Keijo Nevaranta: Lintujen silmissä kivien kylmyys. 48 s. Non Arts Books, 2. uusittu painos 2022; ensijulkaisu 1982.
”Valo taittuu toiseen asentoon/ ja kivien uurteet tulevat esiin”, kirjoittaa kajaanilainen runoilija Keijo Nevaranta runokokoelmassaan Lintujen silmissä kivien kylmyys. Teoksen tekee erikoiseksi se, että se on julkaistu ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten mutta saatu nyt uusittuna painoksena. Kun aiemmin ilmestynyttä kokoelmaa ei ole vertailussa, ei voi sanoa, miten paljon kokoelmaa on uusittu. Lyyriseltä otteeltaan teos on kestänyt hyvin aikaa: runot avautuvat ajattoman kosmisesti ja filosofisesti elämän tarkkailun sekä merkityssisältöjen analyysiksi.
Meri on muisti, joka kirjoittaa rannan kiviin salaisuutensa. Aalto on vain kuva, vaahtopää tai maininki, jossa me elämme. Konkretia ja katoavaisuus ovat yhtä. Sokrateen hyve ja oikeudenmukaisuus leikkaavat terävästi kiven kirjoituksen. Maailmankaikkeus on määritelty totuudeksi ihmisten ulottuvuuksiin, todistuskappale on kirjoitettu taivaisiin eivätkä viisaat tiedä, mitä ulkopuolella on. Näin vuosituhantinen viisaus, sofia, katsoo meihin, mutta kukaan ei halua menettää elämäänsä, vitaa. Kukaan ei toisaalta tiedä, mitä sen menettäminen idean tasolla merkitsee.
Nevaranta liittää neljän klassisen alkuaineen tulen, veden, maan ja ilman kautta alistumisen ja ikävän toisiinsa: ”Ota ilma sellaisena kuin se on/ – hengitä sitä/ Ota vesi sellaisena kuin se on/ – kasta kätesi siihen/ Ota maa sellaisena kuin se on/ – tallaa paljaat varpaasi pehmeään saveen”. Jokainen on osa kokonaisuutta, ja vain nöyryyden kautta voi oppia kunnioittamaan tietoa, joka on samalla kertaa metafyysistä sekä kokemusta, kuolemaa ja elämää. Nevaranta liittää nämä pohdiskelut yhtäkkiä lähelle, kotiseutuun, jota emme itsessämme tunnista. Ihmisen osa on vain nähdä, nähdä.
Meren äärellä Nevaranta liikkuu runoissaan läpi kokoelman. Meri voi olla myös hiljaisuus, käsite, suure, alkulähde. Meri on yksinäinen, mutta ihminen vielä yksinäisempi rannattomuuden äärellä: ”Tunsin suurempaa yksinäisyyttä kuin meri/ kahlasin autiompia rantoja kuin jumalat/ Epäröin, valutin rantaveteen/ suolaisia ja kuivia lohkareita/ tukahdutettua itkua.”
Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan. Hän on näkijä, joka johdattaa lukijansa tietämään kaikkea, mitä emme tiedä mutta mistä olemme varmoja. Meri on lakeus ja lakeus on meri. Historia kohtaa ja kokoaa latomeren. Ollaan siis matkalla pitkin niittyä, missä on läsnä ”äänten hiljaisuus ja kirkkaus”. Nevaranta vetää samalla yhteen ja sinkoaa erilleen.
Maailman merien yllä on uhka, sillä ihmisten ahneus tunkee kaikkialle. Nevarannan runous kääntyy kokoelman loppupuolella hiljaiseksi kannanotoksi: ”Meri on öljylauttoja/ emo ei enää tule takaisin/ Miten käy? Linnunsydän/ kylmässä rinnassa.” Vaakalaudalla ovat arvomme, puntarissa puheet suhteessa tekoihin, mutta kätemme ovat mykät mustasta öljystä. Kuolema ei erottele. Aika hautautuu hiekkaan.
Nevarannan kokoelma on vahva, itsenäinen ja terävä. Kivien äänet onttoudessaan erottuvat selvästi ja me niiden halkaistuissa sydämissä.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
Tapani Rantalan näyttely Kaikki on ollut mahdollista on esillä Kemin taidemuseossa 7.6.–9.8.2025. Kriitikko Helki Kallio yllättyi näyttelyssä positiivisesti.
”Vaikkakin teos on nimetty dekkariksi, murhat ja niiden setvintä on sivuosassa.” Matti A. Kemi luki Aurora Sainion esikoisteoksen Älä anna syntejäni anteeksi.
