Punkero on musiikkinäytelmä, mutta ehkä vielä enemmän komedia ja kasvutarina.
Akseli Klonk: Punkero. Esitykset Oulun Valvenäyttämöllä 4.–26.11.2016.
Ohjaus ja käsikirjoitus Janne Kuustie, Kauko Röyhkän Punkero-kuunnelmaan perustuen.
Musiikki Kauko Röyhkä, musiikin sovitus Aki Latvamäki & työryhmä.
Puvustus Tarja Pekkala ja Marva Aalto.
Rooleissa Pete Miettunen, Antti Viitala, Lotta Vaattovaara ja Anu Enqvist.
Toinen esityskausi on suunnitteilla.
Janne Kuustie on ohjannut ja käsikirjoittanut jälleen Kauko Röyhkän tekstiin perustuvan näytelmän, kantaesityksen Punkero-kuunnelman tekstiin. Matti haaveilee muusikon urasta, ihailee Beckiä ja kuulee tulevalta bändikaveriltaan Esalta Depeche Modea. Tytöt pyörivät mielessä ja kuvioissa, mutta unelma tähteydestä on intellektuelleille nuorukaisille se suurin.
Kotona kalikoita haaveiden rattaisiin laittavat jos ei täysin hipit vanhemmat, niin ainakin kirjailijaisä, joka tuskailee Matin tavoin taidemaailmassa menestymisen esteradalla. Jämy äiti yrittää ylläpitää nuhdetta ja kuria. Isälle maistuu tiukka, Mattia kiusataan punkeroksi. Naisista tykätään, mutta ei oikein osata.
Näyttelijäsuoritukset ovat mainioita ja uskottavia, ja niitä eivät Antti Viitalan (Esa) ja Pete Miettusen (Matti) muusikkotaustat ainakaan vähennä. Soitto ja laulu sujuvat paremmin kuin hyvin myös Anu Enqvistiltä (Kati) ja Lotta Vaattovaaralta (Päivi). Aki Latvamäki työryhmineen on sovittanut Röyhkän biisejä tasolle, joita kuuntelisi näytelmästä irrallisenakin.
Lavasteissa ja puvustuksessa ollaan yksinkertaisilla linjoilla. Myös nuket piipahtelevat lavalla. Massiiviset tehosteet eivät kuulu tähän formaattiin. Mainio sanataide hyvin esitettynä riittää sillä saralla, ja pintaprameilu olisi ainoastaan haitallista. Tarinankerronnan selkeyttäjänä toimiva liitutaulu on nerokas, se sekä selvittää että naurattaa komiikallaan. Mielikuvituksessa on voima, kun kevytmoottoripyörää esittää porakone eikä siinä ole mitään kummallista. Kuva piirtyy selkeänä.
Oululaisessa aktiivisessa teatteriyleisössä on vakiintunut sanonta ”Klonkin sapluuna”, jolla viitataan pääasiassa Kuustien vänkään ohjaukseen. Punkerossakaan tämä ei jää huomaamatta. Tyylilleen uskollisena näytelmä ikään kuin ulkoistetaan välillä itsestään. Roolihahmot ovat pieninä hetkinä lavalla ”omana itsenään” ja tavallaan vääräleukailevat näyttelemiselle, vaikkapa tekemällä lyhyttä kitarakauppaa kesken näytelmän.
Tämä on sekä hauskaa, että vähän ärsyttävää. Eli toimivaa.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
