Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Isää etsimässä
Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä. Myllylahti 2019.
Aikamatkustus on tänä vuonna ollut esillä useammassakin nuortenkirjassa, esimerkiksi Sanna Iston ja Marisha Rasi-Koskisen romaaneissa. Samaan tyyliin reissataan myös liminkalaisen Mikko Koirasen teoksessa Nauhoitettava ennen käyttöä.
16-vuotias Miro Alavus elää kahdestaan äitinsä kanssa, eikä isä ole ollut koskaan kuvioissa mukana. Miro kyselee isästään, mutta äiti kieltäytyy puhumasta vedoten Miron ikään ja asian monimutkaisuuteen.
Apua isäkysymykseen tulee yllättävältä taholta. Nukkavierun digitointifirman omistaja Heikki esittelee Mirolle mystisen kaukosäätimen, joka avulla pystyy siirtymään VHS-kaseteille nauhoitettujen kotivideoiden kuvaushetkiin. Heikki yllyttää Miroa matkustamaan seitsemäntoista vuoden taakse ja etsimään isän. Tovin tuumattuaan Miro päättää uskaltaa ja astuu television kautta vuoteen 2002.
Menneessä Miro kohtaa monenlaista haastetta. Suuri järkytys pojalle ovat esimerkiksi yksityiskohdat, joita äidin elämästä paljastuu. Niiden vuoksi Mironkin elämä alkaa näyttää erilaiselta.
Ajassa matkustaminen on sommiteltu kekseliäästi. Miro toteaa toistuvasti, miten aivot menevät solmuun vuosien välillä siirtyillessä ja samaa voi sanoa lukijakin.
Koiranen kuvaa vuotta 2002 pitkälti esineiden, muodin ja musiikin kautta. Esimerkiksi löysä hiphop-muoti näyttää tämän päivän Miron silmissä oudolta ja pojan ananastukka toisaalta huvittaa menneen ajan tyttöjä.
Paljon hupia saadaan myös puhelimien ja muun elektroniikan vertailusta. Havahduttavaa on huomata, miten muinaiselta tuntuu aika, jolloin älypuhelimista ei ollut vielä tietoakaan. Ja siitä ei kuitenkaan ole kahtakaan vuosikymmentä!
Kerronta vetää ja lause on liukas. Pieni uhan tuntu on koko ajan läsnä, vaikka Miro ei kovin hurjiin ongelmiin ajaudukaan. Sivuja tekee tästäkin syystä mieli käännellä ripeästi. Myös kieli on teini-ikäisen minäkertojan suuhun sopivan rentoa ja murre kohdillaan.
Romaani toimii ennen kaikkea letkeänä seikkailuna, josta voi vain heittäytyä nauttimaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että loppukaarros oli minun makuuni aavistuksen liian helppo, jopa imelä.
Paikkakuntia kuvataan romaaneissa joskus niin paljon ja perusteellisesti, että kaupungista tulee melkein yksi hahmo lisää. Koiranen ei mene aivan niin pitkälle, mutta oululaisille ja kaupunkia muuten tunteville on silti kirjassa runsaasti tuttuja paikkoja bongattavaksi. Tarina sijoittuu pitkälti Tuiraan, mikä tietysti lämmittää entisen tuiralaisen mieltä aivan erityisesti.
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Stereotyyppejä ruokkimatta: 2020-luvun saamelaiset rap-artistit Yungmiqu ja Jezebro
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Saamelainen taidepuhe yksityisestä julkiseksi?
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Kaikkea kaikkialla, koko ajan
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Kannessa: Bellum sacrum
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Mielettömän hengetön epookki Seilin saaren mielettömistä ihmiskohtaloista
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Kenen Suomi näkyy apurahapäätöksissä?
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Säämerkintöjä (kulttuuri-) ilmastonmuutoksen alla
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
maasta, vitusta
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Salaiset taidenautinnot vesivoimalaitoksella
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Tervasta ja taiteesta…
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
.. ekologiseen jälleenrakennukseen
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Haapajärven rannalta, Nivalan laakeilta pelloilta Pielaveden lepikolle
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Taiteilijavieraita ja talonväkeä Pikisaaren polulla
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Muraalimaalarin kertomus Merikosken muraalista
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Sisar väkevä valkoinen, sisaret solidaariset siniset
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
Everstiluutnantti Kuussaaren kujanjuoksu
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
Ostari on festari
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
Perämeren muuttuvat kasvot
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Kannessa: Pieni punainen metsä
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.