Keijo Nevaranta: Lintujen silmissä kivien kylmyys. 48 s. Non Arts Books, 2. uusittu painos 2022; ensijulkaisu 1982.
”Valo taittuu toiseen asentoon/ ja kivien uurteet tulevat esiin”, kirjoittaa kajaanilainen runoilija Keijo Nevaranta runokokoelmassaan Lintujen silmissä kivien kylmyys. Teoksen tekee erikoiseksi se, että se on julkaistu ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten mutta saatu nyt uusittuna painoksena. Kun aiemmin ilmestynyttä kokoelmaa ei ole vertailussa, ei voi sanoa, miten paljon kokoelmaa on uusittu. Lyyriseltä otteeltaan teos on kestänyt hyvin aikaa: runot avautuvat ajattoman kosmisesti ja filosofisesti elämän tarkkailun sekä merkityssisältöjen analyysiksi.
Meri on muisti, joka kirjoittaa rannan kiviin salaisuutensa. Aalto on vain kuva, vaahtopää tai maininki, jossa me elämme. Konkretia ja katoavaisuus ovat yhtä. Sokrateen hyve ja oikeudenmukaisuus leikkaavat terävästi kiven kirjoituksen. Maailmankaikkeus on määritelty totuudeksi ihmisten ulottuvuuksiin, todistuskappale on kirjoitettu taivaisiin eivätkä viisaat tiedä, mitä ulkopuolella on. Näin vuosituhantinen viisaus, sofia, katsoo meihin, mutta kukaan ei halua menettää elämäänsä, vitaa. Kukaan ei toisaalta tiedä, mitä sen menettäminen idean tasolla merkitsee.
Nevaranta liittää neljän klassisen alkuaineen tulen, veden, maan ja ilman kautta alistumisen ja ikävän toisiinsa: ”Ota ilma sellaisena kuin se on/ – hengitä sitä/ Ota vesi sellaisena kuin se on/ – kasta kätesi siihen/ Ota maa sellaisena kuin se on/ – tallaa paljaat varpaasi pehmeään saveen”. Jokainen on osa kokonaisuutta, ja vain nöyryyden kautta voi oppia kunnioittamaan tietoa, joka on samalla kertaa metafyysistä sekä kokemusta, kuolemaa ja elämää. Nevaranta liittää nämä pohdiskelut yhtäkkiä lähelle, kotiseutuun, jota emme itsessämme tunnista. Ihmisen osa on vain nähdä, nähdä.
Meren äärellä Nevaranta liikkuu runoissaan läpi kokoelman. Meri voi olla myös hiljaisuus, käsite, suure, alkulähde. Meri on yksinäinen, mutta ihminen vielä yksinäisempi rannattomuuden äärellä: ”Tunsin suurempaa yksinäisyyttä kuin meri/ kahlasin autiompia rantoja kuin jumalat/ Epäröin, valutin rantaveteen/ suolaisia ja kuivia lohkareita/ tukahdutettua itkua.”
Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan. Hän on näkijä, joka johdattaa lukijansa tietämään kaikkea, mitä emme tiedä mutta mistä olemme varmoja. Meri on lakeus ja lakeus on meri. Historia kohtaa ja kokoaa latomeren. Ollaan siis matkalla pitkin niittyä, missä on läsnä ”äänten hiljaisuus ja kirkkaus”. Nevaranta vetää samalla yhteen ja sinkoaa erilleen.
Maailman merien yllä on uhka, sillä ihmisten ahneus tunkee kaikkialle. Nevarannan runous kääntyy kokoelman loppupuolella hiljaiseksi kannanotoksi: ”Meri on öljylauttoja/ emo ei enää tule takaisin/ Miten käy? Linnunsydän/ kylmässä rinnassa.” Vaakalaudalla ovat arvomme, puntarissa puheet suhteessa tekoihin, mutta kätemme ovat mykät mustasta öljystä. Kuolema ei erottele. Aika hautautuu hiekkaan.
Nevarannan kokoelma on vahva, itsenäinen ja terävä. Kivien äänet onttoudessaan erottuvat selvästi ja me niiden halkaistuissa sydämissä.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
