
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
M. A. Numminen: Kaukana väijyy ystäviä. Muistelmat I. 496 s. Docendo 2020.
Juoneen johdattaakseen M. A. Numminen avittaa lukijaansa muistuttamalla tilanteesta, johon hän joutui 1960-luvun Helsingissä. Vaikka Suomi vinhaa kyytiä uudenaikaistui, ikiaikaiset agraaris-uskonnolliset piirteet vielä piiloisesti kuristivat kulttuuria. ”Kun tällaiseen ympäristöön tuotiin täysin erilaista ajattelua edustavia elementtejä, oli selvää, että tapahtui välttämätön yhteentörmäys”, M. A. sanailee. Musiikkisosiologina hän on selvästi perillä W. F. Ogburnin kulttuurisen viivästymisen teoriasta, jossa tekniikan kehitys juoksee vinhaan mutta kulttuurin uskomukset ryömivät etanana perässä.
M. A. oppi Ogburninsa kantapään kautta. Kun hän Nuoren Voiman Liiton 50-vuotisjuhlassa lauloi Schubertin liedejä, NVL:n kunniajäsen, säveltäjä Martti Turunen hakkasi nyrkkiä pöytään huutaen: ”Paska! Paska! Paska!” Arvatenkaan herrasmiehemme ei anaalis-sadistisella ulostulollaan tarkoittanut Schubertia?
Kuitenkin Mauri Anteron taiteellisten tempausten vaikutus vaihteli yleisön sivistystason sofistikoituneisuuden mukaan. Kun hän 1972 esitelmöi Wienissä musiikkisosiologien kongressissa suomalaisesta tangosta ja luikautti Schubertia kuivan tieteen lomaan, ”paska”-huutoja ei kuulunut.
Kekseliäs aluevaltaus kansantaiteilijalta oli Ludwig Wittgensteinin kulttiteoksen Tractatus Logico-Philosophicus valikoitujen fragmenttien säveltäminen. M. A. osallistui kansainväliseen filosofitapaamiseen Tukholmassa ja esitti Tractatus-sarjan parhaita paloja ajattelun ammattilaisille. Nyt somerolaisen maalaispojan yleisö ymmärsi yskän, kiitosta ja suitsutusta seurasi.
Nummisen Wittgenstein-pähkäilyjä lukiessa huomaa miehen olevan tukevasti kärryillä itävaltalaisneron viisasteluista. Olisiko atonaalisuus ok wittgensteiniläistä totuusfunktiota esitettäessä, vai parempiko moderni klassinen? Ei ainakaan jenkan tahti, joka soi kansaan menevästi Nummisen armeijan Sisäpalvelusohjesääntökirjan 381. momenttiin säveltämässä ”Jenkassa Hevosen puhdistamisesta”.
Monien tieteenalojen älykkönä M. A. perehtyi stadin slangiin. Hänen nauhoituksensa Helsingin ”murteen” osaajilta ovat 2000-luvulla nousseet tutkijoiden aarreaitaksi. Kekkosen kampittaja Kauko Kare vertasi Nummista Elias Lönnrotiin pamfletissaan Tähän on tultu (1967), mutta poisti kehut seuraavasta painoksesta havaittuaan miehen punertavan poliittisesti. Toisen kerran Numminen rinnastettiin Kalevalan isään, kun hän julkaisi teoksen Baarien mies, johon oli kirjannut kokemaansa ja näkemäänsä Suomen keskiolutkuppiloista.
Taiteilijana M. A. riensi skandaalista toiseen, ja Yleisradion kökkötraktori talikoi urakalla hänen laulelmiaan esityskieltoon. Jopa saksaksi esitetyt Schubertin neljä kvartettia, varmuuden vuoksi. Jo vuoden 1966 Jyväskylän kulttuuripäivillä iski sensaatio ja sensuuri perässä, kun Numminen veisasi säveltämänsä bluesin Sukupuolielämän tietokirjasta. Edes otteita Suomen lakipykälistä ei saanut laulaen esittää.
Trubaduuri kyydittiin poliisikuulusteluun. Tilanne oli kafkamainen, naurettavakin. Numminen kysyi kuulustelijoiltaan: ”Onko teidän mielestänne tekstit, joita kuka tahansa saattaa lukea vaikkapa kirjastossa, rivoja, kun ne lauletaan?”
Kiistatta M. A. lukeutuu suomalaisen avantgarden ja undergroudin merkittäviin merkkihenkilöihin. Hän toimi hedelmällisessä kimpassa esimerkiksi tunnettujen U-runoilijoiden Markku Innon ja Jarkko Laineen kanssa. Kaiken kaikkiaan Numminen näyttää tulleen hyvin juttuun monen sorttisten sukankuluttajien kanssa yliopiston professoreista baarien miehiin ja tangosäveltäjä Unto Monosesta runoilija Pentti Saarikoskeen. Hyvä viinapää ja lehmän hermot ovat auttaneet asiaa.
Esiintyvänä taiteilijana M. A. on moniosaaja ja kulttuurin kuluttajana syväoppinut sekakäyttäjä, jonka mielikirjailijoihin kuuluvat Kafka ja Beckett. Jos Mauri Antero Nummisen patsas seisoisi jossain, sen jalustaan voisi yön pimeydessä hiipiä kiinnittämään patsaan itsensä kirjoittaman runolaatan: ”Jos jäsennämme lauseen ’Mikä on?’ / huomaamme että subjekti / on kysymyksen vastaus.” Runo liippaa hienostuneesti läheltä Wittgensteinin Tractatuksen ensimmäisen lauseen ymmärtämisen problematiikkaa, jota muistelijamme on ansiokkaasti pohtinut filosofian erikoisjulkaisuissa.
Numminen lienee Suomen sivistyneimpiä taiteilijoita koskaan. Hänen ei-ymmärtäjiltään on jäänyt lukematta paitsi Wittgenstein niin myös G. W. F. Hegelin Taidefilosofia. Johdatus estetiikan luentoihin (1835–1838), jossa Hegel sanoo taideteoksen olevan ”kysymys, puhuttelu, jonka on määrä synnyttää vastakaikua”. Se on ”kutsu muille mielille ja hengille”.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Ædnan suomeksi on upea kulttuuriteko, ammattilaisen kädenjälkeä”, Outi Hytönen kirjoittaa Linnea Axelssonin August-palkitusta runoelmasta. Suomeksi kirjan on kääntänyt ja kustantanut Kielettären Kaija Anttonen.
Hanna Holopaisen ja Satu Kohon Paikkatunne taiteessa -projekti alkoi syksyllä 2022 Unkarissa. Tämä artikkeli on kirjoitettu Holopaisen verkkosivustolla aiemmin julkaistun blogi-päiväkirjan pohjalta Kaltiolle.
Kemijoen kulttuurituki ry:n tuottama, Rovaniemellä Korundin konserttisalissa 1.9.2022 ensi-iltansa saanut Karvalakkiooppera teki historiaa monella tavalla. Amanda Hakoköngäs haastatteli oopperan tuottaja Olli Tiuraniemeä.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.