Punkero on musiikkinäytelmä, mutta ehkä vielä enemmän komedia ja kasvutarina.
Akseli Klonk: Punkero. Esitykset Oulun Valvenäyttämöllä 4.–26.11.2016.
Ohjaus ja käsikirjoitus Janne Kuustie, Kauko Röyhkän Punkero-kuunnelmaan perustuen.
Musiikki Kauko Röyhkä, musiikin sovitus Aki Latvamäki & työryhmä.
Puvustus Tarja Pekkala ja Marva Aalto.
Rooleissa Pete Miettunen, Antti Viitala, Lotta Vaattovaara ja Anu Enqvist.
Toinen esityskausi on suunnitteilla.
Janne Kuustie on ohjannut ja käsikirjoittanut jälleen Kauko Röyhkän tekstiin perustuvan näytelmän, kantaesityksen Punkero-kuunnelman tekstiin. Matti haaveilee muusikon urasta, ihailee Beckiä ja kuulee tulevalta bändikaveriltaan Esalta Depeche Modea. Tytöt pyörivät mielessä ja kuvioissa, mutta unelma tähteydestä on intellektuelleille nuorukaisille se suurin.
Kotona kalikoita haaveiden rattaisiin laittavat jos ei täysin hipit vanhemmat, niin ainakin kirjailijaisä, joka tuskailee Matin tavoin taidemaailmassa menestymisen esteradalla. Jämy äiti yrittää ylläpitää nuhdetta ja kuria. Isälle maistuu tiukka, Mattia kiusataan punkeroksi. Naisista tykätään, mutta ei oikein osata.
Näyttelijäsuoritukset ovat mainioita ja uskottavia, ja niitä eivät Antti Viitalan (Esa) ja Pete Miettusen (Matti) muusikkotaustat ainakaan vähennä. Soitto ja laulu sujuvat paremmin kuin hyvin myös Anu Enqvistiltä (Kati) ja Lotta Vaattovaaralta (Päivi). Aki Latvamäki työryhmineen on sovittanut Röyhkän biisejä tasolle, joita kuuntelisi näytelmästä irrallisenakin.
Lavasteissa ja puvustuksessa ollaan yksinkertaisilla linjoilla. Myös nuket piipahtelevat lavalla. Massiiviset tehosteet eivät kuulu tähän formaattiin. Mainio sanataide hyvin esitettynä riittää sillä saralla, ja pintaprameilu olisi ainoastaan haitallista. Tarinankerronnan selkeyttäjänä toimiva liitutaulu on nerokas, se sekä selvittää että naurattaa komiikallaan. Mielikuvituksessa on voima, kun kevytmoottoripyörää esittää porakone eikä siinä ole mitään kummallista. Kuva piirtyy selkeänä.
Oululaisessa aktiivisessa teatteriyleisössä on vakiintunut sanonta ”Klonkin sapluuna”, jolla viitataan pääasiassa Kuustien vänkään ohjaukseen. Punkerossakaan tämä ei jää huomaamatta. Tyylilleen uskollisena näytelmä ikään kuin ulkoistetaan välillä itsestään. Roolihahmot ovat pieninä hetkinä lavalla ”omana itsenään” ja tavallaan vääräleukailevat näyttelemiselle, vaikkapa tekemällä lyhyttä kitarakauppaa kesken näytelmän.
Tämä on sekä hauskaa, että vähän ärsyttävää. Eli toimivaa.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. “Homma karkasi käsistä.”
Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.
