Keijo Nevaranta: Lintujen silmissä kivien kylmyys. 48 s. Non Arts Books, 2. uusittu painos 2022; ensijulkaisu 1982.
”Valo taittuu toiseen asentoon/ ja kivien uurteet tulevat esiin”, kirjoittaa kajaanilainen runoilija Keijo Nevaranta runokokoelmassaan Lintujen silmissä kivien kylmyys. Teoksen tekee erikoiseksi se, että se on julkaistu ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten mutta saatu nyt uusittuna painoksena. Kun aiemmin ilmestynyttä kokoelmaa ei ole vertailussa, ei voi sanoa, miten paljon kokoelmaa on uusittu. Lyyriseltä otteeltaan teos on kestänyt hyvin aikaa: runot avautuvat ajattoman kosmisesti ja filosofisesti elämän tarkkailun sekä merkityssisältöjen analyysiksi.
Meri on muisti, joka kirjoittaa rannan kiviin salaisuutensa. Aalto on vain kuva, vaahtopää tai maininki, jossa me elämme. Konkretia ja katoavaisuus ovat yhtä. Sokrateen hyve ja oikeudenmukaisuus leikkaavat terävästi kiven kirjoituksen. Maailmankaikkeus on määritelty totuudeksi ihmisten ulottuvuuksiin, todistuskappale on kirjoitettu taivaisiin eivätkä viisaat tiedä, mitä ulkopuolella on. Näin vuosituhantinen viisaus, sofia, katsoo meihin, mutta kukaan ei halua menettää elämäänsä, vitaa. Kukaan ei toisaalta tiedä, mitä sen menettäminen idean tasolla merkitsee.
Nevaranta liittää neljän klassisen alkuaineen tulen, veden, maan ja ilman kautta alistumisen ja ikävän toisiinsa: ”Ota ilma sellaisena kuin se on/ – hengitä sitä/ Ota vesi sellaisena kuin se on/ – kasta kätesi siihen/ Ota maa sellaisena kuin se on/ – tallaa paljaat varpaasi pehmeään saveen”. Jokainen on osa kokonaisuutta, ja vain nöyryyden kautta voi oppia kunnioittamaan tietoa, joka on samalla kertaa metafyysistä sekä kokemusta, kuolemaa ja elämää. Nevaranta liittää nämä pohdiskelut yhtäkkiä lähelle, kotiseutuun, jota emme itsessämme tunnista. Ihmisen osa on vain nähdä, nähdä.
Meren äärellä Nevaranta liikkuu runoissaan läpi kokoelman. Meri voi olla myös hiljaisuus, käsite, suure, alkulähde. Meri on yksinäinen, mutta ihminen vielä yksinäisempi rannattomuuden äärellä: ”Tunsin suurempaa yksinäisyyttä kuin meri/ kahlasin autiompia rantoja kuin jumalat/ Epäröin, valutin rantaveteen/ suolaisia ja kuivia lohkareita/ tukahdutettua itkua.”
Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan. Hän on näkijä, joka johdattaa lukijansa tietämään kaikkea, mitä emme tiedä mutta mistä olemme varmoja. Meri on lakeus ja lakeus on meri. Historia kohtaa ja kokoaa latomeren. Ollaan siis matkalla pitkin niittyä, missä on läsnä ”äänten hiljaisuus ja kirkkaus”. Nevaranta vetää samalla yhteen ja sinkoaa erilleen.
Maailman merien yllä on uhka, sillä ihmisten ahneus tunkee kaikkialle. Nevarannan runous kääntyy kokoelman loppupuolella hiljaiseksi kannanotoksi: ”Meri on öljylauttoja/ emo ei enää tule takaisin/ Miten käy? Linnunsydän/ kylmässä rinnassa.” Vaakalaudalla ovat arvomme, puntarissa puheet suhteessa tekoihin, mutta kätemme ovat mykät mustasta öljystä. Kuolema ei erottele. Aika hautautuu hiekkaan.
Nevarannan kokoelma on vahva, itsenäinen ja terävä. Kivien äänet onttoudessaan erottuvat selvästi ja me niiden halkaistuissa sydämissä.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
