Kategoriat

Työ on ikävää

SF Studios: The Happy Worker – or How Work Was Sabotaged. 80 min. Ensi-ilta 6.5.2022. S.
Ohjaus John Webster, käsikirjoitus Eveliina Kantola & John Webster, kuvaus Jarkko T. Laine & Sun Ryung Kim.

John Websterin dokumentissa The Happy Worker – or How Work Was Sabotaged (2022) kuvataan nykytyöelämän sietämättömyyttä yksilö- ja maailmanlaajuisella tasolla. Kantavana ajatuksena on, että työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.

Visuaalisesti dokumentissa hyödynnetään kuvapankkikuvien tunnelmaa: tyylikkäitä toimistoasuja ja ratkiriemukasta työntekoa moderneissa työympäristöissä, jotka saavat kysymään, miksei itse pysty heittäytymään tuohon sykkeeseen. Katsojaa kuljetetaan eri puolille maailmaa ja yleisvaikutelmaksi muodostuu globaali, ei mihinkään paikantuva, kaikkien jakama työarkitodellisuus. Olemme mukana hullunmyllyssä, jota ei johda kukaan.

Dokumentti lähtee kuorimaan tekopirteyden pintakerroksia ja paljastaa, että kaikki valehtelevat toisilleen ja kuvittelevat olevansa ainoita, jotka kokevat tyytymättömyyttä, uupumusta ja motivaation puutetta työssään. Valoisien, edistysajattelua huokuvien toimistotilojen vastapainoksi kuvataan ankeita ja ahdistavia kubiikkeleja, harmautta, keinovaloja ja kirjahyllyä imitoivaa tapettia, joka symboloi yrityselämän menestyspuheen pinnan takaista onttoutta.

Kuvapankkikuvien hymyt ovat fasadeja, joiden takaa paljastuu oikeita ihmisiä. Esiin nostetaan työarkeaan jakavia omien alojensa asiantuntijoita, joita jakaa loppuun palamisen kokemus. Elämäntarinoita ja burnout-kertomuksia yhdistävät paineenalainen työskentely ja pettymykset, minuuden etsintä ja sen uudelleenrakentuminen. Dokumentin kuvauskohteet kertovat kokemuksistaan työssä, jossa jokainen työntekijä on korvattavissa, uuden työtehtävän olisi pitänyt olla valmis jo eilen, pikajuoksuprintin nopeudelle suunniteltua työtä suoritetaan loppumattomana maratonina, uudistukset eivät useinkaan johda parannuksiin ja johtamisen laatu on surkea.

Läpi dokumentin tunnelma pysyy hirtehisenä, mutta haastateltujen kasvot paljastavat arjessa etäännytetyt ja peitellyt tunteet: surun, kiukun ja nieleskellyt kyyneleet. Ihmisten samaan aikaan läsnä olevat ammattiroolit ja -identiteetit keventävät kokonaisvaikutelmaa. Puheesta muodostuu menestymisen ja kapitalismin kritiikkiä, mutta järjestelmän sisältäpäin ja yksilön kokemuksen tasolla. Tutkijahaastattelut tuovat mukaan makrotason analyysin: mistä jaetussa onnettomuuden kokemuksessa on kyse, mistä se juontaa juurensa ja mitä sille voisi ehkä tehdä.

Dokumentti kehystetään toisen maailmansodan aikaisella sabotaasisuunnitelmalla, joka oli tarkoitettu vihollisille. Elokuvassa esitetään tulkinta, että työelämä on degeneroitunut sabotaasisuunnitelman kaltaiseksi, sietämättömäksi. Jää hieman epäselväksi, miksi sabotaasisuunnitelmasta tulisi olla niin vaikuttunut, että sabotaasi on otettu mukaan jopa dokumentin nimeen.

The Happy Worker valottaa myös historiallista kehitystä, mutta tämä valotus jää pistemäiseksi; toki kehityskulun merkitys onkin kokonaisuudessa toisarvoinen. Suomalaisesta tehokkuusajattelun historiasta kiinnostuneen kannattaa syventyä esimerkiksi tutkija Mona Mannevuon tiedekirjaan Ihmiskone töissä.

Parhaiten dokumentti toimii työelämän herättämien tunteiden pohdiskeluun. Suosittelen sitä kaikille työnsä mielekkyyttä tai mielettömyyttä pohtiville.

Kaltio – Kirja-arvio

Tellus tulessa

Kirjat Verkkoartikkeli 6/2022

”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.