Raikkaasti kaksi vuosikymmentä Lönnrotin matkassa

Juminkeko-säätiön kunniapuheenjohtaja Markku Nieminen (s. 1945) on monen toimen mies niin perinteen tallentajana, tutkijana kuin kirjailijanakin. Nämä roolit yhdistyvät hänen uudessa teoksessa Kalevalan synty ja Kainuu komealla tavalla kokonaiskuvaksi Elias Lönnrotin (1802–1884) toiminnasta erityisesti Kainuussa. Lönnrothan toimi Kajaanin piirilääkärinä 1833–1853 ja samalla loi Vanhan Kalevalan 1835. Se pohjautui pitkälti hänen omiin keräyksiinsä, kun Uuden Kalevalan laitos 1849 laitos sisälsi runsaasti myös toisten runonkerääjien aineistoa.

Nieminen painottaa Kalevalan merkitystä Kainuulle: ”koko Kainuun voidaan siis katsoa olevan Kalevalan syntypaikan.” Suurimman osan runoista Lönnrot sai Vienasta, erityisesti Vuokkiniemen pitäjästä, jota hän kehui vuolaasti paikaksi, ”jossa urosväen vanhat tavat ja jutut olivat säilyneet vilpitönnä ja puhtaina.” Kajaanista käsin hän teki virkamatkoja eri puolille Kainuuta alueen ainoana lääkärinä. Toimenkuva käsitti muun muassa kulkutautitilanteen ja asiattoman puoskaroinnin tarkkailua sekä ylipäänsä terveydelle vaarallisten ilmiöiden seuraamista. Kansan terveysvalistusta hän antoi popularisoiduissa julkaisuissa.

Nieminen on paneutunut perusteellisesti Lönnrotin runonkeruumatkojen Kainuun osuuksiin. Ensimmäinen matka ulottui 1828 Nurmekseen, mutta jo toisella matkallaan 1831 Lönnrot kiersi maakuntaa laajasti aina Kiantaa eli Suomussalmea ja Kuhmoa myöten. Runosaalis jäi vähäiseksi, vain viisi muistiinpanoa. Kolmannella matkalla heinä–syyskuussa 1832 Lönnrot onnistui jo pääsemään Vienaan, mutta ei Akonlahtea kauemmas. Hän laati matkastaan railakkaan kertomuksen, joka julkaistiin seuraavana vuonna Helsingfors Morgonbladissa. Nieminen on sisällyttänyt tämän sujuvasti kokonaisuuteen. Kolmannen matkan saldo oli 3 000 säettä kansarunoutta, suurin osa Akonlahden runokylistä.

Syyskuussa 1833 toteutui neljäs matka nyt myös rikkaisiin runokyliin Vuokkiniemeen ja Vuonniseen. Matkan tuotoksena Lönnrot ryhtyi kokoamaan kansanrunomateriaalista eeposta. Tältä matkalta hän sai 49 runoa ja 2 900 säettä. Huhtikuussa 1834 toteutunut seuraava matka oli Kalevalan kannalta merkittävä, sillä Lönnrot tapasi Vienan suurimman laulajan Arhippa Perttusen. Matkan anti oli yhtä suuri kuin neljältä aiemmalta yhteensä: 239 runoa ja yli 13 000 säettä. Saman vuoden syksyllä Lönnrot kävi vielä Repolassa.

Kalevalan valmistumisen jälkeen 1835 Lönnrot jatkoi matkojaan eepoksen täydentäminen mielessään. Hän kulki virkamatkoilla Kainuussa ja Vienaan aina viimeiseen matkaan saakka syksyllä 1839. Nieminen valottaa kulkemista Lönnrotin aikaan tuoreen kuvailevalla tavalla. Teitä oli 1800-luvun alkupuolella vähän, joten sulan aikaan vesireitit mahdollistivat kulun Vienaankin. Talvella lumen ja jään aikaan reellä liikkuminen oli vaivatonta missä vain.

Niemien kertoo myös Lönnrotin miehuuden parhaan ajan eli Kainuun vuosien kirjallisesta tuotannosta. Kanteletar valmistui 1840 ja Uusi Kalevala 1849. Lönnrot avusti useita lehtiä ja julkaisi Kainuun-vuosina Suomen kansan Sananlaskuja 1842 ja Suomen Kansan Arvoituksia 1844 sekä kaksi muuta kansarunouteen liittyvää teosta sekä tohtorinväitöksen täydennetyn laitoksen 1842.

Teoksen lopussa Nieminen kuvaa Kainuun oloja ja seuraelämää Lönnrotin aikana. Kovin yksinäiseksi hän tunsi elonsa, sillä vain muutaman ihmisen kanssa saattoi seurustella henkevästi. Toki seuraelämääkin riitti ja kortinpeluuta!

Niemisen teos täydentää erinomaisella tavalla Elias Lönnrotin aikaa Kainuussa sekä taustoittaa runonkeruumatkoja koko Kainuun alueella. Taiteilija Vitali Dobrinin monipuoliset maalaukset ryydittävät tekstin sujuvaa soljumista. Teos vie syvälle olemisemme juurille.