Juho Rautio: Sunnuntain rajat. 155 s. Enostone 2020.
Aiemmin runoilijana kunnostautunut Juho Rautio esittelee taitonsa novellitaiteen puolella teoksellaan Sunnuntain rajat. Aiemmin viisi runokokoelmaa julkaissut Rautio onnistuu esikoisnovellikokoelmassaan kiitettävästi.
Verkkaisesti kehittyvät novellit nojaavat mukavan muljahtaneisiin ihmiskohtaloihin, joiden tehtävä on sisyfosmaisesti jatkaa valitsemallaan tiellä. Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.
Dialogivetoiset novellit “Nouse ylös” sekä “Itäsuomalainen perheidylli” muistuttavat sisällöltään Kari Hotakaisen ja Jari Tervon lyhytkerronnallista komediaa 1990-luvun alusta. Tyynet, elämänpettymyksille alistuneet sukupolvet jatkavat jälkipolven kärsimysnäytelmäänsä omin säännöin.
Järisyttävin, samalla mieleenpainuvin ja ehkäpä samalla onnistunein on joulumaisemaan kätkeytyvä perhetragedia “Avanto”. Sen mukkamainen pohjavire ja surumielisyys on kerrassaan onnistunut, sanalla sanoen hyytävä. Mitättömiltä näyttävin kääntein novellin painostava tunnelma onnistutaan kuvaamaan eleettömästi. Samalla “Avanto” on novelleista sivumäärältään lyhin, seitsensivuinen, kun keskimäärin Raution novellit ovat parikymmensivuisia.
Kepeämpää kuvastoa tarjoavat “Fluidumit I” tai “Että hymy pysyisi”. Rakenteeltaan novellit nojaavat loistavasti muotoiltuihin loppukappaleisiin, jotka hirtehisesti onnistuvat poikkeuksetta. Eksistentiaalista kriisiä hahmot eivät ehdi edes murehtia, koska mielensisäistä, tyrskyävää sekä vimmaista purjehdusta on pakko kiiruhtaa vastoinkäymisistä huolimatta.
Raution novellikokoelma on jatkumoa suomalaisen novellitaiteen uudelle nousulle. Merestä ja Haanpäästä on ajallisesti kuljettu novellitaiteessa pitkä matka, mutta pohjavirtauksissa ollaan silti ihmisyyden peruskysymysten äärellä. Raution tapa tulkita seilaavaa ihmistä tiivistyy ovelasti viimeiseen novelliin “Eräs odysseia”.
Kuten hyvän novellin, myös Raution matkan näissä omintakeisissa novelleissa toivoisi jatkuvan.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
“Koska katsoin elokuvan pressiesityksen sijaan julkisessa näytöksessä, reilun kolmenkymmenen hengen yleisöstä pääsi kerrankin aistimaan välittömiä reaktioita.” Matti A. Kemi katseli Hytin nro 6.
On helppo ymmärtää, miksi kapellimestari Mihhail Gerts on niin suosittu Oulussa. Oulu Sinfonian syksyn viidennessä kausikonsertissa mies viuhtoi menemään kuin Stokowski ikään.
Oulu Sinfonian syksyn 2021 neljännessä kausikonsertissa soolosoittimena kuultiin selloa. Ilkka Kotajärvi todisti Michał Nesterowiczin vahvaa debyyttiesiintymistä orkesterin tahtipuikossa.
“Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.” Matti A. Kemi arvioi Juho Raution novellikokoelman Sunnuntain rajat.
“Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista [Heidi Silvanin] kirjoista”, Marjo Jääskä kirjoittaa.
“Illiberaaleiksi kääntyneitä populisteja ja kommunitaristeja täytyy käsitellä ymmärtävästi. He ovat usein epäoikeudenmukaisuuden uhreja, eikä heidän käsityksiään kohtaamistaan vääryyksistä muuteta voimakkailla hyökkäyksillä heitä vastaan.” Ville Hytönen arvioi kaksi politiikan professori Jan-Werner Müllerin teosta.
“Kaltiota pyydettiin lähettämään paikalle kaksi henkilöä, mutta Jaakko Laitinen ei yrityksistä huolimatta ehdi saada Rovaniemellä toista koronarokotetta ajoissa, joten hän pääsisi Norjassa ainoastaan karanteenihotelliin (500 kruunua per yö, täysihoito).”
Zorron tarinasta tehty musikaali sai Suomen kantaesityksensä Kajaanissa lokakuun alussa. Kaltiolle musikaalin arvioi Seppo Turunen.
M. A. Nummisen muistelmien ensimmäisessä osassa kuunnellaan Wagneria ja lauletaan Wittgensteinia sekä sukupuolielämän tietoteoksia.
“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.
“Parinkymmenen kilometrin rautatiepätkän sähköistäminen Laurilasta Tornioon ja Haaparannan asemalle on vihdoin saatu valtion väylähankebudjetteihin, eli toivottavasti viimeistään Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 tänne pääsee Euroopasta – ja täältä muualle Eurooppaan – myös luonnon kannalta nykyistä kestävämmin.”
