
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Ilmatila: Pinch Pleat. Kantaesitys Oulun Valvesalissa 18.8.2023.
Konsepti Ilona Jäntti ja Luke Styles, sävellys Luke Styles, valosuunnittelu Kauri Klemelä.
Sirkustaiteilijat Mari Dahl Stoknes, Tamar Ohana Goksøyr ja Ilona Jäntti, musiikki Uusinta Ensemble (Mikko Raasakka klarinetti, Maria Puusaari viulu ja Max Savikangas alttoviulu).
Flow-sirkus toi Oulun juhlaviikoille Ilmatila-ryhmän kantaesityksen Pinch Pleat. Vuonna 2007 perustettu Ilmatila yhdistää teoksissaan sirkusta usein muihin taidemuotoihin; tällä kertaa suuressa roolissa on nykymusiikki.
Teoksen konseptin ovat luoneet Ilmatilan perustajajäsen Ilona Jäntti ja australialainen säveltäjä Luke Styles. Jäntti myös esiintyy yhdessä norjalaisen KompaniTO-ryhmän Mari Dahl Stoknesin ja Tamar Ohana Goksøyrin kanssa. Stylesin musiikin taas tulkitsevat Uusinta Ensemblen Mikko Raasakka, Maria Puusaari ja Max Savikangas.
”Pinch Pleat” viittaa verhojen pliseeraukseen — arkinen asia on hauskassa kontrastissa teoksen arvokkaan tunnelman kanssa. Näyttämön etualalla roikkuvat mustat kankaat tuntuvatkin miltei kolmannelta esiintyjäjoukolta muusikoiden ja akrobaattien rinnalla.
Alussa kankaat kiusoittelevat katsojaa: ne eivät tahdo väistyä, vaan kiepunta vertikaaliköyteen sidotussa renkaassa näkyy pitkään vain seinille lankeavina varjoina.
Ilma-akrobatiaan yhdistyy pari- ja kolmoisakrobatiaa, ja esiintyjien välinen vähäeleinen läheisyys tuo kokonaisuuteen lämpöä. Kiinteästi yhdessä toimivan kolmikon välille kasvaa kiinnostavia rooleja ja jännitteitä. Kun yksi hahmo ilmestyy katonrajasta ja toinen permannolta, kumpaa heidän väliinsä jäävä lopulta seuraa?
Välillä yksi voi laskea itsensä turvallisesti toisten varaan, välillä ihmiset kietoutuvat kangasmaiseksi kokonaisuudeksi. Äkkipudotuksia tai muuta itsetarkoituksellista uhkaa ei koreografiassa ole. Kankaat puolestaan väistyvät nöyrästi tai palaavat peittämään näkymää uhkaavina kuin tornadot.
Köydet ja renkaat solmiutuvat kankaiden kanssa rauhallisesti yhteen yhä uusilla tavoilla. Siirtymät eivät missään kohtaa vaikuta vain välttämättömältä roudaamiselta, vaan jokaisessa nostossa ja laskussa tuntuu olevan oma merkityksensä. Jotkin episodit tuovatkin elävästi mieleen laivan takilassa kiipeilyn.
Stylesin musiikissa on kiivautta ja synkän romanttista tunnelmointia. Puusaaren ja Savikankaan jouset yltyvät välillä hurjaan vimmaan, jota Raasakan pehmeä klarinetti ja perkussioiden haikea leikkisyys keventävät.
Kaikkien esiintyjien tasavertaisuutta korostaen myös muusikot ottavat näyttämötilaa haltuun. Hetkittäin musiikki taukoaa kokonaan antaen tilaa liikkeelle.
Näyttämökuvassa ei ole juuri muuta kuin mustaa, mutta Kauri Klemelän valosuunnittelu herättää varjot henkiin. Savu syttyy loistamaan; taustavalojen epäsäännöllinen rivistö paistaa välillä haastavasti suoraan kohti katsojaa pehmentyen sitten lempeäksi hehkuksi.
Pinch Pleatin ilmapiiri on herkeämättömän intensiivinen, milloin jylhän juhlallinen, milloin arkisemman harras. Visuaalisesta ja musiikillisesta tummuudesta huolimatta se ei ole synkkä vaan lempeä. Finaali johdattaa katsojan takaisin alkuun: arvoitukselliseen pimeyteen.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.