Karoliina Knuuti (toim.): Media Guide. Media Literacy for Adults. Kansanvalistusseura sr 2020.
Vapaa journalismi – ei pelkkä informaation loputon saatavuus – kuuluu toimivan demokratian ylläpitäjiin ja kehittäjiin. Uutuuskirjan nimessä puhutaan hieman harhaanjohtavasti mediasta, vaikka käsittelyssä on nimenomaan journalismi ja jopa journalismin itsensä määritteleminen.
Media on monikkomuoto välinettä tarkoittavasta ”mediumista”, ja journalismia välitetään useilla erilaisilla alustoilla toisistaan poikkeavissa muodoissa, siis monimuotoisessa mediassa. Media Guide pyrkii vastaamaan peruskysymyksiin juuri journalismin luonteesta, vastaanotosta ja yleisösuhteesta.
Mediat muuttuvat alati uusien alustojen kehittyessä, mutta journalismi erottuu pysyvyydellään muusta ajankohtaisinformaatiosta. Pysyvää on journalismin sitoutuminen totuudenmukaisuuteen, mihin Journalistin ohjeissakin kehotetaan. Yleisöjä sen sijaan kannustetaan oppimaan mediaa kuin se olisi oma kielensä.
Media Guide kuuluu ulkoministeriön rahoittamaan medialukutaitohankkeeseen Palestiinassa, mutta yleisluontoisuudessaan teos kelpaa myös journalismin käsikirjaksi.
Journalismi kaipaa määrittelyä, koska sen tukemat demokraattiset instituutiot on haastettu itse journalismin lisäksi. Kirjan luettelo uhkista on tuttu: populistiset poliitikot ja ääriliikkeet uhkaavat meille tutun ja rakkaan demokraattisen yhteiskuntaprosessin keskeisiä toimijoita ja ilmiöitä kuten sananvapautta ja ihmisten oikeutta luotettavaan tietoon ajankohtaisaiheista.
Kirjan vanhempi samanniminen laitos julkaistiin vuonna 2016, jonka jälkeen Donald Trump ja brexit venäläiskytköksineen ovat muuttaneet journalismia ja ihmisten suhtautumista vaikkapa uutisiin: ovatko ne valetta vai totta? Onko journalismi enää ”joukkotiedotusta” vai onko se suunnattu yksilöllisesti ja erilaisille somekuplille?
Media Guide -kirjan uusitun painoksen tekijäryhmä väittää, että vuonna 2020 journalismi etsii yhä itseään digitaalisessa todellisuudessa. Journalistinen introspektio myös ylittää rajat, joten on hyvin perusteltua julkaista tämä teos englanniksi – toivottavia kansainvälisiä Journalistin ohjeita varten.
Tällaisia kansainvälisiä ohjeita on hahmotellut journalisminfilosofi Stephen J. A. Ward teoksessaan Global Media Ethics (McGill–Queen’s University Press 2010). Ward perustaa globaalin journalismietiikan pragmatismin perinteelle. Tämä käytäntöä ja toimintaa korostava ajatussuuntaus on yhteensopiva John Rawlsin vaikutusvaltaisen oikeudenmukaisuusteorian kanssa (ks. Daniele Botti: John Rawls and American Pragmatism: Between Engagement and Avoidance, Lexington Books 2019).
Journalismi etsii yhä myös itseään, mikä merkitsee elinvoimaa ja kasvumahdollisuuksia ammatille, jolta puuttuu ulkoinen rajaaja toisin kuin lääkäreiltä tai oikeusoppineilta. Media Guide määrittelee journalismin ajankohtaiseksi tosiasiaperusteiseksi viestinnäksi, joka tarjoaa yleisöilleen editoitua eli vertaiskritiikin läpäisevää ja itseään korjaavaa sisältöä luotettavalla ja itsenäisellä tavalla.
Yleisöjen ”medialukutaidosta” nousee esiin kiteytys, että se edellyttää kykyä arvioida tietolähteiden luotettavuutta kriittisesti. Yleisöluottamuksen journalismi lunastaa totuudenmukaisuudella.
Media Guide perustelee olemassaoloaan tukena eettisesti kestävälle ja vastuulliselle journalismille, jota nykyään voivat tuottaa lähes kaikki Facebook-postaajista bloggaajiin. Kuka tahansa voi kenties ryhtyä journalistiksi, mutta sellaiseksi sopii julistautua vasta, kun sitoutuu totuudenmukaisuuteen.
Niin kauan, kuin joukossamme liikkuu tahattoman misinformaation ja tahallisen disinformaation luojia ja levittäjiä, kuuluu kansalaisen perustaitoihin ja -velvollisuuksiin oppia lukemaan mediaa.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
