Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä. Myllylahti 2019.
Aikamatkustus on tänä vuonna ollut esillä useammassakin nuortenkirjassa, esimerkiksi Sanna Iston ja Marisha Rasi-Koskisen romaaneissa. Samaan tyyliin reissataan myös liminkalaisen Mikko Koirasen teoksessa Nauhoitettava ennen käyttöä.
16-vuotias Miro Alavus elää kahdestaan äitinsä kanssa, eikä isä ole ollut koskaan kuvioissa mukana. Miro kyselee isästään, mutta äiti kieltäytyy puhumasta vedoten Miron ikään ja asian monimutkaisuuteen.
Apua isäkysymykseen tulee yllättävältä taholta. Nukkavierun digitointifirman omistaja Heikki esittelee Mirolle mystisen kaukosäätimen, joka avulla pystyy siirtymään VHS-kaseteille nauhoitettujen kotivideoiden kuvaushetkiin. Heikki yllyttää Miroa matkustamaan seitsemäntoista vuoden taakse ja etsimään isän. Tovin tuumattuaan Miro päättää uskaltaa ja astuu television kautta vuoteen 2002.
Menneessä Miro kohtaa monenlaista haastetta. Suuri järkytys pojalle ovat esimerkiksi yksityiskohdat, joita äidin elämästä paljastuu. Niiden vuoksi Mironkin elämä alkaa näyttää erilaiselta.
Ajassa matkustaminen on sommiteltu kekseliäästi. Miro toteaa toistuvasti, miten aivot menevät solmuun vuosien välillä siirtyillessä ja samaa voi sanoa lukijakin.
Koiranen kuvaa vuotta 2002 pitkälti esineiden, muodin ja musiikin kautta. Esimerkiksi löysä hiphop-muoti näyttää tämän päivän Miron silmissä oudolta ja pojan ananastukka toisaalta huvittaa menneen ajan tyttöjä.
Paljon hupia saadaan myös puhelimien ja muun elektroniikan vertailusta. Havahduttavaa on huomata, miten muinaiselta tuntuu aika, jolloin älypuhelimista ei ollut vielä tietoakaan. Ja siitä ei kuitenkaan ole kahtakaan vuosikymmentä!
Kerronta vetää ja lause on liukas. Pieni uhan tuntu on koko ajan läsnä, vaikka Miro ei kovin hurjiin ongelmiin ajaudukaan. Sivuja tekee tästäkin syystä mieli käännellä ripeästi. Myös kieli on teini-ikäisen minäkertojan suuhun sopivan rentoa ja murre kohdillaan.
Romaani toimii ennen kaikkea letkeänä seikkailuna, josta voi vain heittäytyä nauttimaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että loppukaarros oli minun makuuni aavistuksen liian helppo, jopa imelä.
Paikkakuntia kuvataan romaaneissa joskus niin paljon ja perusteellisesti, että kaupungista tulee melkein yksi hahmo lisää. Koiranen ei mene aivan niin pitkälle, mutta oululaisille ja kaupunkia muuten tunteville on silti kirjassa runsaasti tuttuja paikkoja bongattavaksi. Tarina sijoittuu pitkälti Tuiraan, mikä tietysti lämmittää entisen tuiralaisen mieltä aivan erityisesti.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
