Ulrich Alexander Boschwitz: Matkalainen. Suom. Raija Nylander. 300 s. WSOY 2024.
”Ihmisarvo, hän ajatteli, onhan jokaisella ihmisarvo, ei sitä saa antaa kenenkään riistää.” Näin pohdiskelee Ulrich Alexander Boschwitzin romaanin Matkalainen päähenkilö, berliininjuutalainen liikemies Otto Silberman. Hän joutuu päättymättömälle pakomatkalle natsien aloittaessa silmittömät juutalaisten vangitsemiset ja keskitysleireille kuljettamiset.
Silberman joutuu luopumaan vuoden 1938 pogromeissa läheisistään, työstään ja turvallisuudentunteestaan. Identiteetin menettäminen on aallonpohja, sillä hän on aina uskonut Saksan ihmisoikeuksiin. Romaani on rakennettu kafkamaiseen tyyliin, jossa synkkyys, pessimismi ja mystisyys leimaavat kokonaisvaltaisesti niin henkilöitä kuin kerrontaakin.
Ulrich Alexander Boschwitz syntyi Berliinissä vuonna 1915. Hän pakeni äitinsä kanssa Ruotsiin, Norjaan, Luxemburgiin ja Ranskaan, missä hän kirjoitti tämän Saksan juutalaisiin 1938 kohdistetun kristalliyön tapahtumiin pohjautuvan teoksen. Sodan puhjettua 1939 hän siirtyi äitinsä kanssa Englantiin, missä heidät viholliskansalaisina eristettiin ja pakkosiirrettiin Australiaan. Vuonna 1942 Boschwitz sai luvan palata takaisin Englantiin, mutta saksalaiset torpedoivat laivan Atlantilla vieden niin matkustajat kuin miehistönkin syvyyksiin.
Teoksen tekee erikoiseksi se, että käsikirjoitus löydettiin 80 vuotta myöhemmin ja nyt se on julkaistu yli 30 kielellä. Saksankielinen käsikirjoitus päätyi 1960-luvulla Frankfurt am Mainiin, missä sitä säilytetään pakolaiskirjallisuuden arkistossa. Nyt teoksesta on tullut maailmanlaajuinen arvostelu- ja myyntimenestys. Eikä suotta, sillä Boschwitz kuvaa tarkasti saksalaista elämänmuotoa ja natsien otteen kiristymistä päivä päivältä. Pelon ja ahdistuksen ilmapiiri on kouriintuntuvasti läsnä lujassa kerronnassa.
Päähenkilö Otto Silberman on naimisissa arjalaisen Elfrieden kanssa. Silbermanissa ei ole juutalaisia piirteitä, mitä hän painottaa usein pakomatkallaan. Se on myös yksi pelastusrengas elämässä. Juutalaisesta taustasta hän ei pääse kuitenkaan irti. Pelko on joka käänteessä, jokaisella asemalla, jokaisessa junassa, joka yö, joka hetki.
Silberman on taitava tarpeen tullen vaihtamaan rooleja. Hänen on paettava, vapauduttava, päästävä pois, joten kaikki keinot on osattava käyttävä viisaasti. Jokaiseen matkakumppaniin on suhtauduttava epäluuloisesti. Vaivihkaisilla kysymyksillä voi kartoittaa, voiko toiseen luottaa. Silberman toteaa matkallaan lakonisesti: ”Elän menestysten keskellä.”
Silberman tapaa mitä originelleimpia ihmisiä. Keskustelut heidän kanssaan ovat välillä arkisia, välillä filosofisia ja ihmisen mieltä laveasti kartoittavia. Silberman on erinomainen ihmistuntija, joka jo puolesta sanasta tietää, millaisen henkilön kanssa hän tekemisissä.
Boschwitz kuvaa päähenkilönsä kautta natsien vallan diktatorista ydintä ja ihmisyyden syvää halveksuntaa. Jokainen matkustaja on epäluuloinen kanssamatkustajiaan kohtaan. Epätoivo syvenee, kaikki menettää merkityksensä. Entiset ystävät muuttuvat vihollisiksi. Kun toivo katoaa, elämä on menetetty. Sen Silberman saa katkerasti kokea.
Saksan juutalaisille selvisi nopeasti, että pako maasta on ainoa keino selvitä hengissä. Mutta kaikki ovet sulkeutuivat – paitsi keskitysleirien. Boschwitz ei kirjoita Silbermanin kautta vain epätoivoa, vaan laajentaa sen koko yhteiskunnan tason syöväksi kaikkine kauheuksineen. Mukana kerronnassa on myös oman perheen traagisia kokemuksia natsien kynsissä.
Kontrasti on myös siinä, että Silberman on syntynperältään juutalainen mutta identiteetiltään saksalainen, ja hän on taistellut ensimmäisessä maailmansodassa rintamalla. Mutta mikään ei pelasta häntä. Boschwitz säilytti uskon tulevaisuuteen kirjoittaessaan runossa: ”Toivo vain suo voimaa elää./ Se ken näkee edessään/ pelkkää tyhjää, ehti kuolla/ ennen täältä lähtöään.”
Kuoltuaankin Boschwitz puhuu vahvemman inhimillisyyden puolesta. Siksi Matkalainen on teemoiltaan tärkeä kirja tämän päivän yhä synkeämmäksi käyvässä maailmassa.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
