Juho Rautio: Sunnuntain rajat. 155 s. Enostone 2020.
Aiemmin runoilijana kunnostautunut Juho Rautio esittelee taitonsa novellitaiteen puolella teoksellaan Sunnuntain rajat. Aiemmin viisi runokokoelmaa julkaissut Rautio onnistuu esikoisnovellikokoelmassaan kiitettävästi.
Verkkaisesti kehittyvät novellit nojaavat mukavan muljahtaneisiin ihmiskohtaloihin, joiden tehtävä on sisyfosmaisesti jatkaa valitsemallaan tiellä. Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.
Dialogivetoiset novellit ”Nouse ylös” sekä ”Itäsuomalainen perheidylli” muistuttavat sisällöltään Kari Hotakaisen ja Jari Tervon lyhytkerronnallista komediaa 1990-luvun alusta. Tyynet, elämänpettymyksille alistuneet sukupolvet jatkavat jälkipolven kärsimysnäytelmäänsä omin säännöin.
Järisyttävin, samalla mieleenpainuvin ja ehkäpä samalla onnistunein on joulumaisemaan kätkeytyvä perhetragedia ”Avanto”. Sen mukkamainen pohjavire ja surumielisyys on kerrassaan onnistunut, sanalla sanoen hyytävä. Mitättömiltä näyttävin kääntein novellin painostava tunnelma onnistutaan kuvaamaan eleettömästi. Samalla ”Avanto” on novelleista sivumäärältään lyhin, seitsensivuinen, kun keskimäärin Raution novellit ovat parikymmensivuisia.
Kepeämpää kuvastoa tarjoavat ”Fluidumit I” tai ”Että hymy pysyisi”. Rakenteeltaan novellit nojaavat loistavasti muotoiltuihin loppukappaleisiin, jotka hirtehisesti onnistuvat poikkeuksetta. Eksistentiaalista kriisiä hahmot eivät ehdi edes murehtia, koska mielensisäistä, tyrskyävää sekä vimmaista purjehdusta on pakko kiiruhtaa vastoinkäymisistä huolimatta.
Raution novellikokoelma on jatkumoa suomalaisen novellitaiteen uudelle nousulle. Merestä ja Haanpäästä on ajallisesti kuljettu novellitaiteessa pitkä matka, mutta pohjavirtauksissa ollaan silti ihmisyyden peruskysymysten äärellä. Raution tapa tulkita seilaavaa ihmistä tiivistyy ovelasti viimeiseen novelliin ”Eräs odysseia”.
Kuten hyvän novellin, myös Raution matkan näissä omintakeisissa novelleissa toivoisi jatkuvan.
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
