Fingerpori. 85 min, K12. Ensi-ilta 16.10.2019.
Ohjaus Mikko Kouki; rooleissa Santtu Karvonen, Aku Hirviniemi, Jenni Kokander, Kari Väänänen, Pirjo Lonka ja Tom Petäjä
Ensikuvistaan lähtien Fingerpori antaa odottaa suuria. Miljöö on kuvattu ihanan seisahtuneeksi, interiöörit ovat yksityiskohdiltaan pikantteja, kekseliäitä ja kuudestilaukeavia. Aurinko paistaa, leikkaus etenee kuten strippi ja kaupungin sheriffillä on selkeä tehtävä. Mutta siihenpä tämä nostatus sitten jääkin, koska kaikki muu tuntuu menevän hukkaan ja muihin eläimiin. Hirtehinen huumori päättyy jo ennen kajoaan.
Mikko Koukin ohjaustyö ei kanna. Neliosaiseksi jaksotettu elokuva kertoo osissaan kaupunginjohtaja Aulis Homeliuksen tarinan, Krapula-Päivin sekä Allan Kurman sekoilut, Heimo Vesan avioliitto-ongelmat ja Rivo-Riitan surullisen hahmon sutkautukset. Fingerpori-sarjakuvasta väkisin päälleliimatut vitsit eivät missään vaiheessa toimi, eikä roolisuorituksiin ole jätetty mitään tilaisuutta loistaa. Kari Väänänenkin sattuu esittämään Kari Väänästä, jonka roolihahmon nimi sattumalta vain on kaupunginjohtaja/sheriffi Aulis Homelius.
Kertojaäänen johdattelema teos jää väkinäiseksi vitsiksi jo pelkästään käsikirjoituksen poikkoilullaan. Teos ei nivoudu: rytmillisesti se on kehänurkkauksissa notkumista ja jatkuvaa katsojan älykkyyden pakoilua. Neliosaisuus epilogineen toiminee vaikkapa näyttämöllä, mutta katsojalle kolmen stripin tarjoilun jälkeen jää käteen haukotuksia ja myötähäpeää. Kuvia kuvien perään, punch-linea päärynäpalloon ja muuta varjonyrkkeilyä ilman varsinaista kohdetta. Kuten hyvin rakennetun stripin, tätäkään ei soisi jatkuvan kolmannen erän jälkeen. Ehkä tyrmäystipoin tässä voisi ollakin jotain hassua.
Näemmä 2010-luvun lopulla on oikeutettua edelleen pilkata vammaisia, hurmaantua pikkutuhmasti fasismista ja höhötellä alkoholismille. Kaikki jarlamainen hoksaavuus, terävyys ja komiikan erkaantuminen konnotaatioissa hukkuu kömpelöön ylinäyttelemiseen. Ajoitus ei täsmää, strippien kuvasto ei kanna näyttelijöiden lävitse katsojalle. Eräs kanssakatsoja sen osuvasti totesikin: ”Tulee ikävä jopa Ere Kokkosta.”
Jotain valonpilkahdustakin elokuva rakentaa henkilöidensä ympärille. Ihmisellä on näymmä ikuinen ikävä toisen luo, sisäiskertomuksilla fantasiamaailmoissa onnelliset loput sekä Milonoffien veljeksistä joku (tällä kertaa Juho) osaa näytellä niin ärsyttävää, että sympatiaa heruu hienolle roolisuoritukselle ärsyttävänä roolihahmona.
Lavastajat, kuvauspaikkajärjestäjät ja rekvisitöörit ovat tehneet todella tyydyttävän työn ja heidän kättensä jälki kantaa. Oikein muuta siementä tästä ei käteen jääkään.
Pressinäytöksen kahdestakymmenestä katsojasta yksi nauroi ääneen muistaakseni kolmesti. Ehkä ensi-illassa hänen kaltaisensa katsoja löytää itselleen sielunkumppanin, jota tällainen masokismi hurmaa – ehkä jopa hiukan naurattaakin yhdessä. Muutoin elokuva jää historiaan auringon kajoon ratsastavana pettymyksenä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Päähenkilökolmikon paniikin hönginnästä olisi saanut irti humoristisuutta, mutta nyt jäädään lattean ihmissuhdedraaman asetelmiin.” Matti A. Kemi ei huvittunut Perhosista.
Elävän Iijoen melonta ja soutu järjestettiin viidettä kertaa heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Iijoki on sen varren ihmisille sen verran tärkeä, että […]
Istun puuveneen pohjalla ja soudan henkeni edestä. Airot menevät eteeni työntämiä jalkoja pitkin, kun palautan lavat taakse. Opin nopeasti olemaan […]
Pikisaari Biennaali on ehkä maailman pienin biennaali. Vuonna 2024 toista kertaa järjestetystä biennaalista kirjoittavat Art Hub Pikisaaren Minna ja Tuomo Kangasmaa.
Kesällä joka niemen nokkaan, saarelmaan pystytetään Suomessa kesänäyttely. Leena Kangas vieraili kahdessa kainuulaisessa, Ristijärven Karhulankylässä sekä Hyrynsalmen Mustarindassa.
Vienan reitti ry on julkaissut syksyn 2023 seminaarin ”Karelianismia Kainuussa ja Vienassa” esitykset artikkelikokoelmana. Risto Kormilainen arvioi teoksen Kaltiolle.
”Hurme opponoi eritoten sitä käsitystä vastaan, että Kalevala olisi Suomen kansalliseepos.” Juhani Rantala luki suomalaista nationalismia ja kolonialismia käsittelevän teoksen.
Olikohan se kesäflunssa kuitenkin jotain koronansukuista? Kun kuumetta oli vain yhtenä päivänä vähän, mutta pään ontelot limasta tukkoiset yli pari […]
Tämän numeron kansiteoksemme on still-kuva videoteoksesta ”Njáhcu”, joka on esillä Ánnámáretin ja Marja Viitahuhdan Bálvvosbáiki-näyttelyssä Saamelaismuseo Siidassa 29.9. saakka. Bálvvosbáiki-näyttelykokonaisuuden […]
Asema-kollektiivin kesäteatterinäytelmää Eläintila esitettiin Oulun Hupisaarten kesäteatterissa 27.6.–5.7.2024. Tenka Issakainen kävi arvioimassa nuorten tekijöiden shown.
Oulun Taiteilijaseuran toteuttama ARToulu-taidealue syntyy Ouluun keväällä 2026. Alueen toivotaan laajentavan käsitystä siitä, mitä kaikkea visuaalinen taide voi olla ja […]
