
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Kössi Kaatra: Äiti ja poika. Kuvaus köyhäinkorttelista. 184 sivua. Oppian 2019.
Kössi Kaatra (1882–1928) tunnetaan vanhan työväenliikkeen merkittävimpänä runoilijana. Hän syntyi Lohjalla pikkukauppias Lindströmin perheeseen. Isä teki vararikon ja kuoli, leski ja poika muuttivat Tampereelle. Siellä nuorukainen monenlaisen ansiotyön ohella kävi koulua ja myöhemmin syventyi runouteen ja työväenaatteeseen. Tällöin hän myös omaksui myyttiseen kalevalaiseen koskeen viittaavan taiteilijanimen Kaatra, josta tuli hänen varsinainenkin nimensä. Esikoiskokoelma Kynnyksellä ilmestyi 1903. Kirjat seurasivat toisiaan ja Kaatra omaksui yhteiskunnallisesti tiedostavan asenteen – piti kohota naukujasta julistajaksi.
Kössi Kaatra loi uraa sanomalehtimiehenä ja agitaattorina, siirtyi Ouluun toimittajaksi, palasi Näsijärven rannalle Teiskoon kyläkauppiaaksi ja oli vuoden 1906 suurlakon näkyvä hahmo Tampereella kunnes muutti taas takaisin Ouluun Kansan Tahdon toimitussihteeriksi.
Oulussa Kaatra oli myös talvella 1918 sisällissodan puhjetessa. Oulu jäi Varkauden tavoin punaiseksi saarekkeeksi valkoisen Suomen sisälle, mutta kukistui nopeasti. Kaatra oli valkoisten etsintäkuuluttama ja myöhemmin poissaolevana kuolemaantuomittu. Hän onnistui piilottelemaan Oulun kylmillä ullakoilla ja pakeni Tornionjoen ylitse Ruotsiin. Sinne hän jäikin, solmi avioliiton ja asusteli niin Gotlannissa kuin Södermanlannissakin, mihin hänet on haudattu Huddingen kirkkomaalle. Ehkäpä Kaatra tahtoi hiukan peitellä jälkiään, koska Ruotsissa hän hautakiveään myöten käytti eri syntymävuotta kuin Suomessa, jonne ei koskaan enää palannut. Itseoppinut Kaatra oli kielitaitoinen, tuli helposti toimeen Ruotsissa ja seurasi myös muun maailman kirjallisuutta etenkin amerikansuomalaisten yhteyksiensä avulla.
Äiti ja poika (1924) on Kaatran toinen romaani. Lajimäärittelyn kanssa saa olla suvaitsevainen, oikeastaan kyseessä on kuvaus tai laaja kertomus. Mutta paljon oivaltavaa siinä on. Mieleen tulevat työläisrealistit, Ruotsista Ivar Lo-Johansson ja Tanskasta Martin Andersen Nexø, miksei myös Yhdysvalloista Jack London ja etenkin tämän Britannian-matkalla syntynyt East Endin kuvaus Kadotuksen kansaa.
Äidissä ja pojassa luodaan silmäyksiä eri yhteiskuntaluokkiin. Kaatra on köyhälistön puolella, mutta ei idealisoi sitä. Pikemmin häntä usein ärsyttää köyhäin unteluus ja saamattomuus. Samalla hän esittää hyvin tarkkaa analyysiä köyhyyden vaikutuksesta lyhytjännitteisyyteen, suunnittelemattomuuteen, kateuteen ja monien asioiden kesken jäämiseen. Kurjuus ruokkii kurjuutta.
Heikko asema tuo esiin outoja yhteyksiä. Nuori kirjapainotyöläinen menettää työtapaturmassa sormen, saa verenmyrkytyksen ja päätyy viikoiksi sairaalaan. Se on onnen aikaa: joka päivä lämmintä ruokaa, etenkin lepoa ja ennen muuta ystävällistä kohtelua. Töissä ei käydä ahkeruuden vaan nälän vuoksi, sairaala on lyhytaikainen keidas. Myönteiseen sairaalakokemukseen voi moni yhtyä sotaväkimuistojensa kautta: ei ollut tärkeää päästä jonnekin vaan jostakin.
Työläiskulttuuriin on toisinaan tullut piirteitä, joissa ihannoidaan hyvää palkkaa saavaa, raskaita urakoita tekevää ulkotyöntekijää. Näin ei ole vielä Kaatran teksteissä, himoittuja töitä ovat nimenomaan sisätyöt. Niissä oli tarjolla luontaisetuja ja puuttuivat ulkotyön ilmeiset vaarat. Riuskimmat miehet eivät yleensä olleet pitkäikäisimpiä.
Kaatran kielestä voi huomata, että monet ilmaisut ehkä esiintyvät hänellä ensimmäisiä kertojaan. Hyvin 1960-lukulaiselta kuulostaa puhua yhteiskunnasta ”järjestelmänä”, siis kun tarkoitetaan nimenomaan talousjärjestelmää ja lakeja sen suojana. Niin ikään jo Kaatra tuntee ironisen ilmaisun ”tuohikulttuuri”.
Äidin ja pojan loppupuolen huomattava ulottuvuus on pakolaisuuden kuvaus. Sisällissodan jälkeen Suomesta paettiin myös länteen – Ruotsiin ja Kanadaan. Ruotsinsuomalainen yhteisö oli tuolloin vielä varsin pieni, mutta myös sen tuntoihin saadaan Kaatran teoksen kautta valaistusta. Äiti puolestaan jää yhä sivummas ja havahtuu yhteiskunnallisten ristiriitojen olemassaoloon kunnolla vasta ministeri Heikki Ritavuoren murhasta kuultuaan. Kaatra piirtää äidissään osuvan kuvan hyvästä ihmisestä, joka on niin sinisilmäinen, että pahuuden asiayhteydet jäävät häneltä huomaamatta.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.