Järisyttävä romaani raakalaismaisesta natsi-Saksasta

Ulrich Alexander Boschwitz: Matkalainen. Suom. Raija Nylander. 300 s. WSOY 2024.

”Ihmisarvo, hän ajatteli, onhan jokaisella ihmisarvo, ei sitä saa antaa kenenkään riistää.” Näin pohdiskelee Ulrich Alexander Boschwitzin romaanin Matkalainen päähenkilö, berliininjuutalainen liikemies Otto Silberman. Hän joutuu päättymättömälle pakomatkalle natsien aloittaessa silmittömät juutalaisten vangitsemiset ja keskitysleireille kuljettamiset.

Silberman joutuu luopumaan vuoden 1938 pogromeissa läheisistään, työstään ja turvallisuudentunteestaan. Identiteetin menettäminen on aallonpohja, sillä hän on aina uskonut Saksan ihmisoikeuksiin. Romaani on rakennettu kafkamaiseen tyyliin, jossa synkkyys, pessimismi ja mystisyys leimaavat kokonaisvaltaisesti niin henkilöitä kuin kerrontaakin.

Ulrich Alexander Boschwitz syntyi Berliinissä vuonna 1915. Hän pakeni äitinsä kanssa Ruotsiin, Norjaan, Luxemburgiin ja Ranskaan, missä hän kirjoitti tämän Saksan juutalaisiin 1938 kohdistetun kristalliyön tapahtumiin pohjautuvan teoksen. Sodan puhjettua 1939 hän siirtyi äitinsä kanssa Englantiin, missä heidät viholliskansalaisina eristettiin ja pakkosiirrettiin Australiaan. Vuonna 1942 Boschwitz sai luvan palata takaisin Englantiin, mutta saksalaiset torpedoivat laivan Atlantilla vieden niin matkustajat kuin miehistönkin syvyyksiin.

Teoksen tekee erikoiseksi se, että käsikirjoitus löydettiin 80 vuotta myöhemmin ja nyt se on julkaistu yli 30 kielellä. Saksankielinen käsikirjoitus päätyi 1960-luvulla Frankfurt am Mainiin, missä sitä säilytetään pakolaiskirjallisuuden arkistossa. Nyt teoksesta on tullut maailmanlaajuinen arvostelu- ja myyntimenestys. Eikä suotta, sillä Boschwitz kuvaa tarkasti saksalaista elämänmuotoa ja natsien otteen kiristymistä päivä päivältä. Pelon ja ahdistuksen ilmapiiri on kouriintuntuvasti läsnä lujassa kerronnassa.

Päähenkilö Otto Silberman on naimisissa arjalaisen Elfrieden kanssa. Silbermanissa ei ole juutalaisia piirteitä, mitä hän painottaa usein pakomatkallaan. Se on myös yksi pelastusrengas elämässä. Juutalaisesta taustasta hän ei pääse kuitenkaan irti. Pelko on joka käänteessä, jokaisella asemalla, jokaisessa junassa, joka yö, joka hetki.

Silberman on taitava tarpeen tullen vaihtamaan rooleja. Hänen on paettava, vapauduttava, päästävä pois, joten kaikki keinot on osattava käyttävä viisaasti. Jokaiseen matkakumppaniin on suhtauduttava epäluuloisesti. Vaivihkaisilla kysymyksillä voi kartoittaa, voiko toiseen luottaa. Silberman toteaa matkallaan lakonisesti: ”Elän menestysten keskellä.”

Silberman tapaa mitä originelleimpia ihmisiä. Keskustelut heidän kanssaan ovat välillä arkisia, välillä filosofisia ja ihmisen mieltä laveasti kartoittavia. Silberman on erinomainen ihmistuntija, joka jo puolesta sanasta tietää, millaisen henkilön kanssa hän tekemisissä.

Boschwitz kuvaa päähenkilönsä kautta natsien vallan diktatorista ydintä ja ihmisyyden syvää halveksuntaa. Jokainen matkustaja on epäluuloinen kanssamatkustajiaan kohtaan. Epätoivo syvenee, kaikki menettää merkityksensä. Entiset ystävät muuttuvat vihollisiksi. Kun toivo katoaa, elämä on menetetty. Sen Silberman saa katkerasti kokea.

Saksan juutalaisille selvisi nopeasti, että pako maasta on ainoa keino selvitä hengissä. Mutta kaikki ovet sulkeutuivat – paitsi keskitysleirien. Boschwitz ei kirjoita Silbermanin kautta vain epätoivoa, vaan laajentaa sen koko yhteiskunnan tason syöväksi kaikkine kauheuksineen. Mukana kerronnassa on myös oman perheen traagisia kokemuksia natsien kynsissä.

Kontrasti on myös siinä, että Silberman on syntynperältään juutalainen mutta identiteetiltään saksalainen, ja hän on taistellut ensimmäisessä maailmansodassa rintamalla. Mutta mikään ei pelasta häntä. Boschwitz säilytti uskon tulevaisuuteen kirjoittaessaan runossa: ”Toivo vain suo voimaa elää./ Se ken näkee edessään/ pelkkää tyhjää, ehti kuolla/ ennen täältä lähtöään.”

Kuoltuaankin Boschwitz puhuu vahvemman inhimillisyyden puolesta. Siksi Matkalainen on teemoiltaan tärkeä kirja tämän päivän yhä synkeämmäksi käyvässä maailmassa.

Kaltio – Pääkirjoitus

Keksittyä taidetta

Pääkirjoitus 2-3/2024

”Tunnelma avajaisissa poikkesi mukavasti siitä, mihin olen tottunut. Ehkä satun vain aina perinteisempiin avajaisiin, missä ammattitaiteilijat esittelevät työtään viinimukin säestyksellä.” Päätoimittajakin katselee tällä kertaa taidetta.