Hannu Niklander: Uudesta maailmasta. 236 s. Robustos 2021.
Olet rasisti, jos syöt Eskimo-jäätelöä tai ylipäänsä puhut ”eskimoista”. Kuuluu sanoa: inuiitit. Tämä oppi on mennyt hyvin perille.
Mutta, mutta. Asia on monimutkaisempi, tietää pohjoisten pienten kansojen puolustaja ja yleisen vouhotuksen vastustaja Hannu Niklander, joka on käynyt Alaskassa. Sikäläiset alutiiqit eli sugpiaqit puhuvat eskimokielten jupik-haaraa ja loukkaantuvat verisesti, jos heitä kutsutaan inuiiteiksi, mikä kylläkin on korrekti nimitys Grönlannissa ja Kanadan Nunavutissa. Eivätkä myöskään Itä-Siperian eskimot eli sirenikit suinkaan ole mitään inuiitteja. Ylipäänsä aina mennään vikaan, kun ideologisen innostuksen vallassa julistetaan jokin sana pannaan, olipa tarkoitus vaikka kuinka hyvä.
Karkkilalainen sankarimatkailijamme on vauhdissa tällä kertaa muun muassa Färsaarilla, Islannissa ja Pohjois-Amerikan arktisilla seuduilla. Kuten aikaisemmissa matkakirjoissaan hän kiertelee syrjäseutuja julkisilla kulkuneuvoilla, asuu halvoissa hotelleissa ja tapaa tavallista kansaa – ei kuuluisuuksia.
Kirjalliset kuuluisuudet kylläkin toimivat usein matkan osviittana. Massachusettsin Salemissa Niklanderia askarruttaa Nathaniel Hawthornen romaani Tulipunainen kirjain (The Scarlet Letter, 1850) – se sama, jonka punaista A-kirjainta Tytti Yli-Viikari heristi televisiokameroiden edessä todisteena omasta lukeneisuudestaan.
Kahdeksattakymmentä käyvä kulkurimme herää varhain ”pirteänä kun ruusuvuoripeipponen”, ”reippaana kuin naparetkeilijä” tai jopa ”virkeänä kuin nuori jumala”. Hän tekee ahkerasti paitsi filologisia myös ornitologisia havaintoja. Hän osaa harvinaisia kieliä ja tuntee harvinaisia lintuja. Mahdollisesti hän ymmärtää lintujen kieltä kuten Siegfried.
Niklanderin erityinen silmäterä on Kanadan saarten ranskaa puhuva vähemmistö akadialaiset, joita britit pakkosiirsivät muualle Amerikkaan. Heistä sai alkunsa New Orleansin cajun-kulttuuri. Se oli kulttuurin rikastumista.
Maailmanmatkaaja näkee maailmankulttuurin myös köyhtyvän muuttoliikkeen vaikutuksesta. Tilataan monikulttuuri, saadaan monokulttuuri. ”Jos erilaiset juuret – olivatpa ne Filippiineillä, Kymrinmaalla, Suomessa tai intiaanikylässä – sekoittuvat samaksi urbaaniksi englanninkieliseksi kaupallisuudeksi, on oikeastaan hankala nähdä tässä monipuolisuutta.”
Jäämerta lähestyttäessä todellisuus muuttuu maskuliinisemmaksi. Yleinen naispula vallitsee, ja miehet muuttuvat ronskimmiksi ja rumemmiksi. Jokainen on kuningasjätkä.
Jack Londonin nimikkobaarissa Klondiken sydänmailla Niklanderille tarjotaan paikallisten kovanaamojen erikoisuutta: hapanvarvasdrinkkiä. ”Juoma sai alkunsa, kun kullankaivajan paleltunut ja kuolioon mennyt varvas amputoitiin ja säilöttiin spriipulloon. Joku tietysti sitten joi spriin, ja nyt on tapana tarjota innokkaille alkoholia varpaan kanssa.” [Ko. matkakuvaus on julkaistu myös Kaltiossa 1/2018 – toim. huom.] Jos varpaan vahingossa nielaisee, ravintola vaatii siitä 2500 dollarin korvauksen.
Niklander jättää varvasryypyn väliin.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
