Juho Rautio: Sunnuntain rajat. 155 s. Enostone 2020.
Aiemmin runoilijana kunnostautunut Juho Rautio esittelee taitonsa novellitaiteen puolella teoksellaan Sunnuntain rajat. Aiemmin viisi runokokoelmaa julkaissut Rautio onnistuu esikoisnovellikokoelmassaan kiitettävästi.
Verkkaisesti kehittyvät novellit nojaavat mukavan muljahtaneisiin ihmiskohtaloihin, joiden tehtävä on sisyfosmaisesti jatkaa valitsemallaan tiellä. Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.
Dialogivetoiset novellit ”Nouse ylös” sekä ”Itäsuomalainen perheidylli” muistuttavat sisällöltään Kari Hotakaisen ja Jari Tervon lyhytkerronnallista komediaa 1990-luvun alusta. Tyynet, elämänpettymyksille alistuneet sukupolvet jatkavat jälkipolven kärsimysnäytelmäänsä omin säännöin.
Järisyttävin, samalla mieleenpainuvin ja ehkäpä samalla onnistunein on joulumaisemaan kätkeytyvä perhetragedia ”Avanto”. Sen mukkamainen pohjavire ja surumielisyys on kerrassaan onnistunut, sanalla sanoen hyytävä. Mitättömiltä näyttävin kääntein novellin painostava tunnelma onnistutaan kuvaamaan eleettömästi. Samalla ”Avanto” on novelleista sivumäärältään lyhin, seitsensivuinen, kun keskimäärin Raution novellit ovat parikymmensivuisia.
Kepeämpää kuvastoa tarjoavat ”Fluidumit I” tai ”Että hymy pysyisi”. Rakenteeltaan novellit nojaavat loistavasti muotoiltuihin loppukappaleisiin, jotka hirtehisesti onnistuvat poikkeuksetta. Eksistentiaalista kriisiä hahmot eivät ehdi edes murehtia, koska mielensisäistä, tyrskyävää sekä vimmaista purjehdusta on pakko kiiruhtaa vastoinkäymisistä huolimatta.
Raution novellikokoelma on jatkumoa suomalaisen novellitaiteen uudelle nousulle. Merestä ja Haanpäästä on ajallisesti kuljettu novellitaiteessa pitkä matka, mutta pohjavirtauksissa ollaan silti ihmisyyden peruskysymysten äärellä. Raution tapa tulkita seilaavaa ihmistä tiivistyy ovelasti viimeiseen novelliin ”Eräs odysseia”.
Kuten hyvän novellin, myös Raution matkan näissä omintakeisissa novelleissa toivoisi jatkuvan.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. Kemi Aili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
