Ultharin kissat. 14 min. Suomi 2023.
Ohjaus Anssi Vieruaho, käsikirjoitus Timo Myllymäki H. P. Lovecraftin novellin (1920) pohjalta, tuottaja Heidi Maria Huotari, kuvaus Tapio Lehtinen, musiikki Antti Saarilampi.
Rooleissa Pete Miettunen, Veli-Matti Äijälä
H. P. Lovecraftin (1890–1937) tuotanto on otollinen lähtökohta audiovisuaalisen taiteen tekijöille: ammennettavaa löytyy viljalti. Parhaimmillaan lähdemateriaali voi inspiroida varsin onnistuneisiin ja omaäänisiin teoksiin, jotka eivät tyydy vain kuvittamaan kirjailijan tekstiä. Tällainen kosketus on tarttunut myös Anssi Vieruahon ohjaamaan lyhytelokuvaan Ultharin kissat, joka on kiintoisa yhdistelmä yhdysvaltalaisen kauhukirjoittajan maaperää sekä juurevaa pohjoispohjalaista kasvustoa.
Timo Myllymäen käsikirjoitus mukailee Lovecraftin vuonna 1920 kirjoittamaa novellia hyvin muttei orjallisesti. Tapio Lehtisen mustavalkokuvaus taltioi taidokkaasti niin kasvot kuin miljöön luoden uskottavan atmosfäärin. Kuvallista maisemaa komppaa mainiosti Antti Saarilammen musiikki. Pääosaa esittävän Pete Miettusen vahva ruutupresenssi jää mieleen: hän kykenee pelkästään katseellaan sähköistämään tunnelman.
Elokuvan eri osa-alueet tangeeraavat keskenään sellaisella tavalla, että syntyy vaikutelma työryhmän innostuneesta otteesta – niin sanotusta tekemisen meiningistä. Elokuvan työstäminen on tunnetusti pitkää päivää ja vielä pitempää yötä. Katsojalle ei kuitenkaan tule tuntua väsyneestä väkerryksestä vaan näkemyksellisestä työskentelystä. Tunnelmaan pääsee sisälle alusta pitäen. Jo alkumetreillä legendaarisen Terveiden käsien vokalisti Veli-Matti ”Läjä” Äijälän ilmestyminen ruutuun nostaa väkisinkin suupielet myhäilevään suuntaan.
Lyhytelokuvan pituus on noin neljätoista minuuttia. Tyhjäkäyntiä tai turbolatausta hötkyilevän kerronnan suhteen ei ole havaittavissa. Kokonaisuus tuntuu punnitulta ja harkitulta, juuri sopivalta. Ongelmat tuntuvat kosmeettisilta ja pieniltä: äänentasoon liittyvät häiriöt voivat hyvin johtua myös katseluvälineenä toimivasta välineestä (televisio). Oikeastaan tältä porukalta toivoisi näkevänsä lisää audiovisuaalista antia, yhteistyö kun tuntuu toimivan.
Ultharin kissat tarjoaakin oivallista kauhukehräystä pimeneviin syysiltoihin.
Lyhytelokuva on katsottavissa Youtube-videopalvelussa (avautuu uuteen välilehteen) >>
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
