”Luonto tulee kyllä toimeen ilman ihmistä, mutta ihminen ei tule toimeen ilman luontoa”, Juha K. Tapio kirjoittaa esseessään ihmisen luontosuhteesta (s. 64–67). Tämän huomion on ihmisajattelu tehnyt historiansa aikana lukemattomia kertoja, ja onkin häkellyttävä todeta, miten hyvin ihminen toimeliaisuudessaan näyttää sen jatkuvasti unohtavan, joka puolella maapalloa.
Olen itsekin yksi näistä unohtajista. Ottaen huomioon, kuinka monta kertaa olen pääkirjoituksissanikin tuskaillut globaalia Gaian pahoinpitelyä, syön esimerkiksi edelleen häkellyttävän paljon eläinten lihaa. Puolustelen itseäni selittämällä, että vähennän jatkuvasti, ainakin yritän, en aja autoa… ainakin yritän.
Pääsiäisen tienoon pääkirjoituksissa on ollut tapana myös viitata Uuteen Testamenttiin. Ainakin yritän. Luotan ja uskon siihen, että jos kaikki edes yrittäisivät, ja tekisivät jotain luonnon hyväksi, tai luopuisivat edes joistakin sitä vahingoittavista teoista, välttäisimme apokalyptiset tulevaisuudenkuvat. Ei minun tarvitse luopua kaikesta tai uhrautua ristille muiden synnit lunastaen. Äiti Maata vastaan syntiä tehneet joutuvat tekonsa kaikki jollain tavalla lunastamaan.
Jokainen teko vaikuttaa. Pienistä puroista kasvaa suuri joki. Mutta purojen pitää kulkea enemmän tai vähemmän samaan suuntaan, jotta virta on tarpeeksi vahva kuluttaakseen itselleen uuden, terveemmän uoman. Keskenään riitelevät virtaukset muodostavat vain pyörteitä, jotka kuin Kharybdis imevät koko ihmisarkin syövereihin vetiseen kuolemaan.
Metaforien sekoittaminen palauttaa meidät taas uhraukseen. On valittava kuin Odysseus ja annettava kuusipäisen Skyllan napata osa miehistöstä, jotta muut selviävät hengissä. On luovuttava jostain saavutetusta, joistain mielihyvää antavista ja arkielämää jotenkin helpottavista asioista, jotta ihminen lajina voi jatkaa maallista tallustustaan.
Ja voi olla, että huomaamme, ettemme itse asiassa kaipaakaan sitä, mistä luovuimme.
Jos tämä lehti tuntuu oudolta käsissäsi, ei huolta: vaihdoimme kiiltävään paperiin vain tämän tuplanumeron ajaksi, ja jo seuraava eli Kaltio 3/2021 saapuu luoksesi kesäkuussa tuttuna mattana. Mattapintainen paperi imee huokoisena mustetta kiiltävää enemmän, ja halusimme Kenen luonto? -hankkeen valokuvien toistuvan mahdollisimman terävinä.
Otan mielelläni palautetta vastaan lehden erikoisnumeron sormituntumasta, ja muustakin. Mikäli tämä yhteistyö onnistuu hyvin, saatamme myös jatkossa julkaista erikoisnumeroita pohjoisten eri kuvataide- ja muidenkin toimijoiden kanssa. Koronaeristyksen aikana on päässyt syntymään monenlaisia ajatuksia erilaisista yhteisprojekteista, toivottavasti joitakin tulee joskus toteutettuakin.
Mutta sitäkin enemmän toivon, että vielä joskus pääsemme kokemaan elävää teatteria ja musiikkia ja kaikkea muuta yhdessäoloa. Siihen asti: etähalaus kaikille!
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Aluksi taas tiedotusasia: tilaajat, muistakaas tarkistella myös sähköpostienne roskapostilaatikoita. Lokakuussa lähetetyistä tilauslaskuista nimittäin suuri osa on yhä maksamatta, ja kunhan […]
Tämän joulukuun kansiteoksemme on Pirjo Nykäsen öljyvärimaalaus ”Kasvatan kukkia sinulle rakkaani” (2019), jonka voi 25.1.2024 saakka nähdä Raahen Myötätuuli-galleriassa. Kaksi […]
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
