Isää etsimässä

Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä. Myllylahti 2019.

Aikamatkustus on tänä vuonna ollut esillä useammassakin nuortenkirjassa, esimerkiksi Sanna Iston ja Marisha Rasi-Koskisen romaaneissa. Samaan tyyliin reissataan myös liminkalaisen Mikko Koirasen teoksessa Nauhoitettava ennen käyttöä.

16-vuotias Miro Alavus elää kahdestaan äitinsä kanssa, eikä isä ole ollut koskaan kuvioissa mukana. Miro kyselee isästään, mutta äiti kieltäytyy puhumasta vedoten Miron ikään ja asian monimutkaisuuteen.

Apua isäkysymykseen tulee yllättävältä taholta. Nukkavierun digitointifirman omistaja Heikki esittelee Mirolle mystisen kaukosäätimen, joka avulla pystyy siirtymään VHS-kaseteille nauhoitettujen kotivideoiden kuvaushetkiin. Heikki yllyttää Miroa matkustamaan seitsemäntoista vuoden taakse ja etsimään isän. Tovin tuumattuaan Miro päättää uskaltaa ja astuu television kautta vuoteen 2002.

Menneessä Miro kohtaa monenlaista haastetta. Suuri järkytys pojalle ovat esimerkiksi yksityiskohdat, joita äidin elämästä paljastuu. Niiden vuoksi Mironkin elämä alkaa näyttää erilaiselta.

Ajassa matkustaminen on sommiteltu kekseliäästi. Miro toteaa toistuvasti, miten aivot menevät solmuun vuosien välillä siirtyillessä ja samaa voi sanoa lukijakin.

Koiranen kuvaa vuotta 2002 pitkälti esineiden, muodin ja musiikin kautta. Esimerkiksi löysä hiphop-muoti näyttää tämän päivän Miron silmissä oudolta ja pojan ananastukka toisaalta huvittaa menneen ajan tyttöjä.

Paljon hupia saadaan myös puhelimien ja muun elektroniikan vertailusta. Havahduttavaa on huomata, miten muinaiselta tuntuu aika, jolloin älypuhelimista ei ollut vielä tietoakaan. Ja siitä ei kuitenkaan ole kahtakaan vuosikymmentä!

Kerronta vetää ja lause on liukas. Pieni uhan tuntu on koko ajan läsnä, vaikka Miro ei kovin hurjiin ongelmiin ajaudukaan. Sivuja tekee tästäkin syystä mieli käännellä ripeästi. Myös kieli on teini-ikäisen minäkertojan suuhun sopivan rentoa ja murre kohdillaan.

Romaani toimii ennen kaikkea letkeänä seikkailuna, josta voi vain heittäytyä nauttimaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että loppukaarros oli minun makuuni aavistuksen liian helppo, jopa imelä.

Paikkakuntia kuvataan romaaneissa joskus niin paljon ja perusteellisesti, että kaupungista tulee melkein yksi hahmo lisää. Koiranen ei mene aivan niin pitkälle, mutta oululaisille ja kaupunkia muuten tunteville on silti kirjassa runsaasti tuttuja paikkoja bongattavaksi. Tarina sijoittuu pitkälti Tuiraan, mikä tietysti lämmittää entisen tuiralaisen mieltä aivan erityisesti.

Oulujärven rock-risteily

Kannessa5/2020

Kansikuvana on kajaanilaisen valokuvaaja Pekka Agarthin otos vuoden 2019 Oulujärven rock-risteilyltä. Risteilyllä esiintynyt Black Peider eli Petteri Tikkanen poseeraa höyrylaiva […]