Kaltio ei ole tänä vuonna mukana Helsingin kirjamessuilla. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n yhteisosastolle olemme osallistuneet aina, kun itse olen lehdenteossa mukana ollut, ja aiemminkin, eli yli viidentoista vuoden perinne katkeaa nyt.
Jo usean vuoden ajan messuille osallistumisesta on syntynyt enemmän kuluja kuin tuloja. Tapana on ollut lähettää pieni määrä uusia Kaltion numeroita myyntiin ja isompi kuorma vanhoja, myymättä jääneitä lehtiä ilmaisjakeluun näytenumeroina. Tulos on aina sama: ilmaiset lehdet lähtevät kävijöiden mukaan, maksullisia ostetaan muutamia.
Ilmaisnumeroiden jakelu Helsingissä ei ole muuttunut toivotusti uusiksi tilaajiksi, joten on vihdoin hyväksyttävä panos–tuotos-analyysin tulos: kannattaa suunnata panokset muualle. Helsingin kirjamessut on muodostunut vahvan kaupalliseksi tapahtumaksi, jossa valtaosa kävijöistä käy ostamassa mediassa julkisuutta saaneitten tekijöitten kirjoja ensin näitten kirjaesittelykeskustelut kuunneltuaan.
En minäkään ole koskaan tehnyt tilauspäätöstä itselleni aiemmin vieraasta lehdestä irtonumeroon messutapahtumassa törmättyäni. Lehtitilauksen myyminen messuilla vaatisi sellaista asiakaskeskustelua, jollaiseen kovin harvalla messukävijällä Helsingissä nykyisin tuntuu olevan aikaa tai halua. Vielä kymmenen vuotta sitten saatoin messuhallissa tai sen ravintoloissa jutella niitä näitä tuttujen ja tuttujen tuttujen kanssa pitempäänkin, nykyisin kasvaneen hallin lisääntynyt häly ei tällaiseen enää kannusta.
Toki vierailisin kirjamessuilla mieluusti edelleen. Haluan tässä vakuuttaa itsellenikin, että Kaltion kannalta on tärkeämpää olla läsnä erilaisissa pienemmissä tapahtumissa täällä pohjoisessa. Helsingin kirjamessujen aikaan Oulussa Akseli Klonkin Kesäaika päättyy -festivaali sekä Kemin Taiteiden Yön kulttuurikirppis ovat hedelmällisempiä myyntipaikkoja ja vaativat vain pientä panostusta.
Haluamme Kaltion näkyvän useammin pienissä pohjoisen tapahtumissa kuin suurilla etelän messuilla. Tämän numeron aion lähteä julkistamaan Iisalmen Peider-festille lauantaina 20.10. Suhteellisen pohjoinen se Iisalmikin vielä on.
Uutinen kulttuuritoimittaja emerita Kaisu Mikkolan menehtymisestä ei ole tätä kirjoittaessa vielä päässyt päähäni kunnolla uppoamaan. Kalevan kulttuuritoimituksen johdosta eläkkeelle jäätyään Kaisu halusi avustaa vielä Kaltiota, mistä en varmaankaan tajunnut kiittää häntä tarpeeksi. Nyt voin vain surra kaikkia niitä kysymyksiä, jotka jätin tekemättä, ja kaikkia niitä vastauksia, jotka jäivät kuulematta. Ja voin toki kiittää tässä, näin, näistä Kaltion päätoimittajuuteni alkuvuosista, joissa Kaisun antama tuki on osaltaan pönkittänyt uskoani tämän lehden tekemisen tarpeellisuuteen sekä omiin kykyihini siinä. Toivotan Kaltion puolesta voimia ja kaikkea hyvää myös Kaisun miehelle, kuvataiteilija Matti Mikkolalle.
Ars longa, vita brevis. Sinunkin muistosi takia jatkamme työtämme, Kaisu, ja pyrimme tekemään tästä karusta pohjoisesta maailmankolkasta yhä iloisemman paikan elää.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. Kemi Aili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
