissa Klondiken sydänmailla Niklanderille tarjotaan paikallisten kovanaamojen erikoisuutta: hapanvarvasdrinkkiä. ”Juoma sai alkunsa, kun kullankaivajan paleltunut ja kuolioon mennyt varvas amputoitiin ja säilöttiin spriipulloon. Joku tietysti sitten joi spriin, ja nyt on tapana tarjota innokkaille alkoholia varpaan kanssa.” [Ko. matkakuvaus on julkaistu myös Kaltiossa 1/2018 – toim. huom.] Jos varpaan vahingossa nielaisee, ravintola vaatii siitä 2500 dollarin korvauksen.

Niklander jättää varvasryypyn väliin.

Kannessa: Juuret

Kannessa 4/2023

Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.

Kaltio – Kolumni

Talonpoika

Kinnunen 4/2023

Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.

Kuin lapsen kädestä

Paperilehdestä 4/2023

”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”