Katri Rauanjoki: Kesämerkit. 256 s. S & S 2022.
Suomalaisten tietämys saamelaisten kulttuurista, historiasta ja nykypäivästä on yleisesti ottaen aika ohutta, ja sitä se on erityisesti Lapin koilliskulmalla asuvien kolttasaamelaisten suhteen. Tästä syystä oululaisen Katri Rauanjoen neljäs romaani Kesämerkit on enemmän kuin tervetullut lukukokemus.
Romaanissa seurataan yhden kesän ajan kolttayhteisöön kuuluvien ihmisten elämää muun muassa Inarissa ja Helsingissä. Lyhyistä luvuista koostuva episodimainen teos sisältää välähdyksiä useiden henkilöiden arjesta. Lukija tutustuu esimerkiksi aktivisti Senjaan, kuvataiteilija Larissaan ja sukupuoli-identiteetissään hapuilevaan Aleksiin. Eri-ikäisten henkilöiden kautta päästään kuvaamaan kolttasaamelaisten asemaa ja kokemuksia eri aikoina.
Moniääninen tarina nostaa eläytyen ja ymmärtäen esiin monia kolttakulttuuriin kuuluvia piirteitä, kuten ortodoksisuutta, käsityö- ja musiikkiperinnettä, poronhoitoa, nuottausta ja saamenpuvun käyttöä. Myös kulttuuritaustan herättämiä tunnekokemuksia käsitellään. Selväksi tulee esimerkiksi se, miten raskasta on kerta toisensa jälkeen oikoa vääriä käsityksiä tai pohtia, minkä verran kulttuuria pitäisi siirtää omalle lapselle. Miten suuri tappio on, kun lapsi haluaa satubalettiin eikä katrilliryhmään?
Romaanin henkilöillä on painavia taakkoja kannettavanaan. Paha olo purkautuu esimerkiksi alkoholismina ja väkivaltana, eikä kuolema oman käden kautta ole tuntematon tragedia.
Pelkkää synkistelyä teos ei kuitenkaan ole, vaan Rauanjoki kuvaa myös kolttasaamelaisen elämäntavan iloa, kauneutta ja voimaa. Esimerkiksi ortodoksisuutta kuvaavissa katkelmissa yhdistyvät hienosti itsestään selvä arkisuus ja vaikeasti sanallistettava turvassa olemisen tuntu. Kaltaiseni uskonnoton lukijakin vaikuttuu.
Romaanin luvut on nimetty sen henkilön nimellä, josta episodissa pääasiassa kerrotaan. Muutamissa luvuissa keskiössä on jokin muu kuin ihminen; esimerkiksi suo, vaadin tai Näätämöjoki. Tämä korostaa oivaltavasti sitä, miten keskeinen voimavara luonto ja ympäristö kolttasaamelaisille on.
Kirja ravitsee sekä sydäntä että järkeä, sillä tieto kietoutuu luontevasti kerrottuun tarinaan. Pohjatyöt, joita tämä romaani on varmasti vaatinut paljon, pilkottavat tekstissä vain aivan muutamassa kohdassa.
Teos on ilman muuta täysipainoista ja nautinnollista kaunokirjallisuutta, mutta se sytyttää myös halun oppia ja tietää aiheesta enemmän.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
